Äidin mussunpussun

Pitää vähän leijua. Noa täytti Tapaninpäivänä 9kk. Samana päivänä hän oppi konttaamaan. Nyt hän opettelee jo karhukävelyä. Hän myös seisoo hetkiä ilman tukea.
Noa ymmärtää, kun hänelle sanoo "Noa, ota tutti pois suusta". Hän ottaa silloin tutin pois suusta joko kädellä tai tunkee sen kielellä ulos suusta ja voi jukra miten ylpeä äiti olen joka kerta!!

Noa on jo kuukauden verran osannut päristellä autoleikkien yhteydessä ja ajaa autolla, mutta nyt se on jo niin reipasta ja loisteliasta se leikkiminen että mä en kyllä ymmärrä miten Noa on niin pieni ja niin iso samaan aikaan.

Ja voi! Hän sai joululahjaksi Plaston mopon ja Offroad-auton ja osaa sillä Offroadilla mennä eteenpäinkin jo. Ihan uskomatonta. Äidin pieni vaava <3 Hän on niin reipas.

Tilasin Noalle tällaisen puvun kevääksi

Sintti-puku

Vauva on varmaan super söpö tässä. Hihii!

Mulle puhkes tänään söpö flunssa. Jäi siis salit tältäkin päivältä vaikka olin kovasti suunnitellut. Toivottavasti olen jo huomenna terve, olis vieraita tulossa enkä haluaisi perua, en ole nähnyt kummitättää ikuisuuksiin taas. No, aamulla sen näkee mikä fiilis.

Meitsin pärstäkerroin.

Äiti vissiin vähän poikaa kiinnostuneempi noista palikoista? Noaa kiinnostaa vaan eetun remmin jyrsiminen.

Ihanaa viikonloppua sulopallerot!

Ja Sannalle rakkaustsempit! Hih!

Ja mulle pikaista paranemista ettei maha enempää kasva. Niinku läskiä meinaan.

Häls

Kiia

Vähän tällainen lyhyempi versio.

Pitää nyt päästä sanomaan.
Noa on menossa huomenna mummon ja pappan luo yökylään ja mulla on jo valmiiksi ikävä!
Menen aamulla 10:30 töihin ja näen vauvani seuraavaksi vasta lauantaina viiden jälkeen.
Periaatteessa on ihan kivaa, että saadaan Jannen kanssa mennä illalla yhdessä syömään ja saan nukkua koko yön heräämättä ja aamulla "pitkään", niin tai siis onhan se älyttömän kivaa, mutta silti samalla olen jostain syystä surullinen. Enkä kyllä tiedä että mitäköhän yöstä mahtaa tulla, osaankohan ollenkaan nukkua ilman vaavia?
Tänäänkin oli jo aika paukku olla töissä 14-21. Joojoo vaan 7h, mutta kyllä olin onnellinen kun näin jäbän töiden jälkeen!

Oh ja äh, ei tässä nyt ollut päätä eikä häntää.

En ole ollut salilla kohta kahteen viikkoon eikä mua haittaa yhtään. Menen sitten kun seuraavaksi ehdin enkä suostu ottamaan siitä nyt mitään stressiä. Jannen kanssa on mennyt työvuorot niin päällekkäin ja oli joulu ja ja ja mitä näitä nyt on. Ensi viikolla Jannen isyysloma alkaa ja mä saan 3 vkoa tehdä mitä ikinä haluan ahahhahaha haahaha mauahahahahaa. Yeah right.

Nyt menen nukkumaan. Olen väsynyt. Ensin syön vähän suklaata. Terkkuja äiti, OM NOMNOM.

Äidin pikkupikku tonttu äidinäidinäidinäidin eli isoisomummun luona Kustavissa Tapaninpäivänä.

Ensimmäinen Jouluni.

Tämä joulu oli minun ensimmäinen jouluni. Äiti on höpötellyt tästä joulusta jo ikuisuuden ja olenkin vähän ihmetellyt, mistä onkaan oikein kyse. Aatonaattona illalla jännitti jo niin paljon, että nukkumaan meneminen oli aika hankalaa ja yöllä heräsin aika monta kertaa kun luulin, että saa jo nousta avaamaan niitä paketteja, mistä äiti oli kertonut. Kello puoli kahdeksan olin jo niin kyllästynyt odottamiseen, että aloin hakkaamaan tutilla sängyn laitaa ja kiljumaan apujoukkoja sängystä pois pääsemiseen, koska joku tylsimys on laittanut mun sänkyyn niin monta keppiä riviin, etten pääse sieltä itse pois! No hetken älämölön jälkeen äiti tuli vihdoin auttamaan ja vaihtamaan vaatteet pyllypesun kautta.

Aamupalapöydässä otti vähän päähän kun äiti alkoi keittämään itselleen ja isille riisipuuroa ja syötti mulle sitä samaa ruokaa kuin aina! Päätin sitten olla ovela ja kiukutella mahdollisimman paljon, koska ellen minä saa niin ei saa muutkaan. Ja joskus silleenkin että kyllä minä saan mutta muut ei. Niin, joka tapauksessa, hämäsin äitin tulemaan olohuoneeseen leikkimään ja siellä sitten kaikessa rauhassa riisipuuro sai keittiössä palaa pohjaan. Äiti joutui syömään aamupalaksi kananmunia hihiihi.

Rangaistukseksi tästä äiti pakotti istumaan kuusen eteen lahjojen kanssa. Yritin pariinkin kertaan kiivetä lahjojen yli kuusen luokse, koska ne kuusessa roikkuvat pallot on tosi kivoja repiä irti ja viedä piiloon, se on meidän yhteinen leikki äidin kanssa kun minä piilotan ja äiti etsii, mutta äiti ei antanut. Istuin hetken kiltisti ja maistoin sitten vähän lahjanarua ja se oli aika hyvää.

Äiti sanoi, että pitää käydä herättämässä isi ennen lahjojen avaamista. No mentiin sitten makuuhuoneeseen ja herätin isin istumalla hänen päälleen ja lättäämällä käden isin naamaan. Isiä ja minua nauratti ja vähän pussasinkin siinä sitten kun oli niin hauskaa. Isi on aamulla aina vähän hassun näköinen kun sillä on hiuket ihan pystyssä ja silmät ihan viirussa.

Mentiin avaamaan lahjoja, muttei se ollutkaan yhtään niin kivaa mitä äiti oli sanonut. Ne narut ei meinannut lähteä irti ja vaikka miten kierin ja makasin paketin päällä niin sille ei tapahtunut mitään. Kyllästyin aika nopeasti ja menin mielummin leikkimään kaukosäätimellä ja katsomaan Joulupukin kuumalinjaa.

Väsymys iski aika nopeasti ja menin nukkumaan, että aika menisi nopeammin ja pääsisin mummin ja mummon luo, kotona oli tylsää.

Kun heräsin, syötiin lounas ja lähdettiin mummin luo. Siellä oli isopappa ja serkkukin. Sain leikkiä joulupallolla ja kaikki piti mua sylissä ja lässytti mulle ja se oli kivaa. Sain iiiiiiison paketin ja joulupöydässä äiti antoi maistaa leipää ja kinkkua. Oli tosi hyvää ja olisin halunnut itse ottaa pöydältä kinkkua mutta TAAS äiti kielsi. Kaikki kiva on kiellettyä. Äiti väittää että sottaan. Äiti on väärässä.

Mummilla ei oltu kamalan pitkään kun piti jo lähteä mummon ja pappan luo. Taas alkoi autossa väsyttää. Istuimessa on niin lämmin ja turvallinen olo ja auton hurinaan on onnellista nukahtaa. Unet jäi kylläkin lyhyiksi koska äiti herätti mut raa´asti istuimesta nostamalla. Kerroin kyllä kovaan ääneen mitä mieltä siitä olin muttei se auttanut, olin hereillä ja aika vihainen. Unilta herääminen on kieltämisen jälkeen tyhmintä maailmassa. No äidin onneksi en ole kovin pitkävihainen ja lelukorin nähdessäni olin jo unohtanut koko jutun.

Ruokapöydässä en saanut taaskaan muuta kuin herneitä ja raejuustoa ja kylmän porkkanan. Kaikki muut söi vaikka kuinka paljon kaikkea herkullisen näköistä ruokaa mitä itsekin olisin halunnut. Äitin mielestä mulle tulee niistä masu kipeäksi, mutta mistäs se oikeasti tietää kun ei anna ikinä maistaa. Joskus vielä kiipeän jääkaappiin ja syön sen tyhjäksi äidiltä salaa.

Onneksi pappa oli kiltti ja tuli olohuoneeseen istumaan kiikkutuoliin ja pääsin syliin. Pappan sylissä alkaa aina väsyttää ja laitoinkin siinä sitte silmät kiinni ja nautiskelin olostani hetken aikaa.

Äiti alkoi jakaa lahjoja. En osannut vieläkään avata niitä ja se oli muutenkin ihan tylsää koska mummolassa on paljon kivampi vain kiertää sylistä syliin ja tehdä pikkupikku jekkuja ympäriinsä. Kotona en saa leikkiä kännyköillä mutta eno antaa aina leikkiä kännykällä ja tietokoneella. Molemmat enot on tosi kivoja ja ne antaa tehdä melkein mitä vaan. Ja mummo ja pappakin antaa tehdä ja äiti aina vaan käskee.

Sain lahjaksi esimerkiksi rakennuspalikoita, palikkalaatikon, koottavan koiran, helistimen, kirjan, nuppipalapelejä, hatun, junaradan ja autoja ja vaatteita ja MOPON.

Mopoa piti päästä tottakai heti testaamaan ja se oli kyllä aivan ykkönen kaikista lahjoista. Prrm Prrm vaan. Ihan en vielä osaa mopoa sanoa. Auton osaan jo, vaikka senkin on välillä vaikea muistaa.

Tässä äiti ja Eetu avaa lahjoja. Eetukin sai kolme lahjaa joista yksi oli puruluu. Minäkin olisin halunnut puruluun, mutta koska en saanut omaa, kävin vähän maistamassa Eetulta. Se oli hyvää mutta taas äiti kielsi ja vei sen pois. Höh.

Pian oli taas nälkä ja alkoi väsyttää, joten äiti ja isi laittoi kaikki lahjat autoon ja mentiin kotiin. Kotona olisin halunnut vielä leikkiä, mutta uni tuli hujauksessa ja itketti kun olisin halunnut mennä nukkumaan heti enkä vasta kohta. Ensin piti syödä ja pestä hampaat. 

Yöllä näin unia uusista autoista ja moposta ja toivoin, että ensi vuonna Joulupukkikin ehtisi käydä kylässä niin voisin vetää parrasta...

Rakkaudella,

Noa

Paska mutsi.

Huh huh, mistä edes aloitan.

Olen väsynyt. Väsynytväsynytväsynyt. Kyllä minä tiesin jo ennen kuin olin raskaanakaan, että lapsen kanssa unet jää vähemmälle, mutta nyt alkaa mennä jo vähän överiksi.
Noa menee nukkumaan 21-22 välisenä aikana ja herää ensimmäisen kerran yleensä jo puolen yön aikaan ja siitä eteenpäin muutaman kerran ja sitten, neljän, puoli viiden aikaan hän herää kokonaan. Silmät apposen auki hän itkee sängyssä, välillä nousee ylös ja nauraa, kierii ja pyörii ja kitisee. TUNNIN. Sitten kun tämä kamala taistelu on ohi, heräilee hän n. puolen tunnin välein kunnes nousee lopullisesti ylös 07-08 aikaan. Kitinä jatkuu koko aamun ekoille päikkäreille asti, jotka hän nukkuu 10-11 alkaen, siitä herättyään on taas nälkä joka tarkoittaa kitinää ja sitten syödään ja tässä vaiheessa on ehkä hetki iloista ja kivaa aikaa, kunnes alkaa taas väsyttää ja kitinä ja itku ja huuto alkaa taas, kunnes hän menee toisille päiväunilleen 15-16 maissa.

Illat toisten päikkäreiden jälkeen menee hyvin ja iloisesti leikkien ja mitä lie ikinä tehdäänkin ja nukkumaan hän menee illalla kiltisti, kunhan on vain tarpeeksi väsynyt.

Alan olla neuvoton. Olen tassutellut, silitellyt päätä, selkää, mahaa, pyllyä, olen hyssytellyt ja suhistllut ja hyräillyt, kehoittanut nukkumaan ja ollut hiljaa. Olen istunut sängyn vieressä ja poissa sängyn viereltä. Olen ottanut syliin ja omaan sänkyyni ja ollut ottamatta, laittanut sinnikkäästi selälleen, kyljelleen ja mahalleen, pystyyn nousseen lapsen. Olen antanut tutin ja ollut antamatta tuttia. Olen antanut huutaa itsensä uuvuksiin ja sitten yrittänyt uudestaan.
Ja kyllä, tehnyt näitä kaikkia pitkäjänteisesti ja oikeasti yrittänyt monena yönä, sitten vaihtanut taktiikkaa mutta ei, mikään ei toimi.
Joinain öinä haluaisin itsekin vain itkeä ja huutaa kun en tiedä mitä teen. Aamuisin olen niin väsynyt, etten meinaa pysyä hereillä edes sitä ensimmäistä pätkää ennen Noan päikkäreitä, nuokun vain ja puheen tuottaminenkin on todella raskasta, silmiin sattuu ja tuntuu kuin olisin humalassa. Ärsytyskynnykseni on niin matala, että jo pienikin asia saa karvat nousemaan pystyyn.

Ahdistaa ja ärsyttää! Ei ole Noan vika, ettei hän nuku, eikai hän nyt herrajumala osaa noin pienenä päättää että hei, kiusaanpa äitiä heräämällä keskellä yötä hihihihi. En vain tiedä mitä teen ja sitten kun on nukkunut kohta 9kk joka yö katkonaisesti, niin kyllä valitettavasti alkaa loppua huumorintaju niinä pimeinä, väsyneinä, raastavan pitkinä yön tunteina,

Niinä aamuina, kun Janne hoitaa aamuherätykset ja saan itse nukkua pitkään, olen kuin eri ihminen. Silloin ei ärsytä asiat ja Noan pahanteot sun muut touhut on vaan hassuja ja hauskoja ja huvittavia. Enkä silloinkaan kun ole väsynyt, Noalle siis mitään tietenkään kiukuttele (paitsi jos hän raapasee mua naamaan tai repii tosi kovaa hiuksista niin että ne lähtee irti), mutten ole ihan niin mukavaa ja eloisaa seuraa kuin paremmin nukkuneena.

Toinen juttu on pukeminen. Miten se voi aina olla niin kamalaa? Tai kun tullaan sisään, enkä ota nanosekunnissa Noan vaatteita pois, alkaa huuto. Mietin aina, mitä voisin tehdä paremmin. Juttelen, lässytän, nauran, hymyilen, näytän leluja, seison päälläni, mutta ei. En ymmärrä? Miksen ymmärrä? En halua, että Noa itkee tai kiukuttelee, silloin hänellä tai minulla ei ole kivaa, mutten tiedä miten voisin häntä auttaa, sillä pahempi huuto ja lastensuojeluilmoitus tulisi varmasti, jos jättäisin pukematta ja lähdettäis ulos sisävaatteissa onne 10 asteen pakkaseen.

Olen tässä miettinytkin sellaista, että olenko jotenkin ilkeä äiti, kun hermostun Noan yöllisistä tempauksista. Aina sanotaan, että pitäisi pysyä rauhallisena, lapsi kyllä aistii jos äiti hermoilee ja hermostuu silloin itsekin. No, päivällä pystynkin siihen, mutta yöllä musta tulee joku toinen persoona esiin. UNIMONSTERI.
Pitääkö omasta lapsesta puhua aina kauniisti ja leperrellen? Jos kerran sanoo jotain inhottavaa, luuleeko ihmiset silloin, että vihaan lastani? Äitiys on ollut parasta, mitä mulle on ikinä tapahtunut, muttei se silti tarkoita sitä, että olisin jotenkin iloinen saadessani valvoa yöt ja päivät, tai että olisi jotenkin kivaa, kun lapsi vain kiukuttelee päivät läpeensä ollessaan mun kanssani kahden. Voisi myös ajatella, että on jotenkin ihanaa tuntea itsensä niin tärkeäksi, ettei pieni lapsi pysty olemaan sekuntiakaan ilman näkökontaktia sinuun, mutta kyllä se on aika raskasta kun ei voi vessaan mennä ilman itkuhuutoa.
Joku lapsettomuudesta kärsivä lukee tätä nyt, pistelee neuloja mun näköiseen nukkeen ja raivoaa, että miten ikinä kehtaan valittaa, kun minä olen lapsen kuitenkin saanut!!? No kyllähän vain kehtaan, vaikka on se mullekin on iso kynnys tunnustaa, ettei aina olekaan ihan helvetin kivaa, joskus on vähän hanurista olla niin tärkeä, että pitää pissata housuun. Varsinkin silloin kun on väsynyt.

Huh.
En jaksa odottaa vuodenvaihdetta, kun Janne jää isyysvapaalle. Nukun kolme viikkoa sohvalla korvatulpat korvissa ja kerään voimia seuraaville yhdeksälle kuukaudelle. Ensin pitää kuitenkin jaksaa 2 viikkoa töitä ja unettomuutta.
Ja tähän loppuun haluan kuitenkin muistuttaa, että rakastan lastani yli kaiken, enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa ja tekisin hänen vuokseen mitä vain. Olen vain vähän väsynyt äiti. Okei todella väsynyt äiti. Helvetin väsynyt.

-Kiia

Hurjista hurjin Vesipeto!

Tänään lähti käyntiin viimeinen lomaviikko. Viikon päästä tiistaina pitäisi jo aloittaa työt. Kylläpä jännittää.

Oli ensin tarkoituksena mennä salille, mutta toisin kävi! Meidän on pitänyt mennä jo ihan liian pitkään mennä koko pesueen voimin Caribiaan lillumaan, mutta aina sitä on vain lykätty ja lykätty ja lykätty. Tänään pistettiin lykkäykselle stoppi ja tunnin päiväunien (äiti ja poika, molemmat) pakattiin kamppeet ja suunnattiin rellun nokka kohti Posankkaa!

Reissu sai jo alussa, heti kylpylän parkkipaikalle ajettuamme aika yllättävän käänteen. Nousin autosta ja aloin irrottamaan Noaa istuimestaan, kun autoon leimahti aivan karmaiseva lemu. Olin heti tottakai varma, että Janne on taas tapansa mukaan paukutellut ja saatoin häntä muutamalla sanalla siinä sättiäkin sitten. Janne kuitenkin kielsi jyrkästi yskineensä pyrstöstään ja silloin paukuttelun syypääksi muuttuikin Noa. Piti ihan avata pojalta toppapukua ja haistaa, mutta ei piru, ei se ollut Noakaan. Hetken siinä pyörittyämme luovutimme, hajun lähde jäi vielä toistaiseksi tuntemattomaksi.

Ennen kylpylään menoa olin aika varma, että Noan ensimmäinen uimareissu tulee jäämään aika lyhyeksi. Kotona ammeessa tai altaassa Noa aina lähinnä tutkii vettä ja läiskyttelee sitä vain vähän.Hän on sellainen utelias, mutta varautunut... Mutta, juu tosiaan, väärin meni taas mamman arvaukset, nimittäin kahden minuutin alkukankeuden jälkeen se oli menoa se! Jäbä ei pysynyt sekuntiakaan paikallaan ja pyöri ympäri kuin viirupää.  Sylistä ja seisoma-asennosta hän heittäytyi veteen ihan kuin olisi jo kovinkin uimataitoinen konkari. Syvemmässä altaassa uitettaessa tää poika polski ja kauhoi vettä ihan kuin olisi oikeasti yrittänyt uida. En voinut taaskaan muuta kuin seurata hänen juttujaan huuli pyöreänä ja iso kysymysmerkki pään päällä, suurta ylpeyttä jäbän nokkeluudesta tuntien. 

Noa ja hänen uusi, super hieno pipo.

Let´s hero up! Aika coolit isojen poikien uikkarit vauvalla.

En ole raskaana, olen muuten vain vähän PAKSU. En ehkä läskikään mutta PAKSU.

Vähän pitää välillä halia ja pusutellakin.

Vesipeto Noa.

Vedessä hyppiminen on muuten ihan sairaan hauskaa.

Isin kanssa.

Kivaa oli kyllä meillä ihan jokaisella. Oltiin polskimassa komiat 1h 45min ja hienosti jaksettiin joka iikka. Pukuhuoneessakin Noa jaksoi vielä ihan suht kiltisti keskittyä pukemiseen. Niinkään väsymys ei tosin keskittymistä häirinnyt, vaan lähinnä Noalle kikatelleet ja tuijottamaan tulleet kaksi pikkutyttöä. Mutta kyllähän sen tietää, jos on yhtään isäänsä tullut poika, niin samanlaisena tulee jatkumaan lopun elämää.

Ulkona oli kylmä, mutta se nyt ei kiinnosta eikä yllätä ketään. Sen sijaan hajun lähde kiinnosti edelleen, sillä se oli edelleen siellä autolla. Se etova, lamaannuttava, silmiä kirveltävä löyhkä. No Jannehan sen sitten näki, nimittäin kasan (Jannen sanoin) IHMISPASKAA meidän auton vieressä. Hyi sairas! Siis kuka kakkaa maahan?!!! Se oli puoliksi kiinteää, puoliksi löysää ja haisi kuolemalle! Olisin ottanut kuvan jos olisin hämmästykseltäni pystynyt. 

Kamalaa! Hyihyihyi. Älkää kakatko maahan, se on rumaa.

No, pahimmasta shokista selvittyämme jatkoimme matkaa kaupan kautta kotiin. Noaa vähän väsytti, eikä hän herännyt edes siihen, kun nostin hänet autosta, joten päädyimme seuraavanlaiseen ratkaisuun..

Vähän jännitti, että räsähtääkö kaukalo rikki painorajoituksen ylityksen takia, mutta hienostihan siitäkin sitten selvittiin.

Huh, kotona oli vielä vaikka mitä hommaa ja nyt tuntuu ihanalta vain istua. Ja sopivasti ramaseekin pulikoinnin jäljiltä. Taidan mennä lämmittämään meille kupit glögiä ja käpertyä sitten unille ja herätä aamulla taas virkeänä, niinkuin luonnollisesti aamulla tottakai herätään.

Rakkaudella,

Kiia

Tule joulu kultainen.. Tai hopeinen.

Keittiöstä. Verhot ostin Facebookin kirppikseltä kaffepaketin hinnalla.

Keittiön pöytää vartioi äidiltä saamamme tonttuperhe. 

"Alttarimme" on saanut vieraita.

Kirppikseltä ostettu pieni kukkaruukku ja muutosta asti eteisen pöydällä kökkinyt pihapuusta pudonnut käpy.

Enkelit ja pukki vartioivat kortti-lipasta ja Noan kuvaa makuuhuoneen lipaston päällä.

Nää on huiseja nää kiipeilevät tontut! Ostin kirpparilta myös.

Mun suklaajoulukalenteri! Nam!

Soffatyynyihin shoppailin tiimarista päällyset.

Hih. 

Jouluhiiri neiti Hillevi.

Kuusi ja ballsit. Ja mää! Meidän kuusen pääväri on hopia ja punainen ja pientä kultaista loiskettakin on eksynyt mukaan.

Pallorosvo!

Viime jouluna lahjaksi saatu joulutähti luo ihanaa tunnelmaa.

Partsin valopilkku.

Ihanan luminen kuusi. Tekisi mieli käydä hakemassa lusikka ja ahmia herkut oksilta suuhun... siis jos se olisi jädeä..

Tarjoustalon ällöttävän halvat patakinnas ja -lappu.

Joulukortti. Joulukortti. Vihdoin ne joulukortit on valmiit. Vielä pitäisi postittaa. Mun tuurilla ne ehtii kadota ennen kuin saan ne laatikkoon asti.

Ja viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä minä itse hytinöissäni.

Talvi on ihana kun on lämpimästi vaatteita.

Siinä vähän jouluisia tunnelmia kotoota. Ensi jouluna vielä enemmän, kunhan saan varastojani kartutettua.

Huomenna on Leaf-areenalla 2. divisioonan säbää, Pyövelit-FBC Turku, kaikki sinne katsomaan kun Pyövelit voittaa!

-Kiia

Elixia Power, ohjelmanumero 20. HYI.

Minä olen aina pitänyt Bodypumpista ja Elixiaan liityttyäni Powerista. Ovat kaksi ihan samaa asiaa, paitsi että Elixia tekee bodypumppia Powerina koska ei käytä noita LesMillsin harjoitusohjelmia.
Power on ollut mulle aina se ykkösjumppa, ilo ja nautinto. Vaan ovat ohi nuo päivät, kiitos tämän uuden ohjelman.
Tämä kyseinen ohjelma nro 20 on epäjohdonmukainen, ahdistava, ärsyttävä.. No raskas tottakai, mutta siis kuka ruotsalainen peelo on päättänyt, että ensin tehdään 4min olkapää/hartia-biisi, sen jälkeen pitkä ojentaja-biisi kiekolla, eli pystyssä seisten ja siihen perään vielä hauikset. Eli kolme pientä lihasryhmää peräjälkeen niin, että ensimmäinen niistä tuhoaa mahikset tsempata kahteen seuraavaan.
Ja ne selät. Tekee mieli kiroilla tänne! Mulla on vahva selkä, mutta kyynärvarret ei kestä sellasia 7-soutujen riepomista.
Ja sitte tuli kyykyt, mitkä oli koko muuhun ohjelmaan nähden niin helpot, etten edes hengästynyt, mutten uskaltanut laittaa normaaleja painojakaan kun en tiennyt, josko sieltä tuleekin vastaan joku kahdenkymmenen jouston ylläri.
Argh. Voi ystäväni Power, miksi olet minut pettänyt!? Respassa sanottiin, että sitä oli muutkin haukkuneet, kun se on nyt viikon verran ollut käynnissä se ohjelma, enkä ihmettele.

Täytyy kyllä myöntää, että itsellä pienenä fiiliksen latistajana toimi kyllä ääreishuonosti nukuttu yö ja lyhyet unet. Klo 10 aamulla on liian aikaisin.

Päivän häpeälliset painot:
Alkulämpö: suositellut 10kg
Askelkyykyt: 15kg
Rinta: 12kg
Selkä: 17kg
Olkapää/Hartia: punnerrukset suorin vartaloin, 3kg käsipainot ja tanko 5kg
Ojentajat: Kiekko 5kg, dipit
Hauis: 7kg, käsipainot 5kg/kpl
Kyykyt: en kehtaa edes sanoa... Voi kamala.. 17kg

Njuu simmoista. Ihan itselleni lähinnä kirjasin ylös noi painot niin tietää sitten ensi kerralla taas...

Iltasella kippasin vauvan hoitoon isälleni ja lähdin tankotunneille. Tänään oli vuorossa tekniikka 1-2 ja yksi alkeiskurssin tunti. Pidin typyille aika mojovat vatsatreenit alkulämpässä ja ellei näillä vatsatreeneillä tuu pyykkilautaa ens kesäksi ni ei sitte millään. Olen tänään tehnyt aika raskaita vatsoja yhteensä 15minuuttia ja vielä lähtis! Kyllä ne typyt vähän myönsi vatsanpohjasta ottavan, mutta pieniä hymyjä irtos silti, mikä tarkoittaa vain sitä, että ens kerralla kovempaa. No eikai sentään! Emmää ainakaan jaksais. Ja muilla ei saa teettää sellasia treenejä mihin ei itse pysty. Piste.

