sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Iron X ja Rakas Tankotanssi

Aamun perusteella olisi voinut kuvitella tämän päivän tankotuntien olevan pelkkä farssi, mutta toisin kävi ja nyt on hymy herkässä. Pakko aloittaa kertominen kuitenkin siitä, mistä tämä kaikki sai alkunsa.

Torstaina jouduin todella ärsyttävään, ahdistavaan ja kaikinpuolin väsyttävään tilanteeseen. Itkukin taisi siinä päästä ja ajattelin, että nyt lyön hanskat tiskiin, miten vaikeita asioista saakaan! No, se torstai meni siinä mela otsassa, ratkaisuja netistä etsien. Torstaista lähtien olen myös menettänyt viimeisetkin yöunieni rippeet, en ole pystynyt nyt kolmeen yöhön nukahtamaan, kun kroppa ja mieli on sen sorttisessa stressitilassa ettei taas hetkeen olla oltu. Voin kertoa, että yön mittaan heräily ja aamulla seiskalta ylös nouseminen on aika raskasta, kun uni on tullut vasta kahdelta!

Perjantaina käytiin Jaden kanssa salilla päästelemässä vähän höyryjä pihalle ja lauantaina piti mennä tanssitunnille, mutta toisin kävi. Hävitin nimittäin taas vaihteeksi puhelimeni. Se oli äänettömällä ja värinättömällä meidän sängyn petarin alla, enkä mä sitä tietenkään muistanut ja myöhästyin siis tanssitunnilta, koska olisi pitänyt viedä Noa vielä hoitoon ennen. Tästä tuohtuneena menin sitten salille ja päätin, etten lähde pois ennen kuin päässä ei liiku muuta kuin ne kuuluistat kultakalat. Juoksin matolla alkuverkaksi vartin ja menin siitä vapaitten painojen puolelle. En tiedä millasilla painoilla te treenaatte, onko nää ihan noloja, mutta itselle teki aaaika hyvää  rinnallevedot ja kahdessa ekassa sykäyksessä pystypunnerrus perään, tein siis 1x20x20kg, 2x12x30kg, 3x8x35kg. Jatkoin maastavedoilla 3x15x30kg, 3x10x50kg. Siitä vielä leveitä syviä kyykkyjä 3x10x50kg.
Kyykyt teki jo vähän pahaa kun oli keskivartaloa rääkätty aika kivasti ja perjantaina tein jalkaprässillä leveellä ja kapealla jalalla molemmilla 3x12x30kg/50kg/60kg/80kg+ se telakka, en tie mitä se painaa. Ainiin ja siihen lisäksi vielä ne takapotkut, hyi, en mä muistanutkaan niitä.
No niin no jatkoin sitten keskivartalorääkkiä vielä vähän tekemällä 6x60sek erilaisia kidutusvatsaliikkeitä, 30sek palautuksella ja koska se ei vielä riittänyt, hain 16kg kahvakuulan ja tein sillä 3x12 molemmat kyljet, tooooooodella hitain liikkein, jotta treeni menee varmasti oikealla, haluamallani tavalla perille...
Ja koska tämäkään ei vielä riittänyt aivojen nollaamiseen, menin siihen taljatelinemikälie- hommaan ja vedin viimeisillä voimillani komeat (haha) neljä leukaa.

Treenin jälkeen oli hyvä olo, mutta tänään on ollut sellaisia epämiellyttävän miellyttäviä tuntemuksia hartioissa, selässä ja kyljissä. Jotain on siis mennyt perillekin asti! Sarjat on mulla vielä vähän hakusessa mutta olkoot, haen nyt ensin itselle sopivat painot ja alan siitä sitten kehittelemään eteenpäin.

Niin, tänään menin sitten pitämään omat tankotuntini ja vitsailinkin siinä ennen tunnin alkua tytöille, että voi sitten korjata mut sieltä tangolta pois jos jumitun paikalleni kun en pysty enää liikkumaan MUTTA toisin kävi. Enpä muista koska viimeksi olis ollut noin vahva ja jotenkin energinen olo.
Tein tätä liikettä ihan liekeissä sillä erolla, että lopetin sen supermieheen, joka siis supermies on ollut mulle tosi pitkään iiiiiso peikko, enkä ole sitä tykännyt tehdä.
Lisäksi työllistin tekniikka 3 tyttöjä combolla käsiseisonta (selkä kaarelle), sääripidosta ylös, flying cupid, superman, bottle rocketallegra box splits (paitsi viimeisin omaan venyvyyteeni muokattuna). Totkai tein tämän combon ihan itsekin, ihan niin kelju en (aina) ole, että käskyttäisin vain muut töihin.
Tytöt on kyllä niin taitavia tekniikka 2- ja 3-tunneilla, että tädiltä loppuu pian temput kesken!

No sitten vielä tunnin jälkeen kysyin Netalta, joka oli keppeineen tullut fiilistelemään tunteja, josko hän haluaisi ikuistaa mun muutaman räpellyksen. No Nettahan suostui ja tässä paukkuu.

Tämä on vielä vaiheessa. Haluaisin päästä tosta vaakatasoon ja pysyä siinä. Tällä hetkellä tämä kulma on se, missä pystyy vielä paikallaan pysymään, mutta loppumatka tullaan liian kovaa alas. Toisaalta tää on tosi vaativa liike, enkä nyt ihan heti haluaiskaan onnistua, on kivaa pysyä jännityksessä.

Kutsutaan nimellä Iron X. Joku mua notkeampi avais jalat tosta enemmän mutta mulle riittää tää, näyttää enemmän X-kirjaimelta ellei muuta! Ja tässä nyt näköjään pysyn, koska tämän on helpompi kuin ensimmäinen, MUTTA SILTI OLEN ITSESTÄNI SAIRAAN YLPEÄ.

Tässä tämä Flying Cupid

Keskivartalotreenejä

Mun täytyy sanoa, että tykkään aika paljon tosta kainalo-otteesta. Me ollaan sen kanssa jotenkin niin sinut ja hyviä ystäviä, että siinä on aina yhtä mukava olla.

Tankotanssista on sanottava vielä sen verran, että sitä voi treenata monella eri tapaa. Voi tanssia, voi temppuilla ja comboilla.
Tankojumppa on todella hyvää treeniä, mutta kaikkein parhaiten lajissa pärjää, voimistelijoiden ja taitoluistelijoiden lisäksi käymällä ahkerasti salilla ja tekemällä siellä se "päätreeni". Tangolla on sitten kiva hyödyntää sitä salilla kasvatettua voimaa ja kropan hallintaa.
Sitä ei oikein muuta kuin tekemällä oikeasti ymmärrä, miten rankkaa tankoilu on. Monesti itsekin katsoo vaikka Youtubesta joitain tankovideoita ja ajattelee, että toihan on helppo, tota vois koittaa ja sitten kun pääsee itse tangolle tositoimiin, niin totuus paljastuukin aivan toisenlaiseksi ja tuntee itsensä kyllä tyhmäksi ja heikoksi. Mutta sitten ei auta kun tehdä, tehdä ja tehdä, toistojen kautta voittoon on mun mottoni! Ja periksi ei anneta, enkä minä anna kenenkään antaa mun tunneilla periksi, voi kamala mitä se musta opena kertoisi, hyi!

No siinäpä se pääpiirteittäin, tämän viikonlopun ajatuskartta.

Huomenna treffataan Noan kanssa Noan kummitättä Sanna ja sanotaan hänelle heipat kun hän lähtee taas maailman ääriin auttamaan ja tekemään hyvää. Sannalla on kaunis sydän!
Illalla tämä täti menee salille ja tekee jotain vähän kevyempää ja aerobisempaa ja saattaa jopa nauttia infrapunasaunan aalloista, jos aikatauluun vaan passaa, NAM!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja tietäkää, että jos kaikki ei mene ihan putkeen, niin


Muistakaa rakastaa itseänne ja muita kuin minä rakastan jäätelöä,

Kiia

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Hardcore Bodybuilding

Hahahha oli pakko laittaa tollanen otsikko, niin joku lihaskimppu löytää munt rimpuloimasta täältä etsiessään Google-hausta vertaisiaan hulkkeja!

No nyt sit. Joo. Hmm. Mitenkä tän asian esittäisi... Olen kyllästynyt olemaan paksu. Olisin mielelläni vähän vähemmän paksu. Ajattelin sitten tehdä tästä julkista, jospa se olisi tehokkaampaa kuin salaa laihduttaminen (karkin syönti). Joskus yksin laihduttaminen (karkin syönti) on turhauttavaa.
Lihoin raskauden aikana yli 20kg syystä, jota en edelleenkään tiedä (karkki, kebab, Hese), eli jonkin matkaa olemme jo tulleet, mutta matkaa on edelleen rutkasti kuljettavana.
Pelkästä laihdutuksesta ei ole kuitenkaan kyse, vaan haluaisin myös enemmän erottuvat, nätit lihakset. Mulla ongelmana on se, että kun menen salille ja teen pari hauiskääntöä, niin se lihas pullottaa pian ihan kauhiasti. Jonkun mittapuun mukaan ei ehkä tarpeeksi, muttakun mä haluaisin sellaiset pitkät, kauniit lihakset niin en niitä saa vaikka kuinka yrittäisin.
Vatsalihaksille käy treenatessa niin, että ne pullahtaa mahasta ulos. Ei tule kaunista laihaa mahaa, vaikka miten päin pyöris, vaan aina se tulee tosta tissien ja kylkiluitten alta oikein esiin.

Tällä hetkellä mun kroppaa pehmustaa sellainen kyseenalainen rasvakerros ja koska en ole hylje tai pingviini ja voin talvella laittaa untuvatakin päälleni, pärjään ilmankin sitä kerrosta ja haluan siksi ja kosmeettisista syistä hankkiutua siitä eroon.
Tässä kaikessa on nyt vain yksi aika vakava ongelma. Nimittäin ruoka. Ja herkut. Mulla on tämän maailman surkein itsekuri. Voisin syödä karkkia aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi. Siis himoillani ei ole mitään useinkaan mitään rajaa.
Pitäisi saada iskoistettua pääkoppaan, että saavutan tavoitteeni aika helpostikin, jos vain jätän ne herkut pois. Hyihyihyi.

Onko jollain jotain käytännön vinkkejä herkuista eroon pääsemiseen?
(Jotain muuta kuin Sannan "karkissa on kärpäsiä"-vinkki, se ei valitettavsti auta, sillä olen lihansyöjä. Pus !)

Haluan eroon sisäreisistäni, mahamakkaroistani, jenkkakahvoistani, tissinalusläskeistäni ja kainaloläskeistäni.

Aluksi vedän herkut minimiin. Kaksi karkkipäivää/viikko. Tekee jo valmiiksi pahaa.
Pienennän annoksiani ja pyrin syömään säännöllisesti. Parin viikon päästä alan pyrkiä miinuskaloreille. Katsotaan montako päivää pinna riittää.
Juon mehukeittoja.
Unohdan pekonin.
Ei kermaa. Ainakaan paljoa.

Pakotan Jannen mukaan.

Lisään aerobista treeniä rutkasti. Tässä on vain sellainen pieni ongelma, että kun lenkin juokseminen olisi hyvä keino lisätä aerobista treeniä, mutta kun en pysty juoksemaan niin pitkiä matkoja ilman, että leikättu takareiteni hirttää kiinni. Salilla juoksumatolla vartti on ehdoton maksimi, sen jälkeen alkaa kiristää niin paljon, että on pakko lopettaa ja takareisi saattaa oireilla vielä monta päivää jälkeenkin.
Korvaan juoksun stepillä, polkemisella ja hikisillä rataslenkeillä.

Pitempiä sarjoja salilla. Kapeat ja leveät kyykyt, myös prässillä.

Keskivartalotreeni liinoilla. Elixia Centrumissa on ne ihanat katosta roikkuvat liinat. Ne pääsee nyt käyttöön.

Tämänhetkiset mitat:
Rinnanympärys 95cm
Vyötärönympärys 78cm
Mahan ympärys navan alta 87cm
Reiden ympärys n. 5cm nivusesta 57cm
Painolla ei ole väliä. Parhaat tulokset näkee peilistä.

Siinä vähän ajatuksia. Loppuun lisään läjän kuvia. Älkää kiltit naurako, jostain on pakko aloittaa.


PerC.



Hyvästi rakkaat mahamakkarat.

Hyvä ryhti on kyllä......

Napatanssiessani kädet ylhäällä näytän takaa tältä.

Pistää toi väärässä kohtaa oleva tiimalasi aika pahasti silmään.

Tämän viimeisen kuvan omistan Jannelle. Tämä on ehkä vähän aiheeton, mutta kyllä sen verran on pakko kiusaa tehdä. Pusipusi kultipupu!

Nonni ja sitte lähdetään kattelee mihin malliin saadaan tää ruho! Ensi kesänä olis tavoitteena olla nätti ja sopivan kokoinen häämekkoon et ei muuta ku kovaa duunia vaan. Itseni tuntien tulen kärsimään ajoittaisista notkahduksista, mutta eiköhän se sitten sutviudu.

Nyt iltapalaksi Ehrmannin.. suklaavanukasta... On muute hyvää!

-Kiia

ps. Vaatii aikamoisen rohkeuden keräämisen multa raottaa tällaista elämäni aihealuetta kaikille nähtäväksi.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Ajatusvyöry

Ja taas niin ihana tiistai! Voi, tiistai, olet minun uusi lempipäiväni! Jannella oli taas vapaapäivä ja pääsin jo toisena tiistaina peräkkäin sille raivoisalle kahvakuula-tunnille. Se tekee hieman hyvää, voin kertoa.
Tällä kertaa joudun kylläkin alaselkään kohdistuvissa liikkeissä vähän hölläilemään ja tekemään sillä pirulaisen 8kg kuulalla, oli nimittäin piiiientä pingotusta havaittavissa sunnuntain ja maanantain selän (pakko)"venytysten" johdosta. Mutta muuten sain kyllä tehdä täysillä ja vaikka se 12kg vähän vielä painaakin niin eipä paina kauaa, joulun jälkeen otan jo 16kg käyttöön ja näytän läskeille (omilleni) närhen munat!

Sitten vakavampiin aiheisiin.

Vannoin etten ota tähän asiaan kantaa. Vannoinvannoinvannoin. Mutta Justin Bieberin sanoin "never say never".
Jyrki Katainen. Sinä senkin suurisuinen pahanilmanlintu. Olet nyt suututtanut kaikki kotona varpaankynsiään jyrsivät, donitsi päässä pankkiin kotihoidontukea nostamaan marssivat, vauva.fi-palstalla päivystävät supermutsit! Miten kehtaat olla niin oikeassa ja samaan aikaan niin väärässä?!



Yksi FB-kamuni oli linkittänyt sivuilleen tällaisen tekstin. Yhtään arvostelematta tätä linkittäjää, on nyt pakko pistää vähän heränneitä ajatuksia ylös.
Kolumni on hyvä ja kirjoitettu kiinnostavasti, vähän provosoivasti, mutta selkeästi pilke silmäkulmassa ja ehkä juuri siksi tartuinkin siihen. Itseen harvemmin uppoaa tällaisista aiheista kirjoitetut jämptit "asiatekstit", joissa "faktat" on poimittu vain yhdestä näkökulmasta.
En tiedä mistä aloittaisin. Olen samaa mieltä, että äitien on hyvä mennä töihin ennemmin kuin jäädä kotiin. Itsekin menen, koska itselläni on se työpaikka valmiina odottamassa minua saapumaan paikalle. Joillain ei ole. Jotkut ovat jääneet määräaikaisesta työsuhteesta äitiyslomalle.
On tutkittu paljonkin sitä, miten varhainen päivähoidon aloittaminen vaikuttaa lapsen tunne-elämän kehitykseen, luonteeseen, aggressiivisuuteen jne. Tutkimukset, riippuen siitä mikä taho niitä juuri silloin julkaisee, osoittavat varhaisen päivähoidon olevan joko hyväksi tai pahaksi lapselle.
Päivähoitopaikka, senkin kiven alla lymyävä peikko. Olen hakenut Noalle päivähoitopaikkaa heinäkuun 1. päivä 2012. Siitä on tähän päivään mennessä 4kk ja 20 päivää ja hoidon aloittamiseen n. 6,5 kuukautta. Hoidon pitäisi alkaa tammikuun lopussa ja sitä ennen päikkäriin pitäisi noin pienen (eli silloin 10kk) kanssa tutustua 2-3viikkoa. Emme ole vieläkään saaneet päätöstä päivähoitopaikasta. Olen soittanut hoitopaikasta päiväkotiin neljä kertaa ja vastaus on ollut aina sama: Ei voida vielä tietää. Viimeisimmässä puhelussa päiväkodin johtaja sanoi minulle näin: "Joulukuun puolessa välissä saan tietää, ottaako toinen perhe hoitopaikan vastaan. Jos ei ota, Noalla on paikka täällä ja jos ottaa, niin sitten pitää alkaa selvittää, mistä löytäisimme hänelle hoitopaikan." Eli pahimmillaan meidän tilanteemme on se, että tiedämme Noan tulevan hoitopaikan sijainninkin vasta samalla viikolla kun harjoittelun tulisi alkaa.


No, meidän tilanteemme on siinä mielessä erinomainen, että meillä on hyvä tukiverkosto ja auto.
Mietitääs sitten niitä perheitä, missä isä käy töissä, äiti on jäänyt pätkätöiltään äitiyslomalle eikä perheessä ole autoa vaikkapa siksi, ettei siihen ole varaa kun on vuokran/asuntolainan lisäksi maksettavana juoksevat kulut, elintarvikkeet jne. Tulot on siis isän tilille kuukausittain paukahtava 1700e (joka muuten tämä jo ylittää reilusti Kelan asettaman tulorajan kotihoidontuen korotukselle) ja äidin kotihoidontuki 380e + ensimmäisestä lapsesta maksettava lapsilisä 107e. Yhteensä NOIN 2187e. Ehkä vähemmänkin, en muista meneekö kodinhoidontuesta verot.
Ensinnäkin. Mikä on sellainen perhe, joka nauttii elämästään näillä tuloilla ja toiseksi jos joku ihan oikeasti kehtaa väittää, että 380e kuukausi"tuloilla" kannattaa jäädä kotiin, niin on kyllä vähän hakoteillä.
Toiseksi, työn hakemisesta äitiysloman päätyttyä on tehty käsittämättömän vaikeaa. Ensin pitää hakea se päivähoitopaikka. Lapsellahan on subjektiivinen oikeus hoitopaikkaan 4kk varoitusajalla, mutta se, mistä hoitopaikkaa tarjotaan, onkin eri asia. Se määräytyy vanhempien työpaikan tai kodin sijainnin tai vapaan paikan mukaan. Ja taas, jos ei ole autoa ja asut Uittamolla ja lähin vapaa päikkäripaikka onkin Nättinummessa ja työpaikkasi Ilpoisissa, mitä teet? No et yksinkertaisesti voi ottaa paikkaa vastaan. Päivähoitohakemusta täytettäessä pitää myös tietää, montako tuntia viikossa haluat lapsesi olevan tarhassa.
No, olet hakenut hoitopaikkaa ensin ja sitten alat katsella työpaikkoja ja pääset haastatteluun. Työnantaja tahtoo tottakai tietää, että milloin voit aloittaa työt ja millaisia päiviä pystyt tekemään. Et tiedä ennen kuin saat  päikkäristä tiedon paikasta pari viikkoa ennen hoidon aloittamista. Valitseeko työnantaja tässä vaiheessa alkavaan työsuheeseen tämän äidin vai lapsettoman hakijan, joka osaa heti siltä istumalta kertoa voivansa aloittaa heti ja pystyy tekemään tarvittaessa myös ylimääräisiä vuoroja ja jäämään ylitöihin.
Tämä ihan vain esimerkkinä.

Äh.. Voivoivoi.
Ja jotenkin vielä kun näen tämän kotiin jäävää äitiä arvostelevan henkilön olevan lapseton, hyvätuloisessa perheessä kasvanut, suurisuinen mielipieitään joka tuuttiin tunkeva, Hankenissa opiskeleva, Hilfigerin pikeepaitaan ja Gantin beigeihin pöksyihin pukeutuva snobi. Hehehhehehehhehehehe en siis todellakaan lokeroi ihmisiä, mitä nyt tämän kerran...

Noa heräsi ja istui mun sylissä viimeisen vartin yrittäen läiskiä omia mielipiteitään tänne väliin. En muista enää mitä olen kirjoittanut enkä uskalla lukea sitä koska saatan provosoitua siitä itse.

En ihan oikeasti halua puolustella kotiäitejä, jotka elävät veronmaksajien rahoilla vähän yli kaksi vuotta. Siunaukseni niille, jotka pystyvät elämään vaikka koko elämänsä kotona vaikkapa vain miehen tuloilla.
On olemassa tuhansia ja tuhansia naisia JA MIEHIÄ, jotka käyttävät niinsanotusti väärin näitä valtion suomia tukia. Esimerkki tällaisesta ihmisestä on henkilö, joka laittaa lapsensa lähes ilmaiseksi täyspäiväiseen hoitoon, mutta on itse omasta tahdostaan työtön, nostaa tukia, käy ripsi- ja kynsihuolloissa, kampaajalla, shoppailee, käy juhlimassa baarissa ja kehtaa vielä sanoa, ettei rahaa oikein tahdo olla kaikkeen "elämiseen". Nämä nimenomaiset yhteiskuntamme ... en sano, liian rumasti sanottu. Häpeä, jos tunsit piston sydämessäsi. Ainakin sinä, joka kuljet kanssani samalla bussilla hyvin usein.
 Hohhoijakkaa.

Tiivistettynä olen siis sitä mieltä, että jotain on tehtävä, se on totta, mutta ensin pitää ymmärtää mikä sen ongelman, eli kotiäidit tässä tapauksessa aiheuttaa ja sitten se, mikä madaltaa näille "ongelmille" kynnystä palata töihin.
Mihin meni kysynnän ja tarjonnan laki?

Entä miksi opiskelijat on köyhiä, mutta silti niillä on varaa ryypätä joka torstai (ja perjantai ja lauantai)?? HA-HAA!! Siitäs saitte lisää vollotettavaa.

___________________________________________________________________

Kaikesta tästä huolimatta toivotan kaikille ihanille ihmisille  rakastettavaa viikonalkua!

Ystävällisin terveisin,
Kiia ja Pojat





sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Elämäni Rakkaus

Aika on vihdoin kypsä! Poikani ei ole enää hampaaton! Vähän ehkä naurettavaa,  mutta mulla taisi päästä päästä pienet onnen kyyneleet, kun Noa puri mua sormeen ja tunsin sen kauniin, valkoisen hammaspeikon unelman pilkistävän rakkauden punaisista ikenistä. Puhuin samalla mun äidin kanssa puhelimessa ja äiti oli heti ihan innoissaan tulossa katsomaan Noan hammasta, kertoo ehkä vähän siitä kuin cool juttu tämä on! Ainut tunnelman latistaja oli Janne, joka mun kovan hehkutuksen jälkeen hampaan nähtyään nauroi ja väitti, ettei hammas ole hammas ennen kuin se on hammas. Me ei Noan kanssa kuitenkaan välitetä moisesta, vaan pidettiin eilen koko päivän kestäneet bileet huiman saavutuksen johdosta.

Katsokaa nyt miten hieno se on!


Hampaasta inspiroituneena haluan kirjoittaa vähän Noan tähänastisesta elämästä, kehityksestä, tapahtumista ja etapeista.

Noa Juhani Jannenpoika syntyi 26. maaliskuuta 2012 kello 17:31, äidin 79,5 tunnin ähertämisen ja pusertamisen jälkeen. Odotus ja synnytys oli aika hanurista, mutta palkinto oli niin hyvä, ettei huonoilla asioilla ole enää mitään painoarvoa. Syntyessään pojan mitat olivat 3930g ja 53cm.

Isin sylissä ennen kuin äitin syliin oli edes ehtinyt, epistä!

Söpöläiset, toinen vasta 1 pv ikäinen.

Pojan ensimmäinen elinkuukausi oli jännää aikaa. Jokainen hiljainen hetki oli palkinto ja väsymys painoi. Tuntui, että poika söi jatkuvasti ja muutenkin halusi jotain koko ajan. Annoin tottakai kaiken huomioni, muttei sekään aina riittänyt, joskus vauvalla vaan sattui niin paljon masu, ettei mikään muu kuin kylmät hermot, masuhieronta, jalkajumppa ja hyssyttely auttanut. Siinä sitten ravattiin vuorotellen ympäri kämppää vauva sylissä ja ihmeteltiin, että tätäkö se nyt on. Ei siinä osaa olla oikein positiivinen tai erityisen iloinen, kun yöt menee herkkäunisena vain torkkuessa, päivät hormonien takia hereillä ja olo on kuin zombiella. Kaiken lisäksi kroppa on aivan vieras läskeineen ja kipeä sektiohaava vaikeuttaa elämää joka osa-alueella. Joka päivä on yhtä puuromössöä kun ei erota aamua illasta jatkuvan syöttämisen ja vaipanvaihdon ja hyssyttelyn ja jumpan ja pallutuksen lomasta.

