Aamulla oli Personal Trainer. Viime kertaisista aamutreeneistä on jo jonkin aikaa ja kroppa olikin aika horroksessa vielä siihen aikaan. Varsinkin kun heräilee pitkin yötä vauvan kanssa, niin aamuisin menee aina hetki ennen kuin tajuaa maailman menosta oikein mitään. Yleensä sen saman horroksen piikkiin on näppärää laittaa imurointi, tiskaaminen ja pyykkien laitto, koska kipukynnys näiden askareiden tekemiseen on sitä pienempi, mitä tajuttomammassa tilassa tekohetkellä on ja mieli sitä parempi, mitä siistimpää kotona on. Olikohan toi viimesin edes Suomea?
Niin PT. Viime kerralla se hullu mies meinas tappaa mut, tai ajoi ainakin henkihieveriin. Treenin aikana ja sen jälkeen laskeskelin pääni ympärillä karusellia ajavia tähtiä ja pidättelin oksennusta pala kurkussa. En uskonut selviäväni siitä. Tällä kertaa sanoin treenin alussa, etten halua kokea viimekertaista enää ikinä. Kyllä, siksi että se oli kamalaa, mutta myös siksi, että treenistä jäi ***ka maku suuhun, koska se oli mulle aivan liian rankka ja siksi, ettei se vastaa omaa mielikuvaani siitä, miten treenaan. Ei ole mitään itua tehdä PTn kanssa itselleen jo kättelyssä epämieluisaa treeniohjelmaa ja heittää näin maksamansa kerrat kankkulan kaivoon.
Olen treenannut salilla 12-vuotiaasta asti yleisurheilun oheisharjoitteluna. Silloin pienenä salilla tehtiin erilaisia kyykkyjä, maastavetoja, rinnallevetoja, tempauksia, askelkyykkyjä ja penkkipunnerruksia. Pikkuhiljaa skaalaa alettiin laajentamaan ja valmentajat pitivät tiukan vaarin siitä, että tekniikka on kohdillaan ja itse kaappiperfektionistina tottakai nautin siitä. Vuosien varrella mulle on kehittynyt aika hyvä kuva siitä, mitä pitää salilla tehdä saavuttaakseen tietyn lopputuloksen ja tyrehtymätön tiedonjanoni aiheen suhteen pitää tietämyksen ja taidot aika hyvin reilassa. Tänään oli kuitenkin korkea aika päivittää käytännön osaamista ihan kädestä pitäen ja opiskeltiinkin sitten muutama mukava uusi laite ja päivitettiin vanhoja liikkeitä ja PT keksi mulle yhden uuden huisin kropan hallinta-liikkeen. Mitään treeniohjelmaa me ei omasta toiveestani mulle tehty, vaan jatkan treenejä edellään itsenäisesti, uusien mausteiden kera.
Näyttäisinköhän joskus vielä tältä jos oikein yrittäisin...?
Salin jälkeen tulin kotiin suihkuun ja syömään ja hölläilemaan vauvan päikkäreiden ajaksi ja sitten me lähdettiin oikein reissuun! Ensin oli kirpparitreffit keskustassa ja sitten Länsikeskuksessa. Yritin myös etsiskellä itselleni uutta talvitakkia ja olisin halunnut löytää myös nätit talvisaappaat, mutta näiden turhuuksien sijaan päätinkin shoppailla joulukuusen, kuusen koristeita ja muuta joulukrääsää. Tää on omilleen muutettua ensimmäinen joulu, kun on sen kokoinen koti, että tänne mahtuu joulukuusi. Tai olisi tänne mahtunut viime joulunakin, mutta kun meillä oli remontti käynnissä niin eipä viittinyt kuusta turhaan virittää.
Olenkin sitten tänä jouluna oikein megahuumassa koristeluista ja fiiliksistä kun on ensimmäinen joulu lapsen kanssa. Vauva ei varmaan vielä oikein vielä ymmärrä joulusta hölkäsenpöläystä, mutta silti! Silti! Äiti saa olla huumassa silti. Vauva on varmaan ääreis söpö Ellokselta tilaamassani tonttupuvussa ja kilikello-töppösissä. Aww.
Vauva vielä masussa viime jouluna.
Vaikka oltiin matkassa vain 3h, tuntui se ikuisuudelta. Noa oli kiltisti ja esimerkillisesti koko reissun, mutta mun touhottamisessa oli kyllä paljon parantamisen varaa. Kotiin kun päästiin, vetäisin hetkeksi levyksi sohvalle. Huh! Kohta oveen jo koputettiin ja siellä oli, ei tonttuja vaan paljon kivampaa seuraa, Jenna ja Noan tuleva tyttöystävä Amanda, joka on vasta 6 viikkoa vanha. Hän on niin mini ja sulo ja osas puhua jo! Sanoi gugu ja ah ja äh. On muuten viksu tyttö. Jenna kuunteli mun paasaustani pari tuntia ja tytöt lähtivät sitten kotiin ja me alettiin Noan kanssa syödä iltapuuroa. Mua jotenkin hämmensi kun Noa oli iiiihan hiljaa koko iltapalan ajan ja söi hurjan kiltisti. Normaali tilanteessa hän leikkii puurolla, työntää sormea suurun, päristelee, pomppii syöttötuolissa, hakkaa pöytää, pudottelee tavaroita ja yrittää kääntyä tuolissa 180 astetta. No syy hiljaisuuten selvisi iltapesun ja vellin jälkeen. Vein pojan sänkyyn ja se nukahti siihen samaan asentoon. Ei liikahtanutkaan. Luksusta! Normaali tilanteessa hän kiemurtelee ja "nukahtaa" nousee sitten seisomaan sänkyyn ja kiljuu ja leikkii tutilla ja tiputtaa tutin ja syö sängyn laitaa ja nauraa kun hänet käy laittamassa makaavaan asentoon.
Rauha on nyt siis talossa ja mulla on aikaa syventyä tämän viikonlopun ja ensi viikon tankotuntien sisältöön. Pidän ensi viikolla omien tuntien lisäksi myös toisen ohjaajan, Netan tunnit ja olen ihan kamalan innoissani! Nykyään tangolle pääsee kotona niin harvoin kun aina on joku jaloissa pyörimässä, ni nyt on kiva päästä tunneille touhuumaan ja apinoimaan. Oppiminen ja opettaminen on antoisaa ja ihanaa puuhaa! Tankoilusta kuitenkin lisää vasta huomenna, taidan päästää kaiken pihalle ja se ei ole kaunista tekstiä se, varautukaa. Hahah!
Leppoisaa viikonloppua,
-K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti