Niin sellaista tulin vain ilmoittamaan, että meillä on Jannen kanssa huomenna eka hääpäivä.
Eikä siinä mitään, huippu juttu, mutta samalla tajusin, että me ollaan menty piruvie epäonnen päivänä naimisiin!!!!!!!!!!!!!! 1.3. eli 13 eli epäonni! Toivottavasti saadaan Jannen kanssa käännettyä tuo viheliäinen numero voitoksemme ja nujerrettua sen taika.
torstai 28. helmikuuta 2013
tiistai 26. helmikuuta 2013
Pia pau sanoi pää kun alelapun näki.
Hui ja hai!
Taas on tiistai. Just melkein eilen oli viime tiistai. Miten tää aika menee näin pirun nopsaa.
Mun pikkuvauva täytti tänään 11 kuukautta. Tasan kuukauden päästä on kulunut vuosi siitä, kun sain syliini tissinhimoisen sulopalleron ja nyt se on jo noin iso.. En kestä.
Asiasta kukkaruukkuihin. Tein tänään kamalan pylly-treenin ja huominen aamu pelottaa mua tosi paljon. Tarttis mennä 10:00 Fast Fit & Fabulous-jumppaan, missä tehdään kyykkyjä ja hyppyjä ja askelkyykkyjä. Voi olla, että tekee hjeeman pahaa. Mut simmosta se elämä hei joskus on. Valintoja, valintoja.
Olen nyt tehnyt salitreeniin sellaisen muutoksen, että olen pidentänyt sarjoja huomattavasti, eli siis jopa 5-10 toistolla. Teen mielummin vähän pienemmillä painoilla pidempää sarjaa ja kattelen sitten, josko alkais tulemaan enemmän toivottua tulosta. Nähtäväksi jää.
Vihaan ja rakastan alennusmyyntejä. Vihaan, koska joskus löydän alesta jotain aivan ihanaa, mitä ei löydy enää omassa koossa, mutta rakastan sitten taas niiden huippujen löytöjen takia! Olen nyt päivittänyt talvitakki-kokoelmaani Ihanilla Benettonin ja Luhdan untsikoilla. Olen niin rakastunut uusiin talvitakkeihini, etten halua pakkasten loppuvan ollenkaan! Hah! Vielä tarttis löytää jostain uudet talvikengät. Haluaisin ostaa samanlaiset, kuin nykyiset, 9 VUOTTA palvelleet Pampasini, jotka on tämän talven jälkeen jo aika päästää lepoon.
Janne on kovasti kummastellut, että eikö nyt pitäisi ostaa kevääksi vaatetta, jos jotain tarvii ostaa, mutta minäpä olen sellainen, että panostan mieluiten laatuun kaikissa ulkoiluvaatteissa ja laatu maksaa. No, minäpä maksan mieluiten 9kk etukäteen 100e vähemmän/ostos, kuin mietin sitten alkutalvesta, että mistä revin 250e uuteen untuvatakkiin tai hyviin, laadukkaisiin ja lämpimiin talvikenkiin.
Olen shoppaillut myös Noalle kaikkea aevan ehanaa!
Jäbälle shoppailu on mulle todella heikko kohta ja sen huomaa sitten kyllä kukkarossakin...
Juu sillasta. Lisäksi ostin viime viikolla 5 bodya ja kahdet housut, parit sukat ja mitä lie.. Vois kuvitella hetkeksi taas riittävän.
Mulla piti olla kaksi vapaapäivää, eli tänään ti ja huomenna ke, mutta töistä soittivat, jos pääsisin huomenna iltavuoroon ja kyllähän se päiväkodin tädeille ja meidän isällekin passasi ni minähän suostuin. Jos olisin edelleen Hesellä töissä ja sieltä oltais soitettu, että pääsenkö töihin, ni en olisi vaivannut päätäni tai tarhan pomoa tai isääni pyytämällä hoitopaikkaa, vaan olisin vaan kieltäytynyt, mutta kummasti sitä jaksaa nähdä vaivaa, kun kyse on työpaikasta, missä tykkää tehdä työtä ja siitä oikeasti nauttii.
Joku päivä vielä kirjoitan tänne avautumisen Hesen perseydestä, kunhan vaan vähän ehdin leppyä tässä ajan saatossa. En halua syytteitä mistään kunnianloukkauksista, mut herranjumala mitä touhua. Kyllä ihmiset kehtaa.
Noa.
