keskiviikko 7. elokuuta 2013

27.7.

Vihdoin ja viimein kaikki ihanakamala on ohi. HUH!
Viimeinen kerta kun runtataan remppaa ja häät ja muutto yhteen viikkoon. Ei oo ihmisen hommaa se sellainen laisinkaan.
Ehkä jos oon tosi ahkera niin teen nyt kaksi postausta, toisen häistä ja toisen normaalista elämästä.

Hääpäivä
Janne oli lähtenyt pe illalla kaverinsa luo yökylään ja me nukuttiin Noan kanssa kotona. Heräsin aamulla jo 06:30, mikä oli todella ärsyttävää, koska en saanut unta enää sen jälkeen.
Äiti tuli hakemaan Noan 10:30 ja siitä Amanda tuli laittamaan mun tukkaa kondikseen.
Pian oltiinkin koko poppoo koolla ja mentiin koristelemaan hääautoa ja noutamaan kukat. Meikin tein itse. Jännitystä ei ollut mitenkään liikaa, mutta välillä tuntui ettei kello liiku yhtään eteenpäin ja odotusaika on mahdottoman pitkä, mutta kyllähän se 16 sieltä viisareihin vihdoin ja viimein värähti ja iskä ja veli tuli mua sitten kirkkoon hakemahan.
Matkallakaan ei oikein kamalasti jännittänyt, pelkäsin vaan että ollaan joko liian ajoissa tai liian myöhässä.
Mää ja mun paniikit. Kirjoitanpa ärsyttävän töksähtelevästi. ARGH. On kamala kiire päästä lataamaan kuvia. En tiedä mitkä kaikki valitsen.¨
No löpinät sikseen.








































Järjestys on mikä on, en viitsi alkaa siirtelemään kuvia kun se tuntuu olevan tehty aika vaivalloiseksi tällä ohjelmalla hehe.
Päivä oli kaikin puolin ihana ja prinsessainen ja kaunis ja lempeä ja lämmin ja IHANA!! Vitsit! Toisaalta taas ei harmita yhtään, että se on takana päin, sillä se stressin määrä minkä yksi 9h pätkä elämässä voi aiheuttaa, oli kamala. En ollut kyllä yhtään oma itteni viimeseen kahteen viikkoon ja sitten vielä kun tuli se Noan silmä- korva- ja nielutulehdun ja oma flunssa+niin kamala kurkkukipu etten pystyny to edes puhumaan, ni huh huh... No, hengissä ollaan ja selvittiin, nyt kohti uusia haasteita.

<33:Kiia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti