Lihas kasvaa levossa.

Otsikon väite ei ole totta. Ainakaan omalla kohdallani. Olen nyt ollut tämä päivä mukaanlukien 4 päivää poissa salilta ja ainut mikä mulla kasvaa on maha! Ja patti otsassa!
Positiivista on kuitenkin se, ettei lihakset ihan tällaisessa ajassa kuitenkaan kokonaan katoa, eli jos olen jo tiistaina hyvässä kondiksessa niin toivoa selviytyä totaaliselta massakadolta (mikäoli?) on vielä olemassa.

Kirjoitin joskus aiemmin päivityksen niinkin mukavasta aiheesta kuin räkä. Tänään en aio provosoida itseäni sen enempää, mutta muutaman valittavan sanan haluan tästä YSKÄSTÄ kyllä jakaa kanssanne.
Siis ihan rehellisesti. Noalla on ollut yskä nyt kaksi viikkoa, kolmas on jo meneillään. Meikäläisen yskä alkoi kevyenä, vielä helposti pois kröhittävänä kurkkuketutuksena viikko sitten. Tällä hetkellä yskä on puhtaasti limaista ja ällöttävää räkäyskää. Nam. Tai yök, ihan miten vaan.
Yskä on vatsataudin jälkeen ehkä ärsyttävin vaiva. Se vaan tulee eikä sille oikein mahda mitään. Usein se kestää rasittavan pitkään eikä lähde millään pois. Tai muistuttaa itsestään vielä parantumisen jälkeenkin kun vähänkin hengästyy.
Mulla on varmaan jotain kamalia traumoja yskästä, kun ala-asteella ollessani mulla oli sellanen todella raskas, krooninen yskä. En muista miten kauan se kesti mutta varmaan ainakin vuoden. Koulussa se oli tosi noloa yskiä tunnilla ja muistan ikuisesti, kun Simo, mun vieruskaverini käski mua lopettaa yskimisen. No enhän mä niin voinut tehdä ja sitten Simolla paloi aivan lopullisesti käpy ja pyysi vaihtaa istumapaikkaa. Siinä mä sitten olen, yksin eturivissä yskimässä kun Simppa hylkäsi mut mun typerän yskäni takia. En tiedä kummalle olen vihaisempi, Simolle vai yskälle.
Itsehän en hylkäisi kamujani jonkun pikkuvian takia. Tai jos hylkäisin niin eihän mulla olisi pian kamuja ollenkaan, koska pääosin kaikki mun kamuista on ainakin vähän retardeja. Just siksi rakastan niitä kaikkia niiiin paljon <3 Pus!

Tuli muuten niiin hauska ala-aste muisto mieleen äsken! -hahah! Muistan kun mulla oli yksi toinenkin vaiva ala-asteella. Naamassa luonnollisesti, missä muuallakaan. Niin,  sellainen hormoni-ihottuma tossa nenän ja suun lähellä. Tulee kuulemma yleensä keski-ikäisille naisille vaihdevuosien aikaan, mutta meikäläinen kärsi sen sitten jo ala-asteella. Söin hoitona jotain sinisiä pillereitä siihen, mitä lie olivat, mutta lähtipähän ainakin pois. No joo, mutta, tuli sitten koulukuvaus ja mähän halusin mun ihottumani piiloon, ni "lainasin" sitten aamulla meijän äitin meikkejä ja mulla oli jotain puuteria mitä olin stokkalta viimeisillä viikkorahoillani ostanut, joka oli siin aivan-liian-tummaa ja aivan-liian-paksua. Ai kamala.
Niin ja meillä ei koulussa ala-asteella ollut minkäänlaisia peilejä missään ni jouduttiin sitten laittamaan opettajan poissaollessa vahtivuorot luokan ovelle, että saatiin piirtoheittimen peilistä ehostaa itseämme koulukuvausta varten. Voi jestas sitä naamaa. Näytin siltä, kuin olisin pläjäyttänyt litran itseruskettavaa naamaan ja kiinnittänyt sen ruisjauholla.
En muista nähneeni sen vuoden koulukuvaa missään, ties vaikka poltettu jo valokuvaamossa julkaisukelvottomana.
Nykyään pyrin aavistuksen hillitympään meikkiin.

Hoh. Olen nyt ollut 5 päivää kotona ja alkaa piiiiikkuhiljaa riittää meikäläiselle. En mä sitä meinaa, etteikö pitäisi kunnolla parannella ja parantua, mutta tää löhöily ei ole ihan mua varten.

Tänään mennään vaihtamaan talvirenkaat. Tai en minä niitä ajatellut vaihtaa. En mä edes osaa enää. Musta on tullut uusavuton "miesten töiden" suhteen. Pitää varmaan opetella taas vähän itsenäisemmäksi, ni selvii sitten elämässä jatkossakin.

Noobelin laiskanlinna.

Äiti onks mun ihan pakko imuroida..?

Kyllä on! Äiti lepää nyt vähän ja sun on ansaittava viikkorahasi, ei täällä ilmaiseksi asuta.

Palkaksi saa ruokaa. Mumsmums!

Ja sitten "vähän" jälkiruokaa.... ohooo...

Sulatin tossa meidän jääkaapin... Kyllä, jääkaapin. ihan oikeasti. Tää on siis 2kk ajalta tämä jää. Tai tämä on siis vain osa siitä jäästä. Jääkaapin jäästä. Pitäis ehkäpä hankkia uusi kaappi. Nyt se on ollut vähän yli vuorokauden päällä ja siellä on sitä jäätä nyt jo. Eikä se ole edes millään kovalla teholla. Huoh.

Jäätä oli myös ulkona lauantai aamuna. 18.-19.10.2013 välisenä yönä satoi siis ensiräntärae <3

Viime viikonloppuna pääsin myös osallistumaan huisiin tanko-workshoppiin, jonka veti meille Ville Kinos. Herra oli ihan Enklannista asti saapunut meitä tyttösiä mustelmille saattamaan. Harmi vaan comboista ja hypyistä sun muista ei tullut videota, mutta tässä muutama kuva, kunhan nyt laitan, facen puoleltahan nämä on.

Että simmosta.

Ihanaa huomenna alkavaa viikkoa teille kaikille murmeleille ja mirmeleille sun muille kaikille söpöläisille.

Täti syö nyt vähän rahkaa kun ei tän viisaudenhampaan kanssa syödä oikein muutakaan.

<3: Kiia

ps. En ole taaskaan oikolukenut tätä, joten sori virheet, try to live with it

Kolme kuukautta jouluun.

Olen edelleen siinä "on niin paljon sanottavaa, mutten voi sanoa mitään"-vaiheessa mun elämässäni ja tuun varmaan olemaan vielä jonkin aikaa.
Olen mielummin hiljaa niin kauan kun en tiedä mistään mitään.

Elämä on yhtä Noaa, töitä ja treeniä. Viimeisimmästä tarttis pitää pieni tauko, mutta se on niin kamalan hankalaa. Ongelmia on motivaatiossa, palautumisessa ja yleensäkin tekemisessä.
Ei jaksa mut ei pysty.

Maailma on jotenkin niin sekaisin.
Mun on tehnyt jo pitempään mieli kirjoittaa synnytyksestä ja viikko sitten postista kolahti uusin Vauva-lehti (miksi mulle tulee sellainen edelleen?), jossa oli juttu naisesta, joka oli tosi traumatisoitunut ensimmäisestä synnytyksestään, mutta oli esittänyt reipasta ja jaksavaa ja vasta toisen lapsen kohdalla sitten tajunnutkin jotain ettei halua synnyttää tai en mä itse asiassa helvetti soikoon muista koko juttua edes, mut periaatteessa, juoneltaan se oli kuin mun elämästä suoraan.
Jos joskus vielä saan lapsen, ni voin ihan tässä ja nyt luvata, ettei se pallero tule pihalle minkään muun kuin sektiohaavan kautta, ihan niin kuin Noakin.
Ellei täällä Suomessa suostuta suunniteltuun sektioon ni muutan johonkin missä saan sen vaikka rahalla sitte. Mutta se on sitten sen ajan murhe ja siihen aikaan on vielä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä matka.
Mun mielestä jokaisen naisen pitäisi saada päättää omasta kehostaan ja varsinkin niinkin herkässä ja arassa tilanteessa kuin synnytys, pitäisi naista kuunnella eikä vaan luottaa luonnon voimaan.
En voikaan kirjoittaa tästä aiheesta nostamatta omia kierroksiani. Luulin, että omasta synnytyksestä olis tarpeeksi aikaa, mutta eipä näköjään ole hahah.

Haluaisin niin paljon kertoa kaikkea.

Kaipaisin lämmintä, isoa, lohduttavaa syliä ja pehmeää pään silitystä. Toisaalta tartteisin vahvan, kipeän potkun perseelle.  Onneksi ihana Jomsa tulee perjantaina jakamaan mun kanssa elämän ilot ja surut ja pääsen vuodattamaan sydämeni tyhjäksi kaikesta peestä.
Ah <3

Mulla on ollut tänään sellanen jännä olo. Oon pärskinyt koko päivän ja niska on ollut ihan jumissa. Illalla kun menin salille ni koko naamaa kuumotti ja olo oli ihan fletku. En olis mitenkään ihan turhan motivoitunut tulemaan kipeeksi, olis vähän suunnitelmia näille seuraaville kolmelle vapaapäivälle tiedossa ja kipeänä oleminen ei kuulu niihin.
Noalla on räkätauti. Tarhasta tulee kaikki pöpöt. En tiedä onko se jäbä niin kova pussailemaan räkäsiä tyttöjä (ja poikia), mutta jokaisen epidemian se kantaa kiltisti kotiin saakka ja pahimmillaan tartuttaa muutkin. Eikä muuten mut hänellä tuntuu menevän se räkä nykyään aina korviin raukka parka. Korvatulehdus on aivan pyllystä.

Noa on aivan ihana poika ja tosi iso jo. Hän osaa jo todella paljon sanoja ja osaa yhdistelläkin niitä jo aika taidokkaasti, kuten esim
"äiti aapa" = äidin auto
"äitituli aapa" = äiti tuli autoon
"Äiti tulee" = sitä itseään
ja jotain mitä häntä pyytää sanomaan

Sanoista hän osaa ainakin
"pipo"
"että" = vettä
"ishää" = lisää
"aapa" =auto
"tuutuu" = juna
"piiapaa" = ämpäri
"ava" = avain, avaa
"aippa" = vaippa
"isi"
"hauva"
"vauva"
"pipi"
"mummo"
"pappa"
"täti"
"äijä"

Tekis mieli kirjoittaa  vaan Noan kaikista osaamisista ja taidoista ja kehua häntä <3 On siinä kyllä huippis pikkumies! Ihanaa kun saa olla ylpeä ja näin innoissaan jostain noin pienestä ja söpöstä.
Noa on mulle maailman tärkein ja olen kyllä tässä viime aikoin oppinut arvostamaan hänen seuraansa vielä entistä enemmän, jos se on ollenkaan on mahdollista edes.
Äidin iso ja reipas vauva <3
...

Noa "auttaa" nakkikastikkeen teossa.

Piirtäminen on kivaa. Joskus kiinnostus kestää 30 sek ja välillä jaksetaan värittää vähän pitempään. Turhan usein vaan pöytään, seinään ja lattiaan piirtäminen on paljon kivampaa kuin vihkoon osuminen.

Syysvauva <3

            

Äitiä on kiva kiduttaa ja antaa tekohengitystä.

 Huh huh olispa oikeesti jotain järkevää sanottavaa. Aina unelmoin et kirjotan tänne kivoja kuulumisia ja sitten lopulta ne on tällaisia repaleisia sotkukasoja mistä ei ota mitään selvää.
Muutenkin olen miettinyt, että miten muilla on aikaa kirjoittaa niin paljon ja usein. Ite oon ainakin päivän päätteeks jo niin finaalissa, että vaikka haluaisinkin sanoa jotain, ni koneen avaaminen ja yhtään minkään ajatteleminen tuntuu ihan absurdilta.
Ehkä vielä tulevaisuudessa pidistyn ja saan uutta voimaa jostain.
Jea!

Nyt neuvottelut käyntiin ja sitten lepäämään <3
Huomenna on uusi ja toivottavasti aivan ihanaihanaihana päivä.

<3: Kiia