Voi, hän on taas oppinut niin paljon uutta. Tavarat löytyy nykyään mitä ihmeellisimmistä paikoista: kengät lavuaarista tai mun sukkalaatikosta, juomapullo pyykkikorista, tietokoneen hiiri vaatelaatikosta ja tutit...ei mistään. Tänään kaupassa annoin Noan kävellä itsekseen kärryjen vieressä. Mentiin leluosaston ohi ja hän osasi singahtaa sinne autojen sekaan kuin tottumuksesta! No, kun kävin nappaamassa jäbää kädestä kiinni, että jatkettais matkaa, ni tää menee kyykkyyn ja vetää kättä itteensä päin!! Ja tää toistui monesti kun hän olisi halunnut päättää suunnan. Olis pitänyt varmaan komentaa, mutta mua vaan nauratti ihan kamalasti. Kai mullekin jossain vaiheessa tulee joku juttu, tai hetki, mikä ärsyttää ihan simona, mutta tähän asti nää kaikki jutut on ollut hauskoja ja huvittavia. Ehkä olen vaan niin innoissani ja ihmeissäni tästä kehityksen megapyrähdyksestä, etten osaa nähdä siinä mitään kamalan vakavaa.
Täytyy vaan pitää tarkeimmät ja arvokkaimmat tavarat sellaisissa paikoissa, ettei Noa niitä saa, ja wc:n ovi ja keittiön portit kiinni. Sillä pääsee jo aika pitkälle.
Kello on 22:22 ja minä menen nyt sänkyyn lukemaan tänään postista kolahtanutta KaksPlussaa. Nyt saa kukkuminen riittää ja pitää muistaa kunnioittaa kroppaa ja mieltä sen verran, että antaa niille kunnon levon ja unet. Noa on kuitenkin nukahtanut jo 20:40 ni saattaa tulla meikälle aika aikainen aamu.
Kauniita unia murmelit,
Kiia
Taas on tiistai. Just melkein eilen oli viime tiistai. Miten tää aika menee näin pirun nopsaa.
Mun pikkuvauva täytti tänään 11 kuukautta. Tasan kuukauden päästä on kulunut vuosi siitä, kun sain syliini tissinhimoisen sulopalleron ja nyt se on jo noin iso.. En kestä.
Asiasta kukkaruukkuihin. Tein tänään kamalan pylly-treenin ja huominen aamu pelottaa mua tosi paljon. Tarttis mennä 10:00 Fast Fit & Fabulous-jumppaan, missä tehdään kyykkyjä ja hyppyjä ja askelkyykkyjä. Voi olla, että tekee hjeeman pahaa. Mut simmosta se elämä hei joskus on. Valintoja, valintoja.
Olen nyt tehnyt salitreeniin sellaisen muutoksen, että olen pidentänyt sarjoja huomattavasti, eli siis jopa 5-10 toistolla. Teen mielummin vähän pienemmillä painoilla pidempää sarjaa ja kattelen sitten, josko alkais tulemaan enemmän toivottua tulosta. Nähtäväksi jää.
Vihaan ja rakastan alennusmyyntejä. Vihaan, koska joskus löydän alesta jotain aivan ihanaa, mitä ei löydy enää omassa koossa, mutta rakastan sitten taas niiden huippujen löytöjen takia! Olen nyt päivittänyt talvitakki-kokoelmaani Ihanilla Benettonin ja Luhdan untsikoilla. Olen niin rakastunut uusiin talvitakkeihini, etten halua pakkasten loppuvan ollenkaan! Hah! Vielä tarttis löytää jostain uudet talvikengät. Haluaisin ostaa samanlaiset, kuin nykyiset, 9 VUOTTA palvelleet Pampasini, jotka on tämän talven jälkeen jo aika päästää lepoon.
Janne on kovasti kummastellut, että eikö nyt pitäisi ostaa kevääksi vaatetta, jos jotain tarvii ostaa, mutta minäpä olen sellainen, että panostan mieluiten laatuun kaikissa ulkoiluvaatteissa ja laatu maksaa. No, minäpä maksan mieluiten 9kk etukäteen 100e vähemmän/ostos, kuin mietin sitten alkutalvesta, että mistä revin 250e uuteen untuvatakkiin tai hyviin, laadukkaisiin ja lämpimiin talvikenkiin.
Olen shoppaillut myös Noalle kaikkea aevan ehanaa!
Jäbälle shoppailu on mulle todella heikko kohta ja sen huomaa sitten kyllä kukkarossakin...
Ihana Reimatec-puku välikauteen. Suunnittelin tätä simmoseks kivammaksi puvuksi.
Weatherproofit välikausipopot. Tätä merkkiä on kauhiasti kehuttu, että tukee nilkkaa sun muuta, ni kai mun vauvelini saa sit tottakai simmoset.
Suloiset Eccon kävelykengät. Noa saa nää kylläkin vasta synttärilahjaksi.
Toinen välikausipuku... Hups. No tarhaan tosi hyvä!
Coolimpi välikausitakki ja sitäkin coolimpi lätsä!
Noan tarhareppu.
Mulla piti olla kaksi vapaapäivää, eli tänään ti ja huomenna ke, mutta töistä soittivat, jos pääsisin huomenna iltavuoroon ja kyllähän se päiväkodin tädeille ja meidän isällekin passasi ni minähän suostuin. Jos olisin edelleen Hesellä töissä ja sieltä oltais soitettu, että pääsenkö töihin, ni en olisi vaivannut päätäni tai tarhan pomoa tai isääni pyytämällä hoitopaikkaa, vaan olisin vaan kieltäytynyt, mutta kummasti sitä jaksaa nähdä vaivaa, kun kyse on työpaikasta, missä tykkää tehdä työtä ja siitä oikeasti nauttii.
Joku päivä vielä kirjoitan tänne avautumisen Hesen perseydestä, kunhan vaan vähän ehdin leppyä tässä ajan saatossa. En halua syytteitä mistään kunnianloukkauksista, mut herranjumala mitä touhua. Kyllä ihmiset kehtaa.
Noa.
Voi, hän on taas oppinut niin paljon uutta. Tavarat löytyy nykyään mitä ihmeellisimmistä paikoista: kengät lavuaarista tai mun sukkalaatikosta, juomapullo pyykkikorista, tietokoneen hiiri vaatelaatikosta ja tutit...ei mistään. Tänään kaupassa annoin Noan kävellä itsekseen kärryjen vieressä. Mentiin leluosaston ohi ja hän osasi singahtaa sinne autojen sekaan kuin tottumuksesta! No, kun kävin nappaamassa jäbää kädestä kiinni, että jatkettais matkaa, ni tää menee kyykkyyn ja vetää kättä itteensä päin!! Ja tää toistui monesti kun hän olisi halunnut päättää suunnan. Olis pitänyt varmaan komentaa, mutta mua vaan nauratti ihan kamalasti. Kai mullekin jossain vaiheessa tulee joku juttu, tai hetki, mikä ärsyttää ihan simona, mutta tähän asti nää kaikki jutut on ollut hauskoja ja huvittavia. Ehkä olen vaan niin innoissani ja ihmeissäni tästä kehityksen megapyrähdyksestä, etten osaa nähdä siinä mitään kamalan vakavaa.
Täytyy vaan pitää tarkeimmät ja arvokkaimmat tavarat sellaisissa paikoissa, ettei Noa niitä saa, ja wc:n ovi ja keittiön portit kiinni. Sillä pääsee jo aika pitkälle.
Veljekset ku ilvekset.
Voi äidin muru <3
Jannesta on samanlainen kuva jossain.. Hmm.. Like father like son.
Kello on 22:22 ja minä menen nyt sänkyyn lukemaan tänään postista kolahtanutta KaksPlussaa. Nyt saa kukkuminen riittää ja pitää muistaa kunnioittaa kroppaa ja mieltä sen verran, että antaa niille kunnon levon ja unet. Noa on kuitenkin nukahtanut jo 20:40 ni saattaa tulla meikälle aika aikainen aamu.
Kauniita unia murmelit,
Kiia
perjantai 22. helmikuuta 2013
&%¤#""??!!½....................
Tämmönen päivä tänään.
Ensin oli simmonen hiipivä fiilis....
Sitte asioitten oikea laita alkoi paljastua...
Jonka jälkeen tajusin, että tää alkaa nyt valua tosi pahasti reisille...
Ja lopulta luovutin.
Sairaan kivaa viikonloppua kaikille muille.
-Kiia
tiistai 19. helmikuuta 2013
Ihana kamala kuume
Ei tästä pääse yli eikä ympäri. Tää alkoi Noan ollessa n. kahden, kolmen kuukauden ikäinen ja nyt viimeisen puolen vuoden aikana levinnyt ihan käsiin. Okei no oikeesti se alkoi jo raskausaikana, ennen kuin Noa oli edes syntynyt. En tiedä miten se on teoriassa mahdollista, mutta niin siinä nyt vain pääsi käymään.
Pirun vauvakuume.
Miten voi olla vauvakuume, kun kotona on vielä yksi vauva? No helposti jos haluaa ihan kamalasti toisenkin vauvan. Rakastan Noaa yli kaiken, eikä hänessä ole mitään vikaa ja juuri siksi, että hän on ihan liian ihana, ni haluaisin hänelle yhden yhtä ihanan sisaruksen.. Siskon. No tulipahan sekin nyt sanottua sitten. Jos nyt kuitenkin seuraava lapsukaiseni olisi poika (mikä on mahdotonta, koska olen jo tilannut tytön), ei se vähentäisi hänen arvoaan pätkän vertaa, vaan hän olisi yhtä lailla toivottu, haluttu, hartaudella odotettu ja ehdottoman rakastettu kuin tyttökin.
Joinain päivinä on vähän helpompaa, mutta pahimmillaan tää on itkua ja kiukuttelua ja kivistystä rinnassa. Tai oikeasti se on pahimmillaan ollut paljon pahempaakin, mutta tuo nyt riittänee täällä kerrottavaksi. Mikään päivä ei ole kuumeeton, mutta joskus pystyn edes vähän viemään ajatuksia muihin asioihin. Toisina päivinä taas jankkaan Jannelle, että "joko NYT jo", vaikka tiedän itsekin ihan täydellisen hyvin, että ei, ei todellakaan vielä.
Tammikuun alussa ostin ensimmäiset pikkiriikkiset vaaleanpunaiset vauvanvaatteet, kun en pystynyt enää pidättelemään. Käyn aina välillä hypistelemässä niitä siinä toivossa, että jonain päivänä saan pukea ne pikkupikku prinsessani päälle.
Selailen useina iltoina netistä tuplarattaita. Vertailen hintoja ja ominaisuuksia, punnitsen värivaihtoehtoja ja luen arvosteluja.
Aina kun kuulen pienen vauvan itkevän tai kitisevän, tekee mun mieli mennä kaappaamaan hänet syliin ja lohduttaa tyytyväiseksi. Kiukkuiset ja tiuskivat äidit nostaa karvat pystyyn.
Tää vauvakuume alkaa oikeesti jo "pikkuhiljaa" rassaamaan oikein toden teolla! Varsinkin kun tiedän, etten sitä vauvaa saa vielä piiiiiiitkään aikaan. Tässä on häät ja muuta hässäkkää. Olen justiinsa aloittanut uudessa duunissa ja mitä kaikkea. Tarttis autokin ostaa ja mitä näitä nyt on. MUTKU MÄ HALUAN!!
Elämä ei vaan aina ole niin yksinkertaista, että minä pystyisin painamaan paksuun kallooni sellaisen faktan, ettei aina voi saada kaikkea mitä haluaa.
Janne on jo varmaan ihan turta mun vauvajutuilleni. Välillä tuntuu, että jutut menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja sekös ärsyttää! Ja jos se joskus vituttaa, ettei toinen kuuntele kun pyydän vaikkapa huuhtelemaan kahvipannun käytön jälkeen, niin se, ettei toinen lähde mukaan vauvanväsäys-juttuihin, ni sillon v-tutus on miljoonakertainen! Mutta siinäpä vasta lirissä oltaiskin, kun Janne oikeesti lähtis mun juttuihin mukaan... Voi Jessus.
Njoo. Mutta sellainen avautuminen tähän iltaan.
On ollut vähän rankka päivä tänään. Kova kuume on ollut kyllä. Ehkä aamuun mennessä toivun.
Vähän vaan viilistelen tähän loppuun vielä....
Rakkaudella,
Kiia
Pirun vauvakuume.
Miten voi olla vauvakuume, kun kotona on vielä yksi vauva? No helposti jos haluaa ihan kamalasti toisenkin vauvan. Rakastan Noaa yli kaiken, eikä hänessä ole mitään vikaa ja juuri siksi, että hän on ihan liian ihana, ni haluaisin hänelle yhden yhtä ihanan sisaruksen.. Siskon. No tulipahan sekin nyt sanottua sitten. Jos nyt kuitenkin seuraava lapsukaiseni olisi poika (mikä on mahdotonta, koska olen jo tilannut tytön), ei se vähentäisi hänen arvoaan pätkän vertaa, vaan hän olisi yhtä lailla toivottu, haluttu, hartaudella odotettu ja ehdottoman rakastettu kuin tyttökin.
Joinain päivinä on vähän helpompaa, mutta pahimmillaan tää on itkua ja kiukuttelua ja kivistystä rinnassa. Tai oikeasti se on pahimmillaan ollut paljon pahempaakin, mutta tuo nyt riittänee täällä kerrottavaksi. Mikään päivä ei ole kuumeeton, mutta joskus pystyn edes vähän viemään ajatuksia muihin asioihin. Toisina päivinä taas jankkaan Jannelle, että "joko NYT jo", vaikka tiedän itsekin ihan täydellisen hyvin, että ei, ei todellakaan vielä.
Tammikuun alussa ostin ensimmäiset pikkiriikkiset vaaleanpunaiset vauvanvaatteet, kun en pystynyt enää pidättelemään. Käyn aina välillä hypistelemässä niitä siinä toivossa, että jonain päivänä saan pukea ne pikkupikku prinsessani päälle.
Selailen useina iltoina netistä tuplarattaita. Vertailen hintoja ja ominaisuuksia, punnitsen värivaihtoehtoja ja luen arvosteluja.
Aina kun kuulen pienen vauvan itkevän tai kitisevän, tekee mun mieli mennä kaappaamaan hänet syliin ja lohduttaa tyytyväiseksi. Kiukkuiset ja tiuskivat äidit nostaa karvat pystyyn.
Tää vauvakuume alkaa oikeesti jo "pikkuhiljaa" rassaamaan oikein toden teolla! Varsinkin kun tiedän, etten sitä vauvaa saa vielä piiiiiiitkään aikaan. Tässä on häät ja muuta hässäkkää. Olen justiinsa aloittanut uudessa duunissa ja mitä kaikkea. Tarttis autokin ostaa ja mitä näitä nyt on. MUTKU MÄ HALUAN!!
Elämä ei vaan aina ole niin yksinkertaista, että minä pystyisin painamaan paksuun kallooni sellaisen faktan, ettei aina voi saada kaikkea mitä haluaa.
Janne on jo varmaan ihan turta mun vauvajutuilleni. Välillä tuntuu, että jutut menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja sekös ärsyttää! Ja jos se joskus vituttaa, ettei toinen kuuntele kun pyydän vaikkapa huuhtelemaan kahvipannun käytön jälkeen, niin se, ettei toinen lähde mukaan vauvanväsäys-juttuihin, ni sillon v-tutus on miljoonakertainen! Mutta siinäpä vasta lirissä oltaiskin, kun Janne oikeesti lähtis mun juttuihin mukaan... Voi Jessus.
Njoo. Mutta sellainen avautuminen tähän iltaan.
On ollut vähän rankka päivä tänään. Kova kuume on ollut kyllä. Ehkä aamuun mennessä toivun.
Vähän vaan viilistelen tähän loppuun vielä....
Rakkaudella,
Kiia
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Long time no see
Niin se aika vaan rientää. Viimeisestä blogipäivityksestä on jo yli kuukausi. Mulla on kylläkin tuolla luonnoksiin tallennettuna viisi puolikasta tekstiä, mutta jotenkin ne ei oo kelvannut julkaistavaksi.
Paljon on tapahtunut. Suurimpina muutoksina Noa on aloittanut päiväkodin ja minä olen vaihtanut työpaikkaa. Kuvittelin, että kun saadaan nämä asiat pois alta niin stressi helpottaa, mutta keksin sitten kyllä hyvinkin nopeasti uuden stressaamisen aiheen, nimittäin HÄÄT! Voi perkala mä sanon vaan..
Voisko joku järjestää mun puolestani KAIKEN, niin, että voin vaan saapua paikalle juhlapaikalle ja kaikki on silti täydellistä?
Ainiin ja mäkin täytin tässä välissä vuosia, oho.
Noan päikkäri on alkanut hyvin ja hän viihtyy siellä kivojen hoitajien ja kamujen kanssa hienosti. Hänellä on ihan pari hoitopäivää viikossa ja hoitoajat vaihtelee kahdesta tunnista kuuteen tuntiin päivässä, eli tällaisellä pehmeällä laskulla on päästy lähtemään liikenteeseen. Edelleen ihmiset tulee päin naamaa arvostelemaan sitä, miten kamalaa on kun noin pieni laitetaan päiväkotiin, mutta nyt kun oon itte omin silmin nähnyt, miten hienosti Noa siellä pärjää, ni olen entistä varmempi siitä, että minä tiedän parhaiten sen, mikä mun lapselle sopii ja sillä sipuli. Jos töissä käynti kuitenkin tekee musta jonkun silmissä paskan mutsin ni olkoot se heidän silmissään niin. En välitä.
