Hyttysen ininää.

Tapoin äsken hyttysen nappaamalla sen kouraani! En ikinä tee niin, koska pelkään aina, että se pistää mua käteen, mutta nyt  tein ja vielä onnistuin! YEAH ME!

Ärsyttää, kun en onnistu saamaan mun Facebookin mobiilitiedostokansiosta salaista!! Tai sellaista että se näkyy vain kavereille? Joko face ei lataa mulle sellaista mahdollisuutta tai sitten sellaista ei ole.

Lisään nyt tänne muutamaan aamulla napatun otoksen. Olkoot vaan paljastavia, mua ei kiinnosta, mä en ite ikinä kiinnitä tällasissa kuvissa huomiota mihinkään muuhun kuin kroppaan. Päällä voi olla vaikka naru tai teippiä, ihan sama, kroppa on se millä on merkitystä.

NAAAMMMM!!!!!!!!!!!!! Kermaa en voi sietää, mutta vadelmat lähti päältä alta aikayksikön heheh..

Voin muuten sitten kertoa sellaisen jutun, että olen löytänyt itsestäni aivan täysin uusia puolia viime aikoina. Ajallaan varmaan selvii onko se enemmän hyvä vai huono homma ja miten kaikki päättyy. Tällä hetkellä ainut varma asia on se, että tässä kämpässä on toinenkin hyttynen ja se tarkoittaa unetonta yötä.

Kauniita unia <3 Kiia

Back to reality

Huhheijjaa! Kurkkikipu alkaa olla pikkuhiljaa poissa ja Noan toiseen perättäiseen korvatulehdukseen saadut antibiootit alkaa purra, ni voi jo melkein huokaista helpotuksesta.
Muutto on ohi ja tavarat alkaa pikkuhiljaa löytää paikkaansa.
Koti on vielä kesken ja pieniä läpi sormien välistä katsomisia lukuunottamatta täydellinen! Isot makuuhuoneet, iso olo/ruokahuone, keittiö ja KAKSI vessaa, luksusta.
Naapurissa asuu paljon mummoja ja mammoja ja hurjia hölösuita, mutta alemmassa talossa onkin sitten senkin edestä lapsia Noalle leikkikamuiksi. Ne lapset on myös hurjan innokkaita koiran hoitajia, mikä on äärettömän söpöä.
Alue on rauhallista ja jotenkin ihanan seesteistä. Täällä pidetään hyvää huolta rappukäytävistä, pihoista ja istutuksista ja se luo sellaista lämmintä yhteisöllisyyttä mikä uupui vanhassa talonyhtiössä.
Olen kyllä niiiiin onnellinen että muutettiin. Varmaan kiroan sitten kun täällä alkaa se putkiremppa, mutta se on sitten sen ajan murhe. Evakuoidaan ittemme mummolaan. Väkisin.

Kahden viikon tauon jälkeen olen vihdoin päässyt salillekin ja voi että tuntuu hyvltä ja pahalta samaan aikaan. Sykkeet hakkaa pilvissä ja silmissä meinaa pimetä ihan perustreeneissä mut se on vain ohimenevää. Onneksi.
En nyt oikein tiedä, että asetanko itelleni tavoitteita treenien suhteen vai en. Tavallaan en haluaisi asettaa, koska pysyn ok kondiksessa ilmankin ja motivaatiota kyllä riittää, mutta toisaalta tekis mieli taas haastaa ittensä oikein toden teolla. Tavoitteiden edessä on vaan treenien epäsäännöllisyys ja sitten se, että haluaisin ehkä hetken aikaa olla ihan vain sillattis, että ainuut velvoitteet olisi Noa, työ ja hengissä pysyminen. Katsellaan mitä elämä tuo tullessaan.

VAROITUS! Paljon kuvia Noasta <3 <3 <3

Vesipeto Seikkiksessä vilukissa-mutsin kanssa.

Piti ottaa superisosta jädestä kuva mutta ehdin syömään sen ensin yhyhyy.

Oksennus.

Noa käytti kuvaustilanteen viekkaasti hyväkseen tunkemalla kiviä suuhunsa.

Lepoa.

Iso poika ihan itte!

Emmä ihan kamalasti ehtinyt lihoa parissa viikossa vaikka yritin. Masun lihakset on tosin vetäytyneet johonkin talviunille...

Rainman!

Joskus on hyvä valita joku vaihtoehtoinen nukkumapaikka <3

<3: Kiia

27.7.

Vihdoin ja viimein kaikki ihanakamala on ohi. HUH!
Viimeinen kerta kun runtataan remppaa ja häät ja muutto yhteen viikkoon. Ei oo ihmisen hommaa se sellainen laisinkaan.
Ehkä jos oon tosi ahkera niin teen nyt kaksi postausta, toisen häistä ja toisen normaalista elämästä.

Hääpäivä
Janne oli lähtenyt pe illalla kaverinsa luo yökylään ja me nukuttiin Noan kanssa kotona. Heräsin aamulla jo 06:30, mikä oli todella ärsyttävää, koska en saanut unta enää sen jälkeen.
Äiti tuli hakemaan Noan 10:30 ja siitä Amanda tuli laittamaan mun tukkaa kondikseen.
Pian oltiinkin koko poppoo koolla ja mentiin koristelemaan hääautoa ja noutamaan kukat. Meikin tein itse. Jännitystä ei ollut mitenkään liikaa, mutta välillä tuntui ettei kello liiku yhtään eteenpäin ja odotusaika on mahdottoman pitkä, mutta kyllähän se 16 sieltä viisareihin vihdoin ja viimein värähti ja iskä ja veli tuli mua sitten kirkkoon hakemahan.
Matkallakaan ei oikein kamalasti jännittänyt, pelkäsin vaan että ollaan joko liian ajoissa tai liian myöhässä.
Mää ja mun paniikit. Kirjoitanpa ärsyttävän töksähtelevästi. ARGH. On kamala kiire päästä lataamaan kuvia. En tiedä mitkä kaikki valitsen.¨
No löpinät sikseen.

Järjestys on mikä on, en viitsi alkaa siirtelemään kuvia kun se tuntuu olevan tehty aika vaivalloiseksi tällä ohjelmalla hehe.
Päivä oli kaikin puolin ihana ja prinsessainen ja kaunis ja lempeä ja lämmin ja IHANA!! Vitsit! Toisaalta taas ei harmita yhtään, että se on takana päin, sillä se stressin määrä minkä yksi 9h pätkä elämässä voi aiheuttaa, oli kamala. En ollut kyllä yhtään oma itteni viimeseen kahteen viikkoon ja sitten vielä kun tuli se Noan silmä- korva- ja nielutulehdun ja oma flunssa+niin kamala kurkkukipu etten pystyny to edes puhumaan, ni huh huh... No, hengissä ollaan ja selvittiin, nyt kohti uusia haasteita.

<33:Kiia