Koitan pitää tekstin simppelinä ja pysyä asiassa, vaikka mulla on kyllä sellainen paha tarinatädin vika, että jutut tahtoo rönsyillä tuon tuosta ihan hullunkurisesti. Mutta yritän, tosissani.
Synnyin helmikuussa 1990 Heidekenillä. Olin.. mikäs olisikaan oikea sana.. No, työläs vauva. Nukuin huonosti, lyhyitä ja kevyitä päiväunia, lähdin aikaisin liikkeelle ja kävelin jo 10-kuisena. Aiheutin vanhemmilleni päänvaivaa monellakin tapaa, mutta muistaakseni ehdottomat lempparitouhuni oli pään kolauttelu ja mullan syöminen kukkaruukuista. Vähän vanhempana tykkäsin kiusata ja pukea 1v 9kk nuorempaa pikkuveljeäni, niin ja pussailla häntä. Väkisin, mitenkä muutenkaan? Muistan sellaisen videokameralla tallennetun pätkän, missä olin pukenut veljeni tyttöjen vaatteisiin ja sitten pussasin sitä pitämällä päästä väkisin kiinni, kunnes sain hänet itkemään. Rajua rakkautta.
Ensimmäinen harrastukseni oli satujumppa. Voi, vanhempani eivät silloin tienneet, ettei minusta saa balleriinaa tekemälläkään. Sen salin lattia oli kylmä ja voi miten mua naurattaa jälkeenpäin kun angstasin jossain nurkassa kun en halunnut jumpata!!! Hahah! Meillä oli konserttitalolla joku näytöskin sen satujumppa-ryhmän kanssa. Siinä oltiin yöpuvuissa ja unikaverin kanssa siellä lavalla ja sali oli pimeä ja mua pelotti kamalasti. Sen sijaan, että olisin malttanut olla siinä lavalla sen minuutin, mitä se ohjelmanumero kesti, tehdä muutaman kuperkeikan ja ympyrän, juoksin lavalta pois äitin ja isän luo katsomoon. Muistaakseni sen jälkeen ei tarvinnut enää satujumppaan mennä. Iskä osti mulle seuraavana talvena hokkarit ja mentiin lähikentälle harjoittelemaan jääkiekon pelaamista poikien kanssa. SE oli oikeasti kivaa.
Olen ollut kotihoidossa muistaakseni 5,5-vuotiaaksi, koska äitini oli silloin perhepäivähoitajana. Kävin seurakunnan kerhossa jonkin aikaa. En pitänyt siitä muunmuassa siksi, ettei siellä saanut (minun mielestäni) tarpeeksi ruokaa. Muistan sellaisen kerran, kun oli kamala nälkä ja ainut mitä sain, oli pieni omena. Täti oli sitä mieltä, että istun sen pyöreän pöydän ääreen ja syön sen pienen pyöreän omenan ja sitten kaikki on taas hyvin. En ollut samaa mieltä. Lähdin juoksemaan kerhohuoneen ovesta ulos käytävälle, mutta se täti sai mut jollain ihmeellä kiinni. Murr.
Päiväkodissa olin aika vähän aikaa, mutta muistan miten usein inhosin olla siellä. Tai muistan ainakin pääosin vain inhottavia juttuja. Aamulla olin aina kamalan väsynyt ja tuntuu jälkeenpäin ihan siltä kun äiti olisi vienyt meidät sinne jo kuudelta! Iltapäivisin isä haki meidät tarhasta. Iskä ja yhden toisen tarhakaverin iskä oli samassa paikassa töissä ja kisattiin aina siitä, kumman iskä hakee ekana, vaikkei sillä ollut kamalasti väliä, oltiin aina viimeisiä aidan reunalla notkumassa ja odottamassa. Päivisin ärsytti kun jotkut ei osannut käyttäytyä vaikka lounaspöydässä niin ei saatu hakea ruokaa ensimmäisinä. Ja päiväunille mentäessä, voi jee. Aina oli joku, joka kitisi. Kyllä muakin harmitti makoilla siellä seinästä vedetyssä sängyssä vaikkei yhtään väsyttänyt, mutta olin silti hiljaa.
Ainiin ja eskari-tehtävät.. Vitsi että pelkäsin aina, että teen ne väärin. Ja vihkoa ei saanut viedä kotiin että olisi voinut harjotella.
Ja ikävin muisto tarhasta on, kun oltiin edeltävänä viikonloppuna käyty moikkaamassa mun serkkua lastenkodissa ja hän oli antanut mulle sellaisen posliinisen eläinesineen ja olin päättänyt, että varjelen sitä. Ja sitten mä kaaduin ulkoportaissa ja se posliinieläin oli siinä säpäleinä. Mä olin niin kamalan surullinen ja olen vieläkin. Toivoisin ihan kamalasti, että mulla olisi se edelleen, koska tätä serkkua ei enää valitettavasti ole...
Kun olin n. 7-vuotias, meidän perhe asui kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa. Niitä taloja oli ympyrässä neljä ja niiden keskellä oli piha ja leikkipaikka ja lyhtypylväs. Olen ollut ihan pikkusesta asti aika poikatyttö ja pienen pieni apina. Yhtenä päivänä päätin näyttää pojille närhen munat ja silppasin sitten sinne lyhtypylvääseen ylös asti. Yläkerran täti oli juossut äidin oven taakse, että näetkö mitä lapsesi tuolla tekee (sitä ennen hän oli kuitenkin ehtinyt ikuistaa tämän tapahtuman kameralle, meillä on edelleen valokuva todisteena??!), ja meidän äiti huusi ikkunasta mulle etten saa rikkoa uusia ulkohousujani.
Samaisella pihalla olen huijannut vuotta nuorempaa poikaa syömään muurahaisia ja kastematoja kymmenen pennin hintaan, saanut hiekkaa silmiini, saalistanut lentomuurahaisia ja
AINIIN! Samalla pihalla asui paras kaverini, viereisen talon ylimmässä, seitsemännessä kerroksessa. Yhtenä päivänä menin hakemaan kaveriani leikkimään. Hän oli kolme vuotta vanhempi ja kävi jo koulua, eikä ollut siihen aikaan kotona. Hänen äitinsä, joka oli sairaanhoitaja ja ollut yötöissä, pyysi minut kuitenkin sisään odottamaan ja kävi itse muistaakseni takaisin nukkumaan. No, minäpä ketteränä tyttönä halusin vähän jännitystä omaan ja muiden elämään menemällä parvekkeelle ja kapuamalla parvekkeen laidan ja siinä kiinni olleen putken väliin istumaan ja heiluttelemaan jalkojani. No, tästäkö vanhempani vasta riemastuivatkin ja määräsivät mut koko illan häpeälliseen kotiarestiin. Enkä luonnollisesti ymmärtänyt, mistä minua rankaistiin.
Paljon enemmänkin on tapahtunut, mutta tässä tarinoituna vahvimmat muistoni. Ensi jaksossa alkaa ensimmäinen luokka ja uusi, hyvin rakkaaksi ja myöhemmin turhankin vakavaksi muuttunut harrastus.
Feel free to comment! Muistaako muut paljon asioita lapsuudesta? Enemmän kivoja vai tyhmiä asioita? Mitä? Kertokaa, haluan mielelläni kuulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti