Oli ensin tarkoituksena mennä salille, mutta toisin kävi! Meidän on pitänyt mennä jo ihan liian pitkään mennä koko pesueen voimin Caribiaan lillumaan, mutta aina sitä on vain lykätty ja lykätty ja lykätty. Tänään pistettiin lykkäykselle stoppi ja tunnin päiväunien (äiti ja poika, molemmat) pakattiin kamppeet ja suunnattiin rellun nokka kohti Posankkaa!
Reissu sai jo alussa, heti kylpylän parkkipaikalle ajettuamme aika yllättävän käänteen. Nousin autosta ja aloin irrottamaan Noaa istuimestaan, kun autoon leimahti aivan karmaiseva lemu. Olin heti tottakai varma, että Janne on taas tapansa mukaan paukutellut ja saatoin häntä muutamalla sanalla siinä sättiäkin sitten. Janne kuitenkin kielsi jyrkästi yskineensä pyrstöstään ja silloin paukuttelun syypääksi muuttuikin Noa. Piti ihan avata pojalta toppapukua ja haistaa, mutta ei piru, ei se ollut Noakaan. Hetken siinä pyörittyämme luovutimme, hajun lähde jäi vielä toistaiseksi tuntemattomaksi.
Ennen kylpylään menoa olin aika varma, että Noan ensimmäinen uimareissu tulee jäämään aika lyhyeksi. Kotona ammeessa tai altaassa Noa aina lähinnä tutkii vettä ja läiskyttelee sitä vain vähän.Hän on sellainen utelias, mutta varautunut... Mutta, juu tosiaan, väärin meni taas mamman arvaukset, nimittäin kahden minuutin alkukankeuden jälkeen se oli menoa se! Jäbä ei pysynyt sekuntiakaan paikallaan ja pyöri ympäri kuin viirupää. Sylistä ja seisoma-asennosta hän heittäytyi veteen ihan kuin olisi jo kovinkin uimataitoinen konkari. Syvemmässä altaassa uitettaessa tää poika polski ja kauhoi vettä ihan kuin olisi oikeasti yrittänyt uida. En voinut taaskaan muuta kuin seurata hänen juttujaan huuli pyöreänä ja iso kysymysmerkki pään päällä, suurta ylpeyttä jäbän nokkeluudesta tuntien.
Noa ja hänen uusi, super hieno pipo.
Let´s hero up! Aika coolit isojen poikien uikkarit vauvalla.
En ole raskaana, olen muuten vain vähän PAKSU. En ehkä läskikään mutta PAKSU.
Vähän pitää välillä halia ja pusutellakin.
Vesipeto Noa.
Vedessä hyppiminen on muuten ihan sairaan hauskaa.
Isin kanssa.
Kivaa oli kyllä meillä ihan jokaisella. Oltiin polskimassa komiat 1h 45min ja hienosti jaksettiin joka iikka. Pukuhuoneessakin Noa jaksoi vielä ihan suht kiltisti keskittyä pukemiseen. Niinkään väsymys ei tosin keskittymistä häirinnyt, vaan lähinnä Noalle kikatelleet ja tuijottamaan tulleet kaksi pikkutyttöä. Mutta kyllähän sen tietää, jos on yhtään isäänsä tullut poika, niin samanlaisena tulee jatkumaan lopun elämää.
Ulkona oli kylmä, mutta se nyt ei kiinnosta eikä yllätä ketään. Sen sijaan hajun lähde kiinnosti edelleen, sillä se oli edelleen siellä autolla. Se etova, lamaannuttava, silmiä kirveltävä löyhkä. No Jannehan sen sitten näki, nimittäin kasan (Jannen sanoin) IHMISPASKAA meidän auton vieressä. Hyi sairas! Siis kuka kakkaa maahan?!!! Se oli puoliksi kiinteää, puoliksi löysää ja haisi kuolemalle! Olisin ottanut kuvan jos olisin hämmästykseltäni pystynyt.
Kamalaa! Hyihyihyi. Älkää kakatko maahan, se on rumaa.
No, pahimmasta shokista selvittyämme jatkoimme matkaa kaupan kautta kotiin. Noaa vähän väsytti, eikä hän herännyt edes siihen, kun nostin hänet autosta, joten päädyimme seuraavanlaiseen ratkaisuun..
Vähän jännitti, että räsähtääkö kaukalo rikki painorajoituksen ylityksen takia, mutta hienostihan siitäkin sitten selvittiin.
Huh, kotona oli vielä vaikka mitä hommaa ja nyt tuntuu ihanalta vain istua. Ja sopivasti ramaseekin pulikoinnin jäljiltä. Taidan mennä lämmittämään meille kupit glögiä ja käpertyä sitten unille ja herätä aamulla taas virkeänä, niinkuin luonnollisesti aamulla tottakai herätään.
Rakkaudella,
Kiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti