Happy me

Olen onnellinen.

On mies.
On lapsi.
On perhe.
On koira.
On ystäviä.
On työ.
On terveys.
On ruokaa.
On koti.
On harrastuksia.
On auto.

Pitäisi muistaa ihan joka päivä olla kiitollinen siitä mitä kaikkea on.
Sekä aineellisesta, että aineettomasta.
Liian usein turhat murheet ja tyhmät jutut peittoaa varjoonsa kaiken hyvän arvokkuuden.

Jo pelkkä elämä kaikessa yksinkertaisuudessaan - hengittäminen, ei ole itsestäänselvyys.

Olen onnekas.

Elämä ei ole aina kohdellut muakaan reilusti.
Joskus olen ollut toivottoman surullinen.
Aika-ajoin olen edelleen. Voimaton maailmaa vastaan.
Tässä olen edelleen ja hymyilen.

Mistä tämä ny yhtäkkiä tuli mieleen?
No, mietin tätä hammassärkyä. Pirulaisen viisaudenhampaat.
Neljä vuotta ne on mua vuorotellen kaikki neljä kiusanneet, viikkoja kerrallaan, mutten vieläkään ole hankkiutunut niistä eroon. Ne nyt vaan on osaa mun elämääni. Välillä sattuu ja on perseestä, ei pysty syömään kunnolla ruokaa, mutta karkkia ja suklaata on silti saatava ja sitten vasta särkeekin.
Pikkuhiljaa ne pirulaiset kuoriutuu sieltä ikenistä läpi ja kipu loppuu aikanaan. Sitten se on kestetty ja ohi.
Mutta sellainen mä olen.
Antakaa mun olla.

Musta on tullut raskauden ja synnytyksen äitiyden myötä paljon suopeampi, lempeämpi ja suvaitsevaisempi. Mulla on edelleen ihmistyypeistä ne inhokkini, mutta ihmettelyn sijaan tyydyn lähinnä itsekseni nauramaan näille sankareille.
Uusien ihmisten kanssa olen aika arka.
En osaa esittää mitään muuta kuin mitä oikeasti olen.
Totta kuitenkin on, että osaan mukautua seuraan, mutta myötäilijäksi minusta ei ole, vaikka yrittäisinkin.

En tiedä mistä tämä kumpuaa.
Olen väsynyt, fyysisesti.
Kahden tunnin treeni salilla vaatii veronsa.

Taidan mennä nukkumaan.
Tekisi mieli nukkua sohvalla, koska viime yönä nukuin tässä niin hyvin. Se on mun lepohetki se.

Kauniita unia ja pupuset <3