Noa otti ensimmäiset tuettomat askeleensa jo 9kk ikäisenä, mutta nyt 10kk 2vk ikäisenä hän kävelee jo ihan muina miehinä ja itse asiassa eilen illalla aloin totuttamaan häntä kävelemään reinojen kanssa ja sekin sujui jo ihan hurjan hienosti. Noa vaan nauraa kikattaa ja painaa menemään ympäriinsä, voi että <3
Hän osaa myös pyydettäessä sanoa "äiti", laittaa maitopullon korkin paikoilleen, näyttää mihin sukka laitetaan, kiivetä portaat ylös, nousta karhukävelystä seisomaan... Mitä näitä nyt on. Mummo on opettanut hänet myös juomaan ihan ihka oikeasta mukista! Äitin pikkiriikkinen vauva on jo huuuurjan iso vauva.
Mulla on takana aika raskaat pari viikkoa. Työpaikan vaihtaminen on ollut niin henkisesti, kuin fyysisestikin yllättävän uuvuttavaa. On ollut paljon hoidettavia asioita ja sitäkin enemmän uutta opittavaa. Ihan kamalaa kulttuurishokkia en joutunut kokemaan, koska uusi työ muistuttaa joiltain osin vanhaa työtä, muttei ole kuitenkaan ollenkaan samaa.
Kerron varmaan myöhemmin lisää uusista työkuvioista, mutta nyt en jaksa niistä kirjoittaa. Painotan kuitenkin, että olen huomattavan tyytyväinen ja helpottunut ja iloinen ja onnellinen, ettei tarvii enää Hesellä olla. Olen myös huomannut, että heti kun olin ottanut loparit, ni tosi monien asenne mua kohtaan muuttui. Ihan kuin olisi ollut jotain kateutta tai sen tyyppistä ilmassa. Ja puhun nyt siis ihan esimies-tasostakin. Kertoo varmaan vähän siitä koko ilmapiiristä siellä... Hahah. No, tosiaan, en ole pahoillani.
Janne oli viime yön töissä ja me oltiin Noan kanssa aamulla Mehukattimaassa leikkimässä energiat nollaan ja nyt ne molemmat vetelee hirsiä tuolla makkarissa. Yleensä AINA kun Noa nukkuu, ni mä siivoan tai tiskaan tai pesen pyykkiä, mutta nyt en vaan jaksa eikä oikeestaan kiinnostakaan. Ei täällä nyt niin sotkusta ole, ettenkö vois oikeesti välillä relatakin. On vaan niin hankalaa välittää tonne korvien väliin sellanen viesti, ettei aina tarvii jaksaa. Enkä oikein tunnu itekään uskovan sitä, että joskus mullakin on oikeesti oikeus vaan istua sohvalla tai makoilla ja tehdä omia juttujani ihan näin päiväsaikaankin.
Jotenkin vaan olen ottanut tavaksi imuroida lähes päivittäin. Ja pöly näkyy niin hyvin noilla tummilla lipaston pinnoilla. Ja sohva näyttää epäsiistiltä kun siinä on Eetun karvoja. Ja pyykkikori pursuaa yli ellei se käy vähintään kertaa päivittäin. Tiskit kasaantuu ja varsinkin kun Janne tekee ruokaa, ni keittiö on sen jälkeen ku pommin jäljiltä. Onneks ostin sinne pienen harjan ja kihvelin Noan muruja varten, ainut vaan että mä olen ainut joka sitä käyttää. Vessakin pölyyntyy ahdistavan helposti. Ja pyttyyn pinttyy jäljet, ni sekin tarvii pestä aina kun käy suihkussa.
Huh, mulla särkee ihan fyysisesti pää kun ajattelenkin tätä kaikkea.
Usein käy myös niin, että kun siivoan aamulla ennen töihin lähtöä, vaikka vienkin Noan hoitoon ni herään vaan niin aikaisin että saan kaiken hoidettua, niin SILTI täällä on töistä päästessä sotkua kun Janne on päässyt aiemmin ja hakenut Noan ja tullut kotiin. Sillon mulla keittää joskus yli. Kun haluaisin ITSEKIN nauttia niistä oman työn hedelmistä. Mut sellasta se on. En tie kuuluisko olla mut sellasta se nyt vaan on. Vielä.
Mulla on tänään illalla tankotunnit. Ne on ne ihanat sunnuntai-illan tunnit, jotka kruunaa aina viikon ihanuudellaan <3 Joka kerta niitten jälkeen on ihan mielettömän hyvä fiilis ja kivaa mennä nukkumaan. Usein maanantaisin on kyllä paikat aika hellinä, varsinkin vatsalihakset, joiden treenaamisella hellin tankotyttöjä joka kerta uudestaan ja uudestaan.