Nyt väsyttää. Kroppaa väsyttää, ei mua.

Ainiin ja arvatkaas miten ärsyttävää kun ostin kaupasta metsämarja-jogurtin, sellaisen litran pänikän ja ajattelin herkutella sitä ja kylkeen mysliä. No persiillehän se meni kun se jogu oli pilaantunutta, vaikka päivämäärää jäljellä vielä 9 päivää? Pitääkö nyt soittaa kauppaan ja mussuttaa sedälle vai kävelenkö sisään purkkini kanssa ja mussutan sitten ihan livenä?

No ehkä selviän tästä shokista. Otan vaikkapa pitkän, kuuman suihkun ja katsotaan sitten tilannetta uusiksi. Jonain päivänä kuitenkin pääsen tästä yli, tavalla tai toisella, vaikka pahaa tekeekin.

Nyt poistun valittamasta. Olen kyllä hyvä valittamaan. Se on ehdoton bravuurini, kysykää vaikka Jannelta! Valivali mussunmussun kuuluu vaan kun mulla käy suu, mutta sellasta se joskus on. Kuka huomaisi ihmisen positiivisuuden tärkeyden, ellei se olisi koskaan negatiivinen? Hahaa!

Höllyen, lilluen (helkkyen, välkkyen)
-Kiia

Tiistain taikaa.

Ihana tiistai. Ihanaihanaihana.
Vaikka aamulla väsyttin ihan _______sti, niin silti päivä meni muutaman edellisen kaltaisensa lailla mainiosti! Ensin tuli posti. Ifolorilta tilaamani kuvat joulukorttien väliin.
Sitten tuli tekstiviesti: http://www.sportsnutrition.fi/ nettikaupasta tilaamani protskut ja vihreä tee-kapselit olivat saapuneet lähi-Siwaan. Proteiinit tilasin kokeilumielessä. Nyt kuitenkin kun tarkoituksena on liikkua ja treenata paljon, niin meinasin testata, josko niistä olisi jotain hyötyä treenin tehoon ja treenimotivaatioon, palautumiseen ja yleiseen jaksamiseen. Tee-pillereitä tilasin, kun olen niitä aiemmin syönyt ja mulla ainakin rauhoitti pöhötystä ja herkkää mahaa. Jos niistä nyt on jotain hyötyä rasvanpoltossakin niin en pistä kyllä pahakseni laisinkaan.
Voi sitä iloa ja onnea! Ensin viimeistelin joulukortit, jotka olin muuten näppärästi edellisenä iltana jo sulkenut kuoriinsa. No, ei auttanut kuin teroittaa keittiöveitsi, avata kuoret, sujauttaa valokuvat kuoriin ja sulkea kuoret teipillä. Olisin muuten kirjoittanut kuoret uusiksi mutta kun niissä oli jo postimerkitkin.. Hyvä minä! Kun ei itse korteissa ollut vielä duunia kerrakseen.

Puolen päivän jälkeen lähdettiin poikien kanssa reissaamaan Siwaa kohti. Noa hoilasi koko matkan "etupenkillä" ja minä naureskelin takana. Eetu osaa pääosin kävellä todella esimerkillisesti rattaiden vierellä, mutta välillä sille tulee sellaisia pimeitä hetkiä, kun se sujahtaa sekunnissa mun jalkojen ja rattaiden väliin ja jääkin sitten yleensä alle. Hänellä on kovin lyhyt muisti, sillä tämä alle jäänti unohtuu välillä ihan alle minuutissa ja samaa sujautusta on kokeiltava uudestaan. Vielä koskaan hän ei ole siinä tosin onnistunut, mutta tavoitteet on näköjään korkealla!
Hän on myös keksinyt, että ellei pääse moikkaamaan ohi kävelevää koiraa, niin hänen pitää alkaa ärisemään. Koira, joka ei normaalisti hauku, on huvittavan kuulonen ollessaan "pelottava". Vuh vuh vaan.

Noa raukalla tekee talvi tepposensa iholle. Taitaa olla pojalla pientä atooppisen ihon vikaa, kun alaselkä on kuivalla pilkulla ja suun ympärys ja posket on ihan punaiset ja rutussa kuivasta. Ton ikäiselle ei ole mikään ihan helppo saada rasvaa levittymään suun ympärille niin, että se myös pysyis siinä. Yleensä se rasva levittyy aika nopeasti poskilta eteenpäin äidin paitaan, äidin hiuksiin, päiväpeittoon, leluihin, omaan hihaan tai vaikkapa sohvaan.

Niin. Tiistai. Joo, sitten juhlittiin hetken aikaa niitä lisäravinteita ja pian tulikin kummipoikaseni kylään. Lähdettiin Mehukatti-Maailmaan suorittamaan pientä energian purkua ja voi juku miten kivaa kaikilla oli.

Niclas söpömies ihana pallopylly sulopulla!

Isillä vähän rela asento?

Tää iso poika osaa jo kiivetä portaita. Voi apua!

Kaikkensa antaneena tämä urhea soturi levahti maahan keräämään voimia... Viideksi sekunniksi. 

Nyt istun sohvalla, lapsi syötettynä ja nukutettuna, tosin en rentoutuneena. En ollut tänäänKÄÄN salilla ja mulla on huono omatunto. Huomenna onneksi pääsen, koska Janne menee vasta illaksi töihin. Ja mulla on illalla tankotunteja lisäksi kaksi. Olen kyllä tunnollisesti käynyt iltahölkällä mutta tänään en mene. Olen nyt niin ihanan väsynyt, että vedän peiton korviin jo ihan pian. Ei auta enää valvoa vaikka kuinka valvotuttaisi, Noa nimittäin nukkuu niin rikkonaisia öitä, etten muista koska olisi viimeksi nukkunut. Ehdin jo hurraamaan kokonaisten öiden puolesta, mutta niin se vain on, ettei mitään saisi sanoa ääneen jos haluaa sen säilyvän.

Samoin on käynyt viime aikoina niin duunijuttujen, näiden öiden, rattaiden ja esimerkiksi loukkaantumisten suhteen. Ei saa puhua pukahtaa tai heti pamahtaa.

ps. Janne valittaa mulle aina, jos syön jotain hyvää, että miksi herkuttelen jos haluan laihtua ja nyt sitten viikko sitten hän vannoin ja vakuutti itsekin aloittavansa dieetin, "joo nyt laihdutan, nyt sit muuttuu jääkaapin sisältö ihan totaalisesti kyllä" ja minä tottakai perus-kannustavasti sanoin, ettet varmasti pysty siihen, "joo siis ihan totta nyt alko kyllä oon kyllästynyt tähän"... Noooooo, Jannen suurimmat ongelmat on varmaan siinä, että hän tulee aina työpäivän jälkeen (n.8h, on kokki) kotiin ja valittaa, ettei ole koko päivänä saanut yhtään "murua rinnan alle, en siis ole syönyt mitään" ja sitten se, että hän syö iltaisin 22-24 välisenä aikana kauhian satsin lämmintä ruokaa. Ensinnäkin, iso aikuinen mies ei pärjää 17h (yöunet+aamu+työpäivä) ilman ruokaa eikä varsinkaan Janne. Tiedän, että hän syö keittiössä jatkuvasti pikkusia makupaloja ja usein myös ihan ruuan, mutta kotiin tullessa se on vain päässyt unohtumaan, ihan niin kuin moni muukin asia pääsee Jannelta aika usein unohtumaan. Toiseksi, myöhäinen iltasyöminen.. En edes aloita.

Tätä dieettiä kesti päivän. Yhtenä iltana hän jätti lämpimän ruuan illalla (yöllä) syömättä ja pärjäsi puurolla. Seuraavana iltana maistui jo suklaakuorrutteiset hedelmät ja pähkinät, sitten joulutortut ja jäätelö kinuskikastikkeella. En viitsi edes jatkaa.

Janne vetää kamalan herneen nenään kun se lukee tän eikä varmaan puhu mulle viikkoon. Mutta nyt kerron, kun hän kuitenkin voi arvostella mun syöminkejäni MURR, eikä itse sitten noudata näitä omia ohjeitaan.

Sama asia pätee annoskokoihin, hotkimiseen ymsyms.

Sainpas kakerrettua ulos. Janne pus.

Ilkikurisesti sinun,

Kiia

Juoksin. Vähän, mutta juoksin!

Eilen oli illalla tankotunnit ja voi jee, miten ylpeä olenkaan mun ihanista ja taitavista tytöistä. En vaan voi yksinkertaisesti hehkuttaa tarpeeksi sitä, miten suurta lämpöä tunnen rinnassa, kun näen sen kehityksen ja upean taidon ja periksiantamattomuuden, mikä niillä on kun hiukan potkasee persiille.
Ja se fiilis, kun on itse kuvitellut kotona jonkun jutun päässään, kehitellyt sitä ja toistanut ja toistanut sitä ajatusta, sitten menee tunnille ja opettaa sen eteenpäin ja sitten vielä kun ne osaa sen! Ei vitsi, en tiedä mikä muu duuni voi olla palkitsevampaa kuin tämä mitä minä saan tehdä. Kyllä on etuoikeututettu olo.

Jari Alanen/ Taikakuva

Jari Alanen/ Taikakuva

Tuntien jälkeen kotiin ajellessa oli henkisesti hyvä fiilis, mutta kroppa tuntui aika tukkoiselta. Kävin Eetun kanssa iltapissalla ja tulin sisälle venyttelemään, mutta ei, kroppa huusi lenkkiä.. JUOKSULENKKIÄ. Mitä? Ei auttanut kuin kiskasta lenkkarit jalkaan, heijastinliivi niskaan ja lähteä lumeen loikkimaan. Ei me oltu kuin 20 min koska a) Eetun kanssa juokseminen on todella ärsyttävää vielä toistaiseksi (juoksukoulutuksen puute) ja b) ei riitä juoksukunto pitempään.

Positiivista tässä lumessa juoksemisessa on se, että maa on pehmeämpi kuin pelkkä asfaltti, eikä penikat kipeydy niin helposti. 

Lenkin jälkeen oli supermegahyper-hyvä fiilis ja tästä edespäin aina, kun vain ilma ja aika periksi antaa, lähden kyllä hölkälle. Ei se ollutkaan niin kamalaa kuin mitä muistin. Takareisinkin tuntui yllättävän hyvälle. Tosin, jostain pitää aina aloittaa ja meinaankin aluksi tyytyä vain noihin lyhyempiin setteihin ja kathellaan sitten myöhemmin, jos virtaa ja motivaatiota riittää niin alan pidentämään reissuja.

Tänään piti mennä salille, mutta taidankin suosiolla siirtää huomiselle.  Tänään on puolesta päivästä eteenpäin aika tiukka aikataulu ja vältän kiireessä treenaamista sillä jos jokin, niin se on todella ärsyttävää.

Kotona on kuitenkin gymstick, tanko ja matto.. ainiin ja uusin villitys, lenkkarit, niin saa sen treenin täälläkin tehtyä.

Muista aiheista sen verran, että eilen pistin kuusen pystyyn olohuoneeseen ja hämmästyksekseni Noa ei ole ollut pätkän vertaa kiinnostunut koko hökötyksestä? Olen ymmärtänyt, että lapset repii kuusesta aina kaikki koristeet ja kaataa sen ja mitä näitä nyt on. Ei sinänsä, että se mitään haittaisi, kunhan hämmästelen.

Tällä viikolla aion tehdä pikkiriikkisen postauksen näistä ihanista joulujutuista, mitä olen ripotellut ympäri kämppää, olen niistä niin hurjan innoissani.

Nyt ehostautumaan

-Kiia ja mahamakkarat

Rakas Joulupukki

Olen odottanut tätä joulukuun alkua yhtä paljon kuin lapseni syntymää 8,5 kuukautta sitten. Nyt on vihdoin ja viimein lupa koristella koti valmiiksi toivottamaan Joulu tervetulleeksi ja olenkin jo kunnianhimoisesti asettanut kaikki pukit ja tontut ja enkelit paikoilleen, nyt puuttuu enää kuusi ja verhot. Kuusi joutuu pakostakin odottamaan ainakin huomiseen, koska ostaessani kuuseen valot, taisin ehkä unohtaa muuntajan kauppaan... Hups! Myös Noan olemassaolo luo ihan uusia ulottuvuuksia tohon kuusen pystyttämiseen ja ihan siis sen päivittäiseen fyysiseen preesensiin. Veikkaan ettei riitä laskutaito siihen, montako kertaa kuusi on tänä jouluna nurin.

Pienenä muistan joulut isän isän luona Mynämäellä. Kuusi koristeltiin vasta aattona, syötiin hyvin, käytiin joulusaunassa ja lumessa kierimässä, odotettiin joulupukkia ja avattiin lahjat sekunneissa.
En myöskään ikinä unohda sitä, miksi lakkasin uskomasta kaikkien kotona käyvään joulupukkiin. Oltiin pappan ja hänen vaimokkeensa luona joulua viettämässä. Siellä oli myös isäni velipuoli (ei nyt virallisesti mutta olkoot), eli pappani vaimokkeen poika perheineen. Oltiin Jonnen kanssa takkahuoneessa ja isäni tuli varta vasten kertomaan, että velipuoli lähtee nyt äitiään moikkaamaan joulun kunniaksi. Iskä ei vissiin ihan hoksannut, että 6-7-vuotiailla on sukupuut jo sen verran hyvin hallussa, että tiedettiin velipuolen äidin olevan saman katon alla meidän kanssamme. No, kohta tuli joulupukki, jolla oli hurjan punaiset posket ja jännän tuttu ääni... Ja velipuoli tuli sattumalta takaisin heti pukin lähdettyä ja hänelläkin oli kovin punaiset posket! Mahtoi ulkona olla kylmä kyllä!

