Nää on näitä Tilanteita

Aivoillani on tapana joskus tapana jumiutua todella pahasti.
Motoriikkani lakkaa aika-ajoin toimimasta.
Välillä toimin jonkun alkukantaisen vaiston varassa ajattelematta sen enempää.
Todella usein tarkoitan sanoa yhtä, kun suustani pääsee ulos jotain aivan muuta.
Jo nämä tekevät minusta aika riskialttiin ihmisen, mutta joskus näiden lisäksi tulee eteen myös sellaisia mega-aivopieru-hetkiä, kun koko maailma sumenee sadasosasekunniksi enkä yhtään tiedä mitä sinä aikana tapahtuu. Sen hetken jälkeen jotain kamalaa on aina sattunut. Olen siis kyllä kieltämättä aika-ajoin aika hönö.

... Meinasin ensin kirjoittaa tästä pitkänkin jutun mutten ehkä sittenkään halua. En tiedä mikä on oikea tuntemus sen suhteen, ärsytys? nolous? No oli mikä vaan, mutta kyllä mua aina välillä vähän naurattaa kun ihan koitan pokkana laittaa kahvipakettia jääkaappiin tai pestä hampaita tahnan sijaan rasvalla (kyllä) tai sitten.. Voi kamala.. Olin yhtenä iltana Eetun kanssa ulkona ja olin laittanut heijastimien lisäksi takin selkään sellaisen punaisen valon varmuuden vuoksi. No kävelin sitten tossa kadulla ja katsoin varjoani ja pelästyin että valo oli tippunut kun sitä ei näkynyt siinä varjossa. Ja ihan tosissani pyörin siinä hetken ja yritin nähdä sen valon siitä varjosta, kunnes näin jonkun valon pääni päällä. Se oli järjen valo, joka vihdoin ja viimein syttyi, mitä nyt pienellä viiveellä ja kertoi, etten taaskaan oikein ollut loistanut nokkeluudellani.
Tällaisina epätoivon hetkinä koitan tsempata itseäni eteenpäin sillä, että olen joskus kuitenkin ollut ihan fiksu.

Joko saa alkaa laittaa joulukoristeita? Vähän olen ottanut förskottia jo olko-oven koristelussa, haha, laitoin pari krääsää roikkumaan siihen ovikoristeeseen ja Jannen mielestä ne oli "noo... ihan kivoja.."

No joo ei tosissaan jää tällaiseksi, vaihdan tähän joulukoristelun kyllä sitten kun on sen aika.

Ajattelin, että sitten kun kuu vaihtuu niin saa pistää kaikki koristeet ja välkkyvät led-valot parvekkeelle ja kuusen ja ja ja! Huomenna alan kyllä värkkäillä tekolunta pakkasessa, näyttää nimittäin sen verran surulliselta tuo tilanne tuolla pihamaalla. Minä haluan lunta! Rakastan lunta! Lumi on ihanaa! Se on valkoista (paitsi Eetun lumi on keltaista, varokaa sitä), pehmeää, valoisaa, kaunista. Lumi tekee mut onnelliseksi. En väitä, etteikö varmasti pinnaa kiristä niinä hetkinä kun pitäisi lähteä töihin ja viedä Noa päikkäriin ja lunta on polviin asti eikä kukaan ole aurannut sitä ja rattailla ei pääse mihinkään ja plaplapla, mutta se on niin pieni osa sitä lumen tuomaa iloa ja onnea ja mielenrauhaa, ettei sillä ole niinkään merkitystä.

Lumipallo. Eetukin rakastaa lunta. Se hyppii meidän lähellä olevalla pellolla kuin jänispeura-marakatti ja on ihan hurjan onnellinen.

Vauvakin pääsi pulkkaretkelle ensilumen aikaan. Se oli hämmästyttävää se taivaalta satava nöftä!

Asiasta kukkauukkuihin. Olen taas pari viimeistä päivää selaillut häämekkoja netistä ja olen saattanut löytää omani. Se on sellainen mekko, millaista olen AINA halunnut, mutta jotenkin ajattelin, ettei se ehkä häihin sitten sovikaan.. On liian prinsessa.. Mutta ei, kyllä se saa nyt muillekin kelvata kun se kelpaa mulle ja jopa Jannellekin. Vähän mietityttää tämä netistä tilaaminen, mutta onneksi olen nyt hyvissä ajoissa liikenteessä, niin nyörillisen puvun pystyy aina viemään ompelijalle ja korjailemaan jos on tarvetta. Mihinkään liikkeeseen en viitsi edes mennä, koska en ole maksamassa mekostani 1000e. Piste. En edes siksi, että "se on elämäni tärkein päivä ja elämäni tärkeimmän päivän mekko". Ehkä myös sillä, että ollaan jo menty maistraatissa naimisiin, on vaikutuksensa asiaan. Mene ja tiedä. 

Niin, mentiin siis naimisiin 2. maaliskuuta, mutta pidetään häät vasta ensi kesänä, koska ei ehditty sellaisia tälle kesälle järkkäilemään. Enkä olis kyllä edes halunnut järkätä läskeineni, herranjumala kattella nyt sellaisia hääkuvia ikuisesti elämänsä loppuun saakka.

Meillä on nyt hääpaikka, hääkirkko ja oletettavasti pian myös mun mekkoni. Siinä se. Ei vieraslistaa, ei ohjelmaa, ei bestmaneja eikä kaasoja, ei kulkuvälineitä, ei mitään simmosia. Voisko joku hoitaa tämän kaiken mun puolestani, sillä itse en vain osaa? 

Toivottavasti sinä päivänä ei sada. Haluaisin ottaa hääkuvat ulkona luonnossa, kauniissa auringonvalossa, ilman punkkeja mielellään. Ja voi, Noa on varmaan ihan liian söpö sulhaspoika! Hän on silloin jo 1,5-vuotias ja osaa varmasti kävellä kiltisti ja esimerkillisesti äidin ja isin perässä, sillä sen ikäisellä ei yleensä ole tietoakaan misään uhmasta tai muusta tilainteiden kulkuun vaikuttavista mielialanmuutoksista.

Haaveita, haaveita.

Janne meni pesemään hampaat, menen pelästyttämään sen..

HAHAHA olipa hauskaa!!

Nyt Janne kostaa esittämällä, että oksentaa mun mehulasiin.

Kyllä, olemme kaksi aikuista ihmistä, äiti ja isä ja silti tällaisia. 

Kiian nukkumaanmenoaika.

Piti vielä sanoa, että tänään on ollut aivan P päivä. Väsyttänyt, pää särkenyt, ollut nälkä ja ärsyttänyt ja mitä vielä. Koira hyppi silmille koko illan ja kun pistin sitä ruotuun se puri mua. Tai ei purrut, kävi hampaineen kiinni. Siitä on tullut tosi outo. 

Kauniita unia ja parempaa huomista,

-Kiia