Mun takaisin palanneet mahamakkarat alkaa pikkuhiljaa sulaa ja jo on aikakin, pian tarttee jo mahtua ylioppilasmekkoon kamujen häitä varten, voi jumaleishön mitäköhän siitäkin tulee....
Parin viikon päästä alan laittelee uusia kuvia ja mittoja ja tarttee vähän vertailla josko sitä muutosta on tai ei oo tullut laisinkaan. Toivottavasti olis.. Toisaalta ollaan oltu tässä aika paljon kipeenä ni salitouhut on jäänyt turhan vähäselle ni en mä itteäni ny niin paljon ruoski ja sitä paitsi onhan tässä vielä aikaa.. Hah!
Noa alkaa heräilemään, joten tarvii vissiin itekin kerätä hanuri sohvalta ja ryhdistäytyä.
Ruokatarvikkeet odottaa jääkaapissa valmistajaansa, masu kurnii nälkää ja hovikokki nukkuu?! Tarttee varmaan mennä herättämään se, enkai mä ala nyt itte omia ruokiani väsäämään...
Muisk!
Kiia
Paljon on tapahtunut. Suurimpina muutoksina Noa on aloittanut päiväkodin ja minä olen vaihtanut työpaikkaa. Kuvittelin, että kun saadaan nämä asiat pois alta niin stressi helpottaa, mutta keksin sitten kyllä hyvinkin nopeasti uuden stressaamisen aiheen, nimittäin HÄÄT! Voi perkala mä sanon vaan..
Voisko joku järjestää mun puolestani KAIKEN, niin, että voin vaan saapua paikalle juhlapaikalle ja kaikki on silti täydellistä?
Ainiin ja mäkin täytin tässä välissä vuosia, oho.
Noan päikkäri on alkanut hyvin ja hän viihtyy siellä kivojen hoitajien ja kamujen kanssa hienosti. Hänellä on ihan pari hoitopäivää viikossa ja hoitoajat vaihtelee kahdesta tunnista kuuteen tuntiin päivässä, eli tällaisellä pehmeällä laskulla on päästy lähtemään liikenteeseen. Edelleen ihmiset tulee päin naamaa arvostelemaan sitä, miten kamalaa on kun noin pieni laitetaan päiväkotiin, mutta nyt kun oon itte omin silmin nähnyt, miten hienosti Noa siellä pärjää, ni olen entistä varmempi siitä, että minä tiedän parhaiten sen, mikä mun lapselle sopii ja sillä sipuli. Jos töissä käynti kuitenkin tekee musta jonkun silmissä paskan mutsin ni olkoot se heidän silmissään niin. En välitä.
Noa otti ensimmäiset tuettomat askeleensa jo 9kk ikäisenä, mutta nyt 10kk 2vk ikäisenä hän kävelee jo ihan muina miehinä ja itse asiassa eilen illalla aloin totuttamaan häntä kävelemään reinojen kanssa ja sekin sujui jo ihan hurjan hienosti. Noa vaan nauraa kikattaa ja painaa menemään ympäriinsä, voi että <3
Hän osaa myös pyydettäessä sanoa "äiti", laittaa maitopullon korkin paikoilleen, näyttää mihin sukka laitetaan, kiivetä portaat ylös, nousta karhukävelystä seisomaan... Mitä näitä nyt on. Mummo on opettanut hänet myös juomaan ihan ihka oikeasta mukista! Äitin pikkiriikkinen vauva on jo huuuurjan iso vauva.
Mulla on takana aika raskaat pari viikkoa. Työpaikan vaihtaminen on ollut niin henkisesti, kuin fyysisestikin yllättävän uuvuttavaa. On ollut paljon hoidettavia asioita ja sitäkin enemmän uutta opittavaa. Ihan kamalaa kulttuurishokkia en joutunut kokemaan, koska uusi työ muistuttaa joiltain osin vanhaa työtä, muttei ole kuitenkaan ollenkaan samaa.
Kerron varmaan myöhemmin lisää uusista työkuvioista, mutta nyt en jaksa niistä kirjoittaa. Painotan kuitenkin, että olen huomattavan tyytyväinen ja helpottunut ja iloinen ja onnellinen, ettei tarvii enää Hesellä olla. Olen myös huomannut, että heti kun olin ottanut loparit, ni tosi monien asenne mua kohtaan muuttui. Ihan kuin olisi ollut jotain kateutta tai sen tyyppistä ilmassa. Ja puhun nyt siis ihan esimies-tasostakin. Kertoo varmaan vähän siitä koko ilmapiiristä siellä... Hahah. No, tosiaan, en ole pahoillani.