Lahjat aiheuttaa vuodesta toiseen päänvaivaa, enkä taida olla ainut. Täytyy myöntää, etten pidä lahjojen ostosta enkä varsinkaan silloin kun on riski siihen, että ostan jotain mistä lahjan saaja ei pidä tai mikä on hänelle hyödytön. Muutama vuosi sitten ratkaisin ongelman lahjoittamalla jokaisen "lahjan saajan" puolesta rahaa unicefille. Tänä vuonna olen ostanut jo muutaman lahjan, jonka tiedän tulevan tarpeeseen, mutta loput taitaa muuttua rahaksi jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle, kun en halua ostaa kenellekään mitään turhaa.
Ainut helppo lahjuskohde on Noa, jolle olenkin jo kerännyt ties minkämoista pakettia jemmaan, jäbä saa aattona repiä hurjat määrät lahjapaperia!

Sitten muihin aiheisiin.
Noa on ollut kahden viikon kiukuttelusirkuksen jälkeen kuin pienen pieni enkeli viimeiset kaksi päivää! Hän on niin megasuloinen ja ihana ja oppii niin paljon uutta joka päivä, etten pysy enää perässä. Neuvolassa sanottiin torstaina, että hän on kehitykseltään ja ulkoiselta olemukseltaan ihan vuoden ikäisen tasolla. Jotenkin helpottavaa kuulla, etten ole ainut, jonka mielestä pikkupikku vauveliinini ei ole niin kovin pieni enää.
Aloitin tossa edellispäivänä aika negatiivis-sävytteisen tekstin äitiydestä ja sen iloista ja suruista, mutta olen tosi tyytyväinen etten kirjoittanut sitä loppuun, saatika sitten julkaissut. Ei ole mitään pahaa sanottavaa lapsesta tietenkään, vaan lähinnä kaikista odotuksista ja olettamuksista, itse itselleen luomista "tavoitteista" ja malleista. Alkoi ehkä vähän liikaa toi uupumus hyökätä päälle ja melkein söi mut suihinsa, mutta toistaiseksi ollaan taas selvillä vesillä. Varmaan kaatuu kyllä vati sitten kun palaan töihin ja tuun kotiin väsyneenä ja kämppä näyttää kaatopaikalta. Voi kamala, varatkaa mulle jo valmiiksi sellainen pyöreä, pehmeä huone...

Vielä koitan pari viikkoa nautiskella tästä kotiäitiydestä täysin siemauksin. Tänään kaupassa ostin hetken mielijohteesta yhden paikallista tuotantoa olevan siiderin. Tää on Jenni Silvennoisen omenasiideri, joka on valmistettu Kaarinassa. Kyljessä lukee seuraavaa:
"Todellinen intohimo ei pidä itsestään meteliä, mutta tunteella tehdyn kyllä tunnistaa. Jenni Silvennoinen johtaa Ciderhousea, luultavasti Suomen pienintä siideritehdasta, jossa parhain siideri syntyy vain omin käsin."
Juon alkoholia hyvin harvoin ja silloinkin nykyään todella vähän ja kohtuudella. En pidä mistään kännäämisestä ja baariin mut saa raahattua lähinnä vain väkisin pakottamalla tai jollain äärimmäisen pätevällä tekosyyllä. Kotona on joskus kiva lösähtää sohvalle ja ottaa liru punaviiniä tai nautiskella nimenomaan joku tällainen erikoinen siideri. Hyvä mieltä lisää ajatus siitä, ettei tätä pulloa ole tuotettu liukuhihnalla miljoonien muiden pullojen kanssa, vaan se on tehty lähellä ja sydämellä. Kaiken kukkuraksi tämä on hyvää! Makua kuvaa parhaiten kirpeä Crowmoor, namnam!

Kuvassa vilahtaa vähän keskeneräiset joulukortit, joiden tekeminen vaatii lapsenvahdin, sorminäppäryyttä, paljon liimaa ja huopaa ja silkkipaperia ja lehmän hermot. 

AINIIN

Melkein unohdin kokonaan kertoa tämän tärkeän asian! Olen päättänyt ostaa treenihanskat ja harkitsen myös vakavasti niitä simmosia ranneremmejä. En vain tiedä mistä saisin ostettua hyvät ja mukavat ja mielellään myös budjettiin sopivat eli sairaan halvat kamat. Alkaa nimittäin ihan tosissaan raapia hermoja, kun rinnallevetojen jälkeen näpit on niin finaalissa, että kunnon maastavetoja ja kulmasoutuja voi vain unelmoida kun näpit ja kovettumat huutaa halleluujaa. Kroppa jaksaa ja näpit ei.

Torstaina päätettiin myös Jaden kanssa pistää jalkaprässin kilot ihan uusiksi. Voin kertoa, että se 198kg on vielä ihan liian kevyt, sillä jakso liian monta toistoa, jotta se olis tarpeeksi painoa. Ens kerralla enemmän. Laitetaan jalat ja pakarat rukoilemaan pelastusta ja kontataan kotiin.

Huomenna omat tankotunnit taas ja odotan innoissani. Olen nyt tällä viikolla pitänyt 3 alkeiskurssin tuntia ja yhden 1-2-tason tunnin ja niiden pitäminen on ollut ihanaa vaihtelua ja tuonut hurjan hyvän mielen, mutta 2 ja 3 tekniikassa pääsee oikein kunnolla toteuttamaan itseään. Tai ehkä se on vain tottumiskysymys.
Ensi viikolla kovat treenit jatkuu ja meinasin olla rohkea ja lisäillä aerobista oikein vaan runsaasti. Saatan uskaltautua ulos lenkillekin jos keli vaan sallii, se vasta uskomaton juttu olisikin.

Ihmeiden aika ei ole ohi.

Mmmmuisk!
-Kiia

Iron X ja Rakas Tankotanssi

Aamun perusteella olisi voinut kuvitella tämän päivän tankotuntien olevan pelkkä farssi, mutta toisin kävi ja nyt on hymy herkässä. Pakko aloittaa kertominen kuitenkin siitä, mistä tämä kaikki sai alkunsa.

Torstaina jouduin todella ärsyttävään, ahdistavaan ja kaikinpuolin väsyttävään tilanteeseen. Itkukin taisi siinä päästä ja ajattelin, että nyt lyön hanskat tiskiin, miten vaikeita asioista saakaan! No, se torstai meni siinä mela otsassa, ratkaisuja netistä etsien. Torstaista lähtien olen myös menettänyt viimeisetkin yöunieni rippeet, en ole pystynyt nyt kolmeen yöhön nukahtamaan, kun kroppa ja mieli on sen sorttisessa stressitilassa ettei taas hetkeen olla oltu. Voin kertoa, että yön mittaan heräily ja aamulla seiskalta ylös nouseminen on aika raskasta, kun uni on tullut vasta kahdelta!

