Ahdistus

Hardcore bodybuilding part 3

Jos nyt vähän iloisempiakin asioita.
Tai asioita, mistä ainakin itse olen ihan iloinen.
Kropassa on vielä paaljon työtä ja rasvan kanssa ei olla kovin hyviä ystäviä.
Pylly tarttee lisää tavaraa ja pötsi vähän vähemmän rasvaa. Kyllä.
Näissä kuitenkin jännitän lihaksiani, enkä anna esim röllini vaappua vapaana, joten ns. "todellista" "arkista" kuvaa näistä ei saa.

Treeni sujuu ihan kivasti, ainut vastoinkäyminen on mun vasen polvi, joka vihaa mua.
Kapeita kyykkyjä on ihan turha unelmoidakaan tekevänsä, mutta leveissä, suht kevyillä painoilla tehtäessä se on vielä ihan yhteistyökykyinen. Askelkyykyt on siinä ja siinä.. Riippuu miten alas menee et paljonko sattuu. Jep. Koukussa jalan pitäminen on viimeinen mitä kannattaa tehdä, suattaapi nimittäin käydä niin, ettei sitä jalkaa saa siitä enää kovin nätisti sen jälkeen auki.
Katotaan mihin tilanne kehittyy, tällä hetkellä lääkityksenä toimii vielä usko, toivo ja rakkaus.

Aika pehmeässä kondiksessa olen ja jos uskallan ihan ääneenkin sanoa, että reilun viikon päästä olis tarkoituksena kattella tota ruokavaliota vähän uusiksi, josko sillä sitten.

Täs mä.

Tarttee vissiin pistää vyö vaihtoon :)

Noa tuli tänään mökiltä kotiin ja leikittiin koko ilta autoilla ja halittiin ja pussailtiin.
Vitsi oli ikävä mun pientä murupalleroa <3
Äiti <3 Noa

<3: Kiia

Vapaapäivä.

Huh huh. Kyllä elämä nyt koettelee.
Alan olla korviani myöten ihan täynnä ja piukassa ihan kaikkea.
Haluaisin ottaa Noan mukaan ja mennä johonkin kauniille saarelle keskelle ei mitään.
Toisaalta haluaisin pyöreään, pehmustettuun huoneeseen, jossa voisin huutaa niin kauan kuin ääntä lähtee ja juosta päin seiniä niin kauan kuin jaksan. Uudestaan ja uudestaan niin kauan, etten pysty enää nousemaan ylös.

Haluaisin kertoa kaiken, mun sisällä joku oikeen pakottaa mua huutamaan kaiken pienintäkin yksityiskohtaa myöden koko maailmalle, mutta järki hakkaa vastaan. Hiljaa on vähemmän haavoittuvaisempi.
Toivoisin ajan kuluvan nopeampaan. Toivoisin päivien, viikkojen ja kuukausien lentävän siivillä ohi. Toivoisin elämää seitsemän vuoden päästä.

Ensin meinasin, etten kirjoita mitään.
Turha sanoa mitään, kun ei ole oikeastaan mitään järkevää asiaa.
Ahdistaa niin paljon, että oksettaa.
Kuvottava kuumotus.
En aloittanut tätä, enkä saa sitä yksin loppumaankaan.

Puhumalla kai selviäis, mutta kun ei saa miellyttävää lausetta suustaan, niin se vaikeuttaa asioita huomattavasti.

Joskus pitää uskaltaa olla rohkeampi. Tänään en vielä siihen pysty.

Sydän hakkaa sataa.

Selityksiä

Elämä on kyllä jännä.
Treenaaminen on alkanut taas raivata itelleen henkireijän roolia mun elämässäni.
Viime aikoina on ollut tooooosi raskasta monin tavoin. Olen ollut stressaantunut, surullinen ja ahdistunut. Salilla pääsen hetkeksi pois kaikesta muusta. Siellä saan fiiliksen mukaan huhkia hampaat irvessä tai uuvuttaa itteni pitkillä, puuduttavilla hikisarjoilla.
Ryhmäliikuntatunnit on jäänyt aika unholaan, tuntuu ettei ne ikinä osu yksiin omien aikataulujen kanssa. Mieli halajais kyllä jollekin hullulle hikitunnille. Ehkä joku päivä sitten.

Ruoka on aika kinkkinen aihe tänä päivänä. Kyllä mä syön, mutta musta on tullut aiempaa huomattavasti nirsompi-... Jos se on enää edes mahdollista. En tiedä reagoinko johonkin henkimaailman asiaan sillee mutta tuntuu, etten saa laitettua suuhuni mitään pätkääkään erikoisempaa ruokaa. Koskee siis ulkonäköä, yhdistelmiä, maustoa, rakennetta, koostumusta... Annas olla jos laitan suuhuni jotain, mikä sitten tuntuukin siellä ällölle. Tulee niiiiin paha olo ja alkaa oksettaa.
Tekis mieli syödä pelkkää riisiä ja tonnikalaa, kanan filepihvejä ja parsaa ja rahkaa.
Olisin ihan onnellinen.

Noa kasvaa liian lujaa - taas.
Enkä tiedä liekö rakkautta vai mitä, mutta hänestä on sairaan kiva kiukutella äitille, lyödä äitiä, potkia äitiä, huutaa äidille, olla menemättä nukkumaan äidin kanssa.. jne.
Onpa negatiivinen olo. Meillä on Noan kanssa megakivaa yhdessä, mutta välillä meinaa palaa pahemman kerran pinna, kun jäbä keksii herätä 5:45 ja sitten kiukutella mulle seuraavan tunnin. Silloin naurattaa ei yhtään.
Hän on jo niin iso poika siltikin. En kestä. Jotenkin elän sellaisessa harhaluulossa, edelleen (!!), että lapset olis paljon pitempään paljon pienempiä. Mutta ei.

Nyt kuvia.
Lupaan päivitellä taas useammin.
Viime aikoina on vaan ollut positiiviset jutut (PAITSI TANKOTUNTIEN ALKAMINEN <3) vähän vähissä.

Vanhempien pihan omppusatoa. Nam!

Omena kädessä on hyvä nukahtaa.

Mun pojat <3

Kylpymies!

Iso poika esittelee kenkiä.

Wiuh!

Sama jalat alempana.

Vähäks noloo kuvailla salilla. Iskin näköjään silmääkin. Epäonnistuneesti.

KOTIIN!!

Kauniita unia 

<3: Kiia