Janne oli viime yön töissä ja me oltiin Noan kanssa aamulla Mehukattimaassa leikkimässä energiat nollaan ja nyt ne molemmat vetelee hirsiä tuolla makkarissa. Yleensä AINA kun Noa nukkuu, ni mä siivoan tai tiskaan tai pesen pyykkiä, mutta nyt en vaan jaksa eikä oikeestaan kiinnostakaan. Ei täällä nyt niin sotkusta ole, ettenkö vois oikeesti välillä relatakin. On vaan niin hankalaa välittää tonne korvien väliin sellanen viesti, ettei aina tarvii jaksaa. Enkä oikein tunnu itekään uskovan sitä, että joskus mullakin on oikeesti oikeus vaan istua sohvalla tai makoilla ja tehdä omia juttujani ihan näin päiväsaikaankin.
Jotenkin vaan olen ottanut tavaksi imuroida lähes päivittäin. Ja pöly näkyy niin hyvin noilla tummilla lipaston pinnoilla. Ja sohva näyttää epäsiistiltä kun siinä on Eetun karvoja. Ja pyykkikori pursuaa yli ellei se käy vähintään kertaa päivittäin. Tiskit kasaantuu ja varsinkin kun Janne tekee ruokaa, ni keittiö on sen jälkeen ku pommin jäljiltä. Onneks ostin sinne pienen harjan ja kihvelin Noan muruja varten, ainut vaan että mä olen ainut joka sitä käyttää. Vessakin pölyyntyy ahdistavan helposti. Ja pyttyyn pinttyy jäljet, ni sekin tarvii pestä aina kun käy suihkussa.
Huh, mulla särkee ihan fyysisesti pää kun ajattelenkin tätä kaikkea.
Usein käy myös niin, että kun siivoan aamulla ennen töihin lähtöä, vaikka vienkin Noan hoitoon ni herään vaan niin aikaisin että saan kaiken hoidettua, niin SILTI täällä on töistä päästessä sotkua kun Janne on päässyt aiemmin ja hakenut Noan ja tullut kotiin. Sillon mulla keittää joskus yli. Kun haluaisin ITSEKIN nauttia niistä oman työn hedelmistä. Mut sellasta se on. En tie kuuluisko olla mut sellasta se nyt vaan on. Vielä.
Mulla on tänään illalla tankotunnit. Ne on ne ihanat sunnuntai-illan tunnit, jotka kruunaa aina viikon ihanuudellaan <3 Joka kerta niitten jälkeen on ihan mielettömän hyvä fiilis ja kivaa mennä nukkumaan. Usein maanantaisin on kyllä paikat aika hellinä, varsinkin vatsalihakset, joiden treenaamisella hellin tankotyttöjä joka kerta uudestaan ja uudestaan.
Mun takaisin palanneet mahamakkarat alkaa pikkuhiljaa sulaa ja jo on aikakin, pian tarttee jo mahtua ylioppilasmekkoon kamujen häitä varten, voi jumaleishön mitäköhän siitäkin tulee....
Parin viikon päästä alan laittelee uusia kuvia ja mittoja ja tarttee vähän vertailla josko sitä muutosta on tai ei oo tullut laisinkaan. Toivottavasti olis.. Toisaalta ollaan oltu tässä aika paljon kipeenä ni salitouhut on jäänyt turhan vähäselle ni en mä itteäni ny niin paljon ruoski ja sitä paitsi onhan tässä vielä aikaa.. Hah!
Noa alkaa heräilemään, joten tarvii vissiin itekin kerätä hanuri sohvalta ja ryhdistäytyä.
Ruokatarvikkeet odottaa jääkaapissa valmistajaansa, masu kurnii nälkää ja hovikokki nukkuu?! Tarttee varmaan mennä herättämään se, enkai mä ala nyt itte omia ruokiani väsäämään...
Kamun kanssa on kiva leikkiä!
Isin kainalossa lepäämässä.
Meitsi vähän bileissä.
Ekan hoitopäivän jälkeen maistui tälle supersankarille uni.
Laiskiaissunnuntaina pulkkamäessä, voi hurrrrrja miten lujaa mentiin!
Äidin hymypoika <3
Eetu <3
Ihan tyhmät hanskat kun ei näillä saa syötyä lunta.
Heheheh.
Muisk!
Kiia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)