Perjantaina käytiin Jaden kanssa salilla päästelemässä vähän höyryjä pihalle ja lauantaina piti mennä tanssitunnille, mutta toisin kävi. Hävitin nimittäin taas vaihteeksi puhelimeni. Se oli äänettömällä ja värinättömällä meidän sängyn petarin alla, enkä mä sitä tietenkään muistanut ja myöhästyin siis tanssitunnilta, koska olisi pitänyt viedä Noa vielä hoitoon ennen. Tästä tuohtuneena menin sitten salille ja päätin, etten lähde pois ennen kuin päässä ei liiku muuta kuin ne kuuluistat kultakalat. Juoksin matolla alkuverkaksi vartin ja menin siitä vapaitten painojen puolelle. En tiedä millasilla painoilla te treenaatte, onko nää ihan noloja, mutta itselle teki aaaika hyvää  rinnallevedot ja kahdessa ekassa sykäyksessä pystypunnerrus perään, tein siis 1x20x20kg, 2x12x30kg, 3x8x35kg. Jatkoin maastavedoilla 3x15x30kg, 3x10x50kg. Siitä vielä leveitä syviä kyykkyjä 3x10x50kg.
Kyykyt teki jo vähän pahaa kun oli keskivartaloa rääkätty aika kivasti ja perjantaina tein jalkaprässillä leveellä ja kapealla jalalla molemmilla 3x12x30kg/50kg/60kg/80kg+ se telakka, en tie mitä se painaa. Ainiin ja siihen lisäksi vielä ne takapotkut, hyi, en mä muistanutkaan niitä.
No niin no jatkoin sitten keskivartalorääkkiä vielä vähän tekemällä 6x60sek erilaisia kidutusvatsaliikkeitä, 30sek palautuksella ja koska se ei vielä riittänyt, hain 16kg kahvakuulan ja tein sillä 3x12 molemmat kyljet, tooooooodella hitain liikkein, jotta treeni menee varmasti oikealla, haluamallani tavalla perille...
Ja koska tämäkään ei vielä riittänyt aivojen nollaamiseen, menin siihen taljatelinemikälie- hommaan ja vedin viimeisillä voimillani komeat (haha) neljä leukaa.

Treenin jälkeen oli hyvä olo, mutta tänään on ollut sellaisia epämiellyttävän miellyttäviä tuntemuksia hartioissa, selässä ja kyljissä. Jotain on siis mennyt perillekin asti! Sarjat on mulla vielä vähän hakusessa mutta olkoot, haen nyt ensin itselle sopivat painot ja alan siitä sitten kehittelemään eteenpäin.

Niin, tänään menin sitten pitämään omat tankotuntini ja vitsailinkin siinä ennen tunnin alkua tytöille, että voi sitten korjata mut sieltä tangolta pois jos jumitun paikalleni kun en pysty enää liikkumaan MUTTA toisin kävi. Enpä muista koska viimeksi olis ollut noin vahva ja jotenkin energinen olo.
Tein tätä liikettä ihan liekeissä sillä erolla, että lopetin sen supermieheen, joka siis supermies on ollut mulle tosi pitkään iiiiiso peikko, enkä ole sitä tykännyt tehdä.
Lisäksi työllistin tekniikka 3 tyttöjä combolla käsiseisonta (selkä kaarelle), sääripidosta ylös, flying cupid, superman, bottle rocket, allegra box splits (paitsi viimeisin omaan venyvyyteeni muokattuna). Totkai tein tämän combon ihan itsekin, ihan niin kelju en (aina) ole, että käskyttäisin vain muut töihin.
Tytöt on kyllä niin taitavia tekniikka 2- ja 3-tunneilla, että tädiltä loppuu pian temput kesken!

No sitten vielä tunnin jälkeen kysyin Netalta, joka oli keppeineen tullut fiilistelemään tunteja, josko hän haluaisi ikuistaa mun muutaman räpellyksen. No Nettahan suostui ja tässä paukkuu.

Tämä on vielä vaiheessa. Haluaisin päästä tosta vaakatasoon ja pysyä siinä. Tällä hetkellä tämä kulma on se, missä pystyy vielä paikallaan pysymään, mutta loppumatka tullaan liian kovaa alas. Toisaalta tää on tosi vaativa liike, enkä nyt ihan heti haluaiskaan onnistua, on kivaa pysyä jännityksessä.

Kutsutaan nimellä Iron X. Joku mua notkeampi avais jalat tosta enemmän mutta mulle riittää tää, näyttää enemmän X-kirjaimelta ellei muuta! Ja tässä nyt näköjään pysyn, koska tämän on helpompi kuin ensimmäinen, MUTTA SILTI OLEN ITSESTÄNI SAIRAAN YLPEÄ.

Tässä tämä Flying Cupid

Keskivartalotreenejä

Mun täytyy sanoa, että tykkään aika paljon tosta kainalo-otteesta. Me ollaan sen kanssa jotenkin niin sinut ja hyviä ystäviä, että siinä on aina yhtä mukava olla.

Tankotanssista on sanottava vielä sen verran, että sitä voi treenata monella eri tapaa. Voi tanssia, voi temppuilla ja comboilla.
Tankojumppa on todella hyvää treeniä, mutta kaikkein parhaiten lajissa pärjää, voimistelijoiden ja taitoluistelijoiden lisäksi käymällä ahkerasti salilla ja tekemällä siellä se "päätreeni". Tangolla on sitten kiva hyödyntää sitä salilla kasvatettua voimaa ja kropan hallintaa.
Sitä ei oikein muuta kuin tekemällä oikeasti ymmärrä, miten rankkaa tankoilu on. Monesti itsekin katsoo vaikka Youtubesta joitain tankovideoita ja ajattelee, että toihan on helppo, tota vois koittaa ja sitten kun pääsee itse tangolle tositoimiin, niin totuus paljastuukin aivan toisenlaiseksi ja tuntee itsensä kyllä tyhmäksi ja heikoksi. Mutta sitten ei auta kun tehdä, tehdä ja tehdä, toistojen kautta voittoon on mun mottoni! Ja periksi ei anneta, enkä minä anna kenenkään antaa mun tunneilla periksi, voi kamala mitä se musta opena kertoisi, hyi!

No siinäpä se pääpiirteittäin, tämän viikonlopun ajatuskartta.

Huomenna treffataan Noan kanssa Noan kummitättä Sanna ja sanotaan hänelle heipat kun hän lähtee taas maailman ääriin auttamaan ja tekemään hyvää. Sannalla on kaunis sydän!
Illalla tämä täti menee salille ja tekee jotain vähän kevyempää ja aerobisempaa ja saattaa jopa nauttia infrapunasaunan aalloista, jos aikatauluun vaan passaa, NAM!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja tietäkää, että jos kaikki ei mene ihan putkeen, niin

Muistakaa rakastaa itseänne ja muita kuin minä rakastan jäätelöä,

Kiia