Kolme kuukautta jouluun.

Olen edelleen siinä "on niin paljon sanottavaa, mutten voi sanoa mitään"-vaiheessa mun elämässäni ja tuun varmaan olemaan vielä jonkin aikaa.
Olen mielummin hiljaa niin kauan kun en tiedä mistään mitään.

Elämä on yhtä Noaa, töitä ja treeniä. Viimeisimmästä tarttis pitää pieni tauko, mutta se on niin kamalan hankalaa. Ongelmia on motivaatiossa, palautumisessa ja yleensäkin tekemisessä.
Ei jaksa mut ei pysty.

Maailma on jotenkin niin sekaisin.
Mun on tehnyt jo pitempään mieli kirjoittaa synnytyksestä ja viikko sitten postista kolahti uusin Vauva-lehti (miksi mulle tulee sellainen edelleen?), jossa oli juttu naisesta, joka oli tosi traumatisoitunut ensimmäisestä synnytyksestään, mutta oli esittänyt reipasta ja jaksavaa ja vasta toisen lapsen kohdalla sitten tajunnutkin jotain ettei halua synnyttää tai en mä itse asiassa helvetti soikoon muista koko juttua edes, mut periaatteessa, juoneltaan se oli kuin mun elämästä suoraan.
Jos joskus vielä saan lapsen, ni voin ihan tässä ja nyt luvata, ettei se pallero tule pihalle minkään muun kuin sektiohaavan kautta, ihan niin kuin Noakin.
Ellei täällä Suomessa suostuta suunniteltuun sektioon ni muutan johonkin missä saan sen vaikka rahalla sitte. Mutta se on sitten sen ajan murhe ja siihen aikaan on vielä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä matka.
Mun mielestä jokaisen naisen pitäisi saada päättää omasta kehostaan ja varsinkin niinkin herkässä ja arassa tilanteessa kuin synnytys, pitäisi naista kuunnella eikä vaan luottaa luonnon voimaan.
En voikaan kirjoittaa tästä aiheesta nostamatta omia kierroksiani. Luulin, että omasta synnytyksestä olis tarpeeksi aikaa, mutta eipä näköjään ole hahah.

Haluaisin niin paljon kertoa kaikkea.

Kaipaisin lämmintä, isoa, lohduttavaa syliä ja pehmeää pään silitystä. Toisaalta tartteisin vahvan, kipeän potkun perseelle.  Onneksi ihana Jomsa tulee perjantaina jakamaan mun kanssa elämän ilot ja surut ja pääsen vuodattamaan sydämeni tyhjäksi kaikesta peestä.
Ah <3

Mulla on ollut tänään sellanen jännä olo. Oon pärskinyt koko päivän ja niska on ollut ihan jumissa. Illalla kun menin salille ni koko naamaa kuumotti ja olo oli ihan fletku. En olis mitenkään ihan turhan motivoitunut tulemaan kipeeksi, olis vähän suunnitelmia näille seuraaville kolmelle vapaapäivälle tiedossa ja kipeänä oleminen ei kuulu niihin.
Noalla on räkätauti. Tarhasta tulee kaikki pöpöt. En tiedä onko se jäbä niin kova pussailemaan räkäsiä tyttöjä (ja poikia), mutta jokaisen epidemian se kantaa kiltisti kotiin saakka ja pahimmillaan tartuttaa muutkin. Eikä muuten mut hänellä tuntuu menevän se räkä nykyään aina korviin raukka parka. Korvatulehdus on aivan pyllystä.

Noa on aivan ihana poika ja tosi iso jo. Hän osaa jo todella paljon sanoja ja osaa yhdistelläkin niitä jo aika taidokkaasti, kuten esim
"äiti aapa" = äidin auto
"äitituli aapa" = äiti tuli autoon
"Äiti tulee" = sitä itseään
ja jotain mitä häntä pyytää sanomaan

Sanoista hän osaa ainakin
"pipo"
"että" = vettä
"ishää" = lisää
"aapa" =auto
"tuutuu" = juna
"piiapaa" = ämpäri
"ava" = avain, avaa
"aippa" = vaippa
"isi"
"hauva"
"vauva"
"pipi"
"mummo"
"pappa"
"täti"
"äijä"

Tekis mieli kirjoittaa  vaan Noan kaikista osaamisista ja taidoista ja kehua häntä <3 On siinä kyllä huippis pikkumies! Ihanaa kun saa olla ylpeä ja näin innoissaan jostain noin pienestä ja söpöstä.
Noa on mulle maailman tärkein ja olen kyllä tässä viime aikoin oppinut arvostamaan hänen seuraansa vielä entistä enemmän, jos se on ollenkaan on mahdollista edes.
Äidin iso ja reipas vauva <3
...

Noa "auttaa" nakkikastikkeen teossa.

Piirtäminen on kivaa. Joskus kiinnostus kestää 30 sek ja välillä jaksetaan värittää vähän pitempään. Turhan usein vaan pöytään, seinään ja lattiaan piirtäminen on paljon kivampaa kuin vihkoon osuminen.

Syysvauva <3

            

Äitiä on kiva kiduttaa ja antaa tekohengitystä.

 Huh huh olispa oikeesti jotain järkevää sanottavaa. Aina unelmoin et kirjotan tänne kivoja kuulumisia ja sitten lopulta ne on tällaisia repaleisia sotkukasoja mistä ei ota mitään selvää.
Muutenkin olen miettinyt, että miten muilla on aikaa kirjoittaa niin paljon ja usein. Ite oon ainakin päivän päätteeks jo niin finaalissa, että vaikka haluaisinkin sanoa jotain, ni koneen avaaminen ja yhtään minkään ajatteleminen tuntuu ihan absurdilta.
Ehkä vielä tulevaisuudessa pidistyn ja saan uutta voimaa jostain.
Jea!

Nyt neuvottelut käyntiin ja sitten lepäämään <3
Huomenna on uusi ja toivottavasti aivan ihanaihanaihana päivä.

<3: Kiia