Aika kuitenkin kului nopeasti ja päivä päivältä, viikko viikolta elämä helpottui ja muuttui mielekkäämmäksi. Aloin käymään salilla ja Noa viihtyi lapsiparkissa kuin unelma. Kotona alkoi olla helpompaa, kun Noa tykkäsi leikkiä puuhamatolla ja katsella sitterissä mun hänelle esittelemiä leluja ja kirjoja. Sylissäkin hän alkoi viihtyä tyytyväisenä pitempiä aikoja.
Tasan 5 vkon ikäisenä Noa jaksoi jo kannatella mahalla maatessaan päätään vaikka kuinka hienosti ja voin kertoa, että kyllä oli äiti ja isi ylpeitä! Oli hurjan jännää istua hänen vieressään lattialla ja seurata veuhtaamista. Noa oli jo ihan pienestä asti tosi jäntevä ja pyrki kääntymään selältä mahalleen todella pienenä. 6viikon ja 2pv ikäisenä hän kääntyikin ensimmäisen kerran selältä mahalleen ja pelästyi itsekin tapahtumaa niin paljon, että alkoi ihan itkeä, voi vaavi raasua.

Äidin reipas tasan 5 vkoa.


4kk ikäisenä jouduin ottamaan hoitopöydän pois käytöstä, kun poika veuhtasi jo niin kovaa, ettei meinannut vaippaa vaihtaessa pysyä tasolla ollenkaan. Tästä lähtien vaipat ja vaatteet vaihdettiin äidin ja isän sängyllä.
silloin hän löysi myös varpaansa ja pyrki vetämään niitä suuhn maistiaisiksi, ties mitä aromeja sieltä löytyy!
Noa oli 2 päivää vajaa 4 kuukautta, kun hän kakkasi ensimmäisen kerran pottaan! Voi sitä ihmettä! En voi kyllä sanoin kuvailla, miten ylpeä pojastani silloin olin. Varhaisen potta-kokeilun taustalla oli monet vaippaan väännetyt vihaiset kakat ja oma, näistä kyseisistä kiukkukakoista kummunnut kiinnostus vauvatrendien taivaalla loistanutta vessahätäviestintää kohtaan. Osui ja upposi: Nykyään meillä käydään potalla suorittamassa kakkostarpeet. Ykköstarpeet päätyvät vielä pääosin vaippaan ja saavatkin päätyä. Pottareissuilla ei ole kuin voittajia, sillä jos tulosta ei tule, se ei todellakaan haittaa ja jos tulee, niin joka kerta on bileet! Myöskään vaippaan tulleesta kakasta ei sakoteta.

Hyi, perunaa!

Juhuuuu! Potta-mies!!


5kk ikäisenä lisättiin huomattavasti kiinteiden ruokien määrää. Noa sai alkaa maistella ensin ihan oikeita hedelmiä ja sitten erilaisia hedelmäsoseita, perunaa, bataattia ja mitä kaikkea. Kohta syötiinkin jo viisi kiinteää ateriaa päivässä ja lapsukainen tuntui huomattavasti paljon tyytyväisemmältä kuin aiemmin, kun aiemmin touhutessa puolet juodusta maidosta pulautettiin aina pihalle. Joskus tuntuu, että tän lapsukaisen maha on kuin pohjaton kaivo, sehän syö melkein saman verran kuin minä!
Sitten tuli ryömiminen ja joka paikkaan kiipeily.
Nyt hän kävelee jo pitkin tukia, mihin ikinä vain pääseekin ja nousee seisomaan sellaisiakin tukia vasten, mihin ei välttämäti oikeasti pysty nousta seisomaan. Viimeisin neroleimaus on tämä "Äiti ota koppi"-leikki, se vasta hauskaa onkin...
Hän opettelee syömään itse niin, että äiti ottaa ruuan lautaselta lusikkaan ja hän itse laittaa sen suuhun. Voi sitä ilon (sotkun) määrää, hah!

Kokonaisuudessaan Noa on ihana. iloinen, valloittava, rakastettava, puhelias, naistennaurattaja, söpöläinen ja mitä näitä nyt on. Hänellä on hetkensä, niin hyvässä kuin pahassakin. Välillä pitää vaan saada sanottua asiansa - mielellään huutamalla. Mutta kyllä itselläkin palaa välillä päreet, miksei  hänellä sitten saisi?

2,5kk päästä pojan pitäisi aloittaa jo päikkärissä muutamana päivänä viikossa, lyhyitä päiviä. Aika on lentänyt huuurjan kovaa vauhtia. Onneksi Noa on reipas ja sosiaalinen eikä vierasta, niin en usko päikkärin aloittamisen olevan hänelle mikään ongelma. Tottakai ikävä tulee välillä ja kovanakin, mutta voin melkein vannoa, että äidin ikävä on vielä Noankin ikävää kovempi.Aina mietitään, miten lapsi pärjää päikkärissä, mutta entä äiti? Entä jos äiti ei pärjää töissä ilman vauvaa? NYYH.

No, se on sitten sen ajan murhe.

Tässä vielä kuva äidin megasulosta nukkumatista!



Mukavaa sunnuntai-iltaa ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, meikä lähtee nyt tankojumppaamaan.

-Kiia







perjantai 16. marraskuuta 2012

Nää on näitä Tilanteita

Aivoillani on tapana joskus tapana jumiutua todella pahasti.
Motoriikkani lakkaa aika-ajoin toimimasta.
Välillä toimin jonkun alkukantaisen vaiston varassa ajattelematta sen enempää.
Todella usein tarkoitan sanoa yhtä, kun suustani pääsee ulos jotain aivan muuta.
Jo nämä tekevät minusta aika riskialttiin ihmisen, mutta joskus näiden lisäksi tulee eteen myös sellaisia mega-aivopieru-hetkiä, kun koko maailma sumenee sadasosasekunniksi enkä yhtään tiedä mitä sinä aikana tapahtuu. Sen hetken jälkeen jotain kamalaa on aina sattunut. Olen siis kyllä kieltämättä aika-ajoin aika hönö.

... Meinasin ensin kirjoittaa tästä pitkänkin jutun mutten ehkä sittenkään halua. En tiedä mikä on oikea tuntemus sen suhteen, ärsytys? nolous? No oli mikä vaan, mutta kyllä mua aina välillä vähän naurattaa kun ihan koitan pokkana laittaa kahvipakettia jääkaappiin tai pestä hampaita tahnan sijaan rasvalla (kyllä) tai sitten.. Voi kamala.. Olin yhtenä iltana Eetun kanssa ulkona ja olin laittanut heijastimien lisäksi takin selkään sellaisen punaisen valon varmuuden vuoksi. No kävelin sitten tossa kadulla ja katsoin varjoani ja pelästyin että valo oli tippunut kun sitä ei näkynyt siinä varjossa. Ja ihan tosissani pyörin siinä hetken ja yritin nähdä sen valon siitä varjosta, kunnes näin jonkun valon pääni päällä. Se oli järjen valo, joka vihdoin ja viimein syttyi, mitä nyt pienellä viiveellä ja kertoi, etten taaskaan oikein ollut loistanut nokkeluudellani.
Tällaisina epätoivon hetkinä koitan tsempata itseäni eteenpäin sillä, että olen joskus kuitenkin ollut ihan fiksu.

Joko saa alkaa laittaa joulukoristeita? Vähän olen ottanut förskottia jo olko-oven koristelussa, haha, laitoin pari krääsää roikkumaan siihen ovikoristeeseen ja Jannen mielestä ne oli "noo... ihan kivoja.."

No joo ei tosissaan jää tällaiseksi, vaihdan tähän joulukoristelun kyllä sitten kun on sen aika.

Ajattelin, että sitten kun kuu vaihtuu niin saa pistää kaikki koristeet ja välkkyvät led-valot parvekkeelle ja kuusen ja ja ja! Huomenna alan kyllä värkkäillä tekolunta pakkasessa, näyttää nimittäin sen verran surulliselta tuo tilanne tuolla pihamaalla. Minä haluan lunta! Rakastan lunta! Lumi on ihanaa! Se on valkoista (paitsi Eetun lumi on keltaista, varokaa sitä), pehmeää, valoisaa, kaunista. Lumi tekee mut onnelliseksi. En väitä, etteikö varmasti pinnaa kiristä niinä hetkinä kun pitäisi lähteä töihin ja viedä Noa päikkäriin ja lunta on polviin asti eikä kukaan ole aurannut sitä ja rattailla ei pääse mihinkään ja plaplapla, mutta se on niin pieni osa sitä lumen tuomaa iloa ja onnea ja mielenrauhaa, ettei sillä ole niinkään merkitystä.



Lumipallo. Eetukin rakastaa lunta. Se hyppii meidän lähellä olevalla pellolla kuin jänispeura-marakatti ja on ihan hurjan onnellinen.

Vauvakin pääsi pulkkaretkelle ensilumen aikaan. Se oli hämmästyttävää se taivaalta satava nöftä!

Asiasta kukkauukkuihin. Olen taas pari viimeistä päivää selaillut häämekkoja netistä ja olen saattanut löytää omani. Se on sellainen mekko, millaista olen AINA halunnut, mutta jotenkin ajattelin, ettei se ehkä häihin sitten sovikaan.. On liian prinsessa.. Mutta ei, kyllä se saa nyt muillekin kelvata kun se kelpaa mulle ja jopa Jannellekin. Vähän mietityttää tämä netistä tilaaminen, mutta onneksi olen nyt hyvissä ajoissa liikenteessä, niin nyörillisen puvun pystyy aina viemään ompelijalle ja korjailemaan jos on tarvetta. Mihinkään liikkeeseen en viitsi edes mennä, koska en ole maksamassa mekostani 1000e. Piste. En edes siksi, että "se on elämäni tärkein päivä ja elämäni tärkeimmän päivän mekko". Ehkä myös sillä, että ollaan jo menty maistraatissa naimisiin, on vaikutuksensa asiaan. Mene ja tiedä. 
Niin, mentiin siis naimisiin 2. maaliskuuta, mutta pidetään häät vasta ensi kesänä, koska ei ehditty sellaisia tälle kesälle järkkäilemään. Enkä olis kyllä edes halunnut järkätä läskeineni, herranjumala kattella nyt sellaisia hääkuvia ikuisesti elämänsä loppuun saakka.
Meillä on nyt hääpaikka, hääkirkko ja oletettavasti pian myös mun mekkoni. Siinä se. Ei vieraslistaa, ei ohjelmaa, ei bestmaneja eikä kaasoja, ei kulkuvälineitä, ei mitään simmosia. Voisko joku hoitaa tämän kaiken mun puolestani, sillä itse en vain osaa? 
Toivottavasti sinä päivänä ei sada. Haluaisin ottaa hääkuvat ulkona luonnossa, kauniissa auringonvalossa, ilman punkkeja mielellään. Ja voi, Noa on varmaan ihan liian söpö sulhaspoika! Hän on silloin jo 1,5-vuotias ja osaa varmasti kävellä kiltisti ja esimerkillisesti äidin ja isin perässä, sillä sen ikäisellä ei yleensä ole tietoakaan misään uhmasta tai muusta tilainteiden kulkuun vaikuttavista mielialanmuutoksista.
Haaveita, haaveita.

Janne meni pesemään hampaat, menen pelästyttämään sen..

HAHAHA olipa hauskaa!!

Nyt Janne kostaa esittämällä, että oksentaa mun mehulasiin.
Kyllä, olemme kaksi aikuista ihmistä, äiti ja isä ja silti tällaisia. 

Kiian nukkumaanmenoaika.

Piti vielä sanoa, että tänään on ollut aivan P päivä. Väsyttänyt, pää särkenyt, ollut nälkä ja ärsyttänyt ja mitä vielä. Koira hyppi silmille koko illan ja kun pistin sitä ruotuun se puri mua. Tai ei purrut, kävi hampaineen kiinni. Siitä on tullut tosi outo. 

Kauniita unia ja parempaa huomista,
-Kiia





tiistai 13. marraskuuta 2012

Toisille tiistai on touhukas, toisille.. vähemmän touhukas.

Rakastan rakastan rakastan Jannea ja Jannen vapaapäiviä! Silloin saan nukkua aamulla hetken pidempään, kun Janne nousee Noan kanssa aamupuurolle ja leikkimään. (Minä hoidan yöt, ihan niin löysä nakki en ole, että laittaisin Jannen hoitamaan senkin, me nääs JAAMME vastuun) Tänään pääsin pitkien aamu-unien lisäksi lähtemään salille heti herättyäni ja sekös vasta ihanaa olikin. Centrumissa oli Jussin (se crazy-ass PT) 30min kahvakuula ja koska olin aina yhtä näppäränä tyttönä katsonut tunnin alkamisajan puoli tuntia mönkään, niin mulla oli sopivasti 45min aikaa polttaa pari päivää sitten puputtamiani suklaalevyjä stepperilla, pyörällä ja soutulaitteessa.

Tykkään noista ohjatuista kahvakuula-tunneista erityisesti siksi, että siellä pystyy samalla tavalla kuin Powerissa, itse säätelemään painoilla ja toistoilla treenin tehon ja rankkuuden päivän fiilisten mukaan. Mulla oli ihan megafiilikset ja kauhee tahto näyttää itselle mihin pystyn, ihan kuin joku hetkellinen tosi raju uhmaikä olisi iskenyt päälle ja voin kertoa, että vedin täysillä alusta loppuun. Kun tunti oli ohi, pidättelin taas hetken vaihteeksi sitä surullisenkuuluisaa oksennusta ja sain just ja just vietyä kuulat takaisin paikoilleen. Ohjaaja kyseli tunnin jälkeen fiiliksiä ja kehuin tota 30min sykäystä just täydelliseksi treeniksi kun ei tarvii tunnin alussa säästellä yhtään paukkuja loppua varten, toisin kuin 45min setissä. 
Kun menin pukkariin ja yritin avata kaapin lukkoa tärisevin käsineni, kuulin jotain, mikä muistutti mua siitä, miksi me naiset ollaan niin ärsyttäviä: Siinä mun vieressä yksi siellä kanssa samalla tunnilla ollut, takarivissä päivystänyt, 6kg kuulaa heilutellut nainen alkoi paasaamaan toiselle, että miten "toi 30min kahvakuula on kyllä niin helppo ja hyödytön, hyvä kun hiki tulee kun tehdään vaan kuutta liikettä ja vain minuutti kerrallaan. Ja ne liikkeet on ihan kauheen simppeleitä, joku etuheilautus.." SIIS MITÄ minun korvani kuulevat?! Minä kolme vuotta sitten olisin puuttunut tämän naisen hien ja tuskan puutteeseen neuvomalla, että nappaa ensi kerralla sen 8, 12 tai 16kg kuulan ja tekee prikulleen niin kuin ohjaaja neuvoo eli syvät kyykyt, terävät pystypunnerrukset, jatkuva liike jne ja tulee sitten kertomaan, tuleeko hiki tai punoittaako posket.

Mulla on aika matala ärsyyntymiskynnys asioissa, mihin ihmiset pystyy itse ihan suoraan valinnoillaan vaikuttamaan ja sitten ne valittaa heti perään. Eihän se ole pätkääkään mun asiani että minkä painoisella kuulalla se nainen treeninsä tekee, mutta sitten ei pidä väittää tuntia tai treeniä helpoksi, ellei osaa itse tunnustella omia rajojaan tai haastaa itseään yhtään.

Iloisempiin asioihin! Salilta kotiin tultuani Janne oli imuroinut ja tiskannut ja siivonnut, tehnyt Noalle ruokaa ja mitä kaikkea! Veetu-täti tuli kylään ja Noa pääsi kivan kaverin leikitettäväksi. Aina välillä musta tuntuu, että Noa on aivan totaalisen kyllästynyt mun nassukkaani ja oikein odottaa aina kaikkia vieraita kuin kuuta nousevaa. Sillä aikaa kun me leikittiin ja juotiin kahvia ja syötiin keksejä, kävi Janne hoitamassa asioita ja tuli sitten takaisin tekemään Noan ruuat loppuun. Veetun lähdettyä minä menin sohvalle päikkäreille ja Janne alkoi tekemään meille jauheliha-fetapihvejä ja lisukkeita. Nukuin ehkä tunnin ja menin sitten valmiiseen pöytään syömään. Heheh oli pakko oikein lopettaa kirjoittaminen kesken ja lukea, että herraisä olenpa ollut LAISKA tänään...



No, tämän kaiken raatamisen jälkeen Jannekin meni hetkeksi nukkumaan yövuoroa varten ja me lähdettiin poikien kanssa oikein kunnon reippailulle ihanaan, raikkaaseen ulkoilmaan. Noa viihtyy uusissa rattaissa ihan hurjan hyvin ja höpötteli koko matkan, välillä tuntui kuin olisin ollut sightseeing tourilla: "tatatat ttaaaa attatta mmmm aaaaa prrrrr tata" ja pää pyörii kuin hyrrä. Hyvä opas oli kyllä!

Tänään on siis ollut kokonaisvaltaisesti ihana päivä. Meillä jakautuu kotityöt pääosin todella hyvin puoliksi ja molemmat pyrkii ottamaan toisensa parhaansa mukaan huomioon tekemisissään. Mulla on sellainen taipumus naputtaa asioista ja.. No meinasin laittaa että usein myös turhasta mutta en laitakaan, koska se olisi itsepetos. Minähän sanon aina vain asiasta ja tositarkoituksella! Niin, minä naputan aiheesta ja välillä Janne yrittää matkia mua, ottaa sellasen narisevan nasaaliäänen ja aloittaa "Kiiaaa, en haluais sanoa, mutta.." HAHAHHA se on käsittämättömän hauskaa. Esitän tottakai aina, että otan asian kamalan tosissani ja Janne menee joka kerta täydestä.
Kyllä mulla on ihana ja ainutlaatuisen upea mies!
Mutta joskus on ihana vain relata. Vaikka olenkin äitiyslomalla, niin kyllä ne päivät vaan työstä käy kun hoitaa vauvaa ja pitää kämppää pystyssä. Mä imuroin kotona joka päivä, vessan pesen ja pölyt pyyhin joka toinen päivä, sitten tiskataan ja pestään lattioita, järjestellään ja mitä kaikkia perusjuttuja näitä on, pyykkien laitot sun muut tietty. Mulla on sellainen ajatus, että haluan pitää kodin aina siinä valmiudessa, että ovesta voi tulla sisään kuka vain eikä tarvitse hävetä sotkua. Noan kanssa leikitään ja ulkoillaan ja syödään ja "neuvotellaan" nukkumaan menemisestä.. Kyllä se päivä siinä vaan äkkiä hujahtaa niin ettei huomaakaan.

Tässä "muutama" kuva vahdittavasta riiviöstä

Telsua pitää päästä katsomaan aitiopaikalta.

Ihanan omatoiminen lapsi. Ellei häntä nosta kävelytuoliin niin hän menee itse.

Tässä voi ihan hyvin leikkiä lentokonetta.

Mitä koira sanoo?

Voi sitä tuttia näinkin syödä. Lapsihan on kekseliäs!



"Äiti auta, emmä pääse!"

"Siivoon tän ruokalapun nyt tänne."

"Haa! Ilman käsiä! Ota äiti koppi!"

Ihana iltailoinen kylpyvauvani.

Myönnän että vähän lähti käsistä näiden kuvien kanssa, en vaan pysty valitsemaan mitään kuvia kun tekisi mieli laittaa kaikki!

Ihanaa yötä!
-K

ps. Huomenna alkaa jännä juttu.




maanantai 12. marraskuuta 2012

Kaikkien muidenkin isien päivä.

Harmittaa. Kirjoitin kauhian sepustuksen tähän ja typerä netti oli ollut koko ajan pois päältä ja sitten kaikki vaan katosi. No, tiivistän.

Kirottu ravintola-ala. Tällaisina päivinä sen aina muistaa, miksi se on kirottu. Harvemmin pääsee itse koko perheen voimin nauttimaan juhlapyhistä. Yleensä jompi kumpi, Janne tai minä ollaan aina tekemässä toisten juhlapäivästä mahdollinen.
Janne oli lähtenyt töihin jo ennen kuin me oltiin Noan kanssa edes pohdittu kuvittelevamme jotain heräämiseen liittyvää. Melkein heti sängystä ylös pääsemisen jälkeen piti jo kuitenkin alkaa valmistautua klo 13 lounaaseen. Noa teki kaiken voitavansa, jotta mun suihkussa käyminen, meikkaaminen, pukeminen ja hiusten laittaminen olisi mahdollisimman hidasta ja hankalaa. Hän itki, kitisi, kiipesi vaarallisiin paikkoihin, roikkui jaloissa, halusi syliin ja tutin, ei suostunut syömään ja imitoi hätääntynyttä mustekalaa, kun yritin pukea hänelle vaatteita. Kuitenkin kolmen (tuskaisen, hikisen ja vihaisen) tunnin jälkeen olimme kuin ihmeen kaupalla valmiita. Pientä pinnan kiristymistä lähes viulun kieleksi oli kuitenkin vielä havaittavissa, kun huomasin kuin kirsikkana kakun päällä kotiavainteni olevan Jannella mukana töissä. Muuten ihan ok, mutta kun koirakin pitäisi ulkoiluttaa vielä ennen lähtöä. No, kikkakolmosten jälkeen tämäkin dilemma oli hoidettu ja NYT olimme vihdoin lähtövalmiina.




Äiti mennään jo!
               
Lounaalla oli itseni ja Noan lisäksi läsnä mun isäni, äitini ja molemmat veljet. (Ja meidän lisäksemme tottakai ne muut noin 70 vierasta) Myös Jannen isä ja sukulaiset oli kutsuttu, mutta valitettavasti ei eivät päässeet perille asti. Ruoka oli taas aivan mielettömän hyvää ja ihanan monipuolista, kyllä Janne on hyvä kokki! 

No tässä on menossa jo lautanen numero 2. Alkukeittoina oli kaksi vaihtoehtoa, kasvissose ja sieni. Ai kamala miten hyvää. Pääruokaan kuului niin pitkä lista erilaisia kala-, possu-, ja kasvisherkkuja salaatteja unohtamatta, että meinasi pamahtaa nappi irti farkuista kun ei pystynyt olla syömättä liikaa. Ja jälkiruuaksi kinuskikakkua, morjes.

Mun ******************-pikkuveli Jonne ja viekas poikani Noa, joka käytti kuvaustilanteen hyväkseen.


Äidin ja isin pullaposkisäihkysilmä!

Oman isäni lahjan, eli parhaimman olemassa olevan autopesun ja Hurriganesin cd:n pakkasin rempassa yli jääneeseen tapettiin, josta olin tehnyt kirjekuoren.


Muut vieraat lähti kotiin ja me jäätiin vielä odottamaan Jannea, että voitiin lähteä samaan aikaan. Kotona annoin Jannelle hänen Isänpäivälahjansa, joka oli vähän normaaliin lahjaan verrattuna kummallisessa muodossa ja paikassa, nimittäin roikkui makuuhuoneen ovessa!


Kirjoitin lahjakortin lounaaseen, päähierontaa, jalkahierontaan ja niska-hartiahierontaan.
Janne saa käyttää ne valitsemanaan ajankohtana, sitten kun on sellainen olo.

En ole kamalan hyvä ostamaan lahjoja ja nyt vanhempainvapaan lopulla saa aika tarkkaan miettiä, mihin roponsa laittaa, joten näin parhaaksi vaihtoehdoksi toteuttaa tällaisen ratkaisun ja Janne tuntui olevan lahjaansa kovin tyytyväinen.

Oma päiväni ei kuitenkaan suinkaan päättynyt tähän, vaan menin vielä illalla pitämään omat tankotekniikka-tuntini, maha aivan pullollaan tottakai. Tunneista sen verran, että voitteko katsoa miten taitavia mun tytöt on ja kuvitella sitten, kuinka ylpeä heistä olen!!

Noora

Elena

Sanni-Vera

Huh! Olipa tarina!
Nyt käperryn murun kainaloon popsimaan iltapalaa ja tänä yönä ajattelin, että Noa nukkuu kertaakaan heräämättä läpi yön ja minä saan levätä, jotta huomenna herään päivään kuin uutena ihmisenä. 

Hyvää yötä,
-K

ps. Tänään aamulla tapahtui Turussa ihan kamala onnettomuus, jossa vasta 8-vuotias poika sai surmansa. Tänään illalla muistamme myös häntä ja toivomme voimaa ja rakkautta heidän vanhemmilleen ja läheisilleen. Maailma on epäreilu, eikä auta kuin taas kerran kiittää siitä, mitä kaikkea hyvää itsellä on.