Rakkautta Ilmassa: Long time no see

Niin se aika vaan rientää. Viimeisestä blogipäivityksestä on jo yli kuukausi. Mulla on kylläkin tuolla luonnoksiin tallennettuna viisi puolikasta tekstiä, mutta jotenkin ne ei oo kelvannut julkaistavaksi.

Paljon on tapahtunut. Suurimpina muutoksina Noa on aloittanut päiväkodin ja minä olen vaihtanut työpaikkaa. Kuvittelin, että kun saadaan nämä asiat pois alta niin stressi helpottaa, mutta keksin sitten kyllä hyvinkin nopeasti uuden stressaamisen aiheen, nimittäin HÄÄT! Voi perkala mä sanon vaan..
Voisko joku järjestää mun puolestani KAIKEN, niin, että voin vaan saapua paikalle juhlapaikalle ja kaikki on silti täydellistä?
Ainiin ja mäkin täytin tässä välissä vuosia, oho.

Noan päikkäri on alkanut hyvin ja hän viihtyy siellä kivojen hoitajien ja kamujen kanssa hienosti. Hänellä on ihan pari hoitopäivää viikossa ja hoitoajat vaihtelee kahdesta tunnista kuuteen tuntiin päivässä, eli tällaisellä pehmeällä laskulla on päästy lähtemään liikenteeseen. Edelleen ihmiset tulee päin naamaa arvostelemaan sitä, miten kamalaa on kun noin pieni laitetaan päiväkotiin, mutta nyt kun oon itte omin silmin nähnyt, miten hienosti Noa siellä pärjää, ni olen entistä varmempi siitä, että minä tiedän parhaiten sen, mikä mun lapselle sopii ja sillä sipuli. Jos töissä käynti kuitenkin tekee musta jonkun silmissä paskan mutsin ni olkoot se heidän silmissään niin. En välitä.
Noa otti ensimmäiset tuettomat askeleensa jo 9kk ikäisenä, mutta nyt 10kk 2vk ikäisenä hän kävelee jo ihan muina miehinä ja itse asiassa eilen illalla aloin totuttamaan häntä kävelemään reinojen kanssa ja sekin sujui jo ihan hurjan hienosti. Noa vaan nauraa kikattaa ja painaa menemään ympäriinsä, voi että <3
Hän osaa myös pyydettäessä sanoa "äiti", laittaa maitopullon korkin paikoilleen, näyttää mihin sukka laitetaan, kiivetä portaat ylös, nousta karhukävelystä seisomaan... Mitä näitä nyt on. Mummo on opettanut hänet myös juomaan ihan ihka oikeasta mukista! Äitin pikkiriikkinen vauva on jo huuuurjan iso vauva.

Mulla on takana aika raskaat pari viikkoa. Työpaikan vaihtaminen on ollut niin henkisesti, kuin fyysisestikin yllättävän uuvuttavaa. On ollut paljon hoidettavia asioita ja sitäkin enemmän uutta opittavaa. Ihan kamalaa kulttuurishokkia en joutunut kokemaan, koska uusi työ muistuttaa joiltain osin vanhaa työtä, muttei ole kuitenkaan ollenkaan samaa.
Kerron varmaan myöhemmin lisää uusista työkuvioista, mutta nyt en jaksa niistä kirjoittaa. Painotan kuitenkin, että olen huomattavan tyytyväinen ja helpottunut ja iloinen ja onnellinen, ettei tarvii enää Hesellä olla. Olen myös huomannut, että heti kun olin ottanut loparit, ni tosi monien asenne mua kohtaan muuttui. Ihan kuin olisi ollut jotain kateutta tai sen tyyppistä ilmassa. Ja puhun nyt siis ihan esimies-tasostakin. Kertoo varmaan vähän siitä koko ilmapiiristä siellä... Hahah. No, tosiaan, en ole pahoillani.

Janne oli viime yön töissä ja me oltiin Noan kanssa aamulla Mehukattimaassa leikkimässä energiat nollaan ja nyt ne molemmat vetelee hirsiä tuolla makkarissa. Yleensä AINA kun Noa nukkuu, ni mä siivoan tai tiskaan tai pesen pyykkiä, mutta nyt en vaan jaksa eikä oikeestaan kiinnostakaan. Ei täällä nyt niin sotkusta ole, ettenkö vois oikeesti välillä relatakin. On vaan niin hankalaa välittää tonne korvien väliin sellanen viesti, ettei aina tarvii jaksaa. Enkä oikein tunnu itekään uskovan sitä, että joskus mullakin on oikeesti oikeus vaan istua sohvalla tai makoilla ja tehdä omia juttujani ihan näin päiväsaikaankin.
Jotenkin vaan olen ottanut tavaksi imuroida lähes päivittäin. Ja pöly näkyy niin hyvin noilla tummilla lipaston pinnoilla. Ja sohva näyttää epäsiistiltä kun siinä on Eetun karvoja. Ja pyykkikori pursuaa yli ellei se käy vähintään kertaa päivittäin. Tiskit kasaantuu ja varsinkin kun Janne tekee ruokaa, ni keittiö on sen jälkeen ku pommin jäljiltä. Onneks ostin sinne pienen harjan ja kihvelin Noan muruja varten, ainut vaan että mä olen ainut joka sitä käyttää. Vessakin pölyyntyy ahdistavan helposti. Ja pyttyyn pinttyy jäljet, ni sekin tarvii pestä aina kun käy suihkussa.
Huh, mulla särkee ihan fyysisesti pää kun ajattelenkin tätä kaikkea.
Usein käy myös niin, että kun siivoan aamulla ennen töihin lähtöä, vaikka vienkin Noan hoitoon ni herään vaan niin aikaisin että saan kaiken hoidettua, niin SILTI täällä on töistä päästessä sotkua kun Janne on päässyt aiemmin ja hakenut Noan ja tullut kotiin. Sillon mulla keittää joskus yli. Kun haluaisin ITSEKIN nauttia niistä oman työn hedelmistä. Mut sellasta se on. En tie kuuluisko olla mut sellasta se nyt vaan on. Vielä.

Mulla on tänään illalla tankotunnit. Ne on ne ihanat sunnuntai-illan tunnit, jotka kruunaa aina viikon ihanuudellaan <3 Joka kerta niitten jälkeen on ihan mielettömän hyvä fiilis ja kivaa mennä nukkumaan. Usein maanantaisin on kyllä paikat aika hellinä, varsinkin vatsalihakset, joiden treenaamisella hellin tankotyttöjä joka kerta uudestaan ja uudestaan.
Mun takaisin palanneet mahamakkarat alkaa pikkuhiljaa sulaa ja jo on aikakin, pian tarttee jo mahtua ylioppilasmekkoon kamujen häitä varten, voi jumaleishön mitäköhän siitäkin tulee....
Parin viikon päästä alan laittelee uusia kuvia ja mittoja ja tarttee vähän vertailla josko sitä muutosta on tai ei oo tullut laisinkaan. Toivottavasti olis.. Toisaalta ollaan oltu tässä aika paljon kipeenä ni salitouhut on jäänyt turhan vähäselle ni en mä itteäni ny niin paljon ruoski ja sitä paitsi onhan tässä vielä aikaa.. Hah!

Noa alkaa heräilemään, joten tarvii vissiin itekin kerätä hanuri sohvalta ja ryhdistäytyä.
Ruokatarvikkeet odottaa jääkaapissa valmistajaansa, masu kurnii nälkää ja hovikokki nukkuu?! Tarttee varmaan mennä herättämään se, enkai mä ala nyt itte omia ruokiani